Pseudotieteellisiä havaintoja kaksivuotiaan puheesta

Se on niin nopeaa. Puheen kehitys. Juuri kun opin, että taaten tarkoittaa keltainen ja orrhi oranssi, se osaakin jo sanoa keetanen ja ojanssi. Maito oli vielä viikko sitten sitkeästi eito, viikko sitten kaikuikin keittiössä yhtäkkiä ”Saisinko isää maitoa kiitos”. Rusina on ollut sitkeästi iso kaaaauan (ja niistä on puhuttu paljon: ”Minä saan isoa! Ostetaanko paupasta isoa?”), kunnes äkkiä lapsi osasikin sanoa usina.  

Koska haluan kiivaasti muistaa nämä suloiset ja etäisesti kielitieteellisiä ajatuksia herättelevät yksityiskohdat mutta tiedän kyllä-mä-tämän-muistan-aina-aikeiden jäävän edistyksen ja pikkulapsisumun jalkoihin, päätin listata Aikavarkaan tälle hetkelle tyypillisiä tapoja sanoa sanoja (väärin). 

Kuvituksena hämärässä puistossa juoksentelua. Toppapuvun heijastimet ainakin toimivat.

Ekaa kirjainta vastaava äänne putoaa edelleen helposti pois, ja ällää emme ole kuulleet vieläkään. Se korvaantuu milloin milläkin: talo oli vielä hetki sitten karo, nyt se on tajo. Lelu on nenu. Valo on amo. Ärrä sorahtaa vääräoppisesti kurkusta ja korvaa välillä l-äännettä (kala oli taannoin kara, nyt jo kaja), toisaalta taas korvaantuu usein itse jollain muulla äänteellä. Esimerkiksi sekä r-äänne että tupla-l korvaantuvat monesti mielenkiintoisesti hh-äänteellä: pöydälle on pöyähhi, nosturi on ottuhhi, puimuri on puimuhhi. Toisaalta isille on isijje, pulla on pujja tai puvva, kaivuri ei olekaan aivuhhi vaan kaaro, traktori ei ole akkohhi vaan kakko.

Diftongit tuottavat välillä vaikeuksia kaksivuotiaan kielelle: myös on niin hankala sana, että on parempi sanoa ömäs. Samaa logiikkaa seuraten mies on emes.

"Aikavaras piipii kortiinni" se sanoi vielä loppukesällä, kun ilmoitti kiipeävänsä korkealle. "Minä kiipeen korkeejje", se sanoo nyt.

Ja osa sanoista ääntyy yhä sitkeän takaperoisesti. Laatikko on aakotto. ”Äiti tuje heti katisin tänne!” Aikavaras komentaa, jos viivyn mielestään liian kauan viereisessä huoneessa. Kun Aikavaras kävelee, hän ävää, ja kun hän menee, hän emee. Varovasti on syystä tai toisesta katti. ”Aikavaras tujee tääjtä katti ajas!” (No ei tule, vaan pää edellä.)

Ratkaisin Unirosvo-nukkuu-iltapäiväulkoilun-aikana-vain-35minuuttia -ongelman hylkäämällä makuupussin ja toppaamalla vauvalle rutkasti päälle. Pikkuveli pääsee herättyään (tai vaihtoehtoisesti ennen nukahtamistaan) tuplarattaiden istumapaikalle seuraamaan maailmanmenoa. 2011-12-äitiyspakkauksen toppapuku on muuten älyttömän mallinen: harteista niin ahdas, ettei 70-senttinen puku aikoinaan mahtunut 4-kuiselle Aikavarkaalle lainkaan päälle, ja nytkin tekee Unirosvolle tiukkaa. Onneksi laatikossa odottaa ystävältä käytettynä hankittu, maassa rymyämistäkin kestävä puku kevättalveksi.

Tiskikoneessa on joko likasia tai puhtasia astioita. Mysli on tällä hetkellä yhni, jogurtti on itti, leppäkerttu eppä-ikko, pöksyt on pössyt. Punainen on kungen, mandariini (ja margariini) on markaniini. Kun sanon suihkun jälkeen, että nyt laitetaan rasvaa käsivarsiin, Aikavaras pyytää rasvaa ”jalkavarsiin kans, mahavarteen kans”. Kun ohjeistan miljoonannen kerran, ettei ovella saa leikkiä koska esimerkiksi voi sattua varpaisiin, Aikavaras jatkaa että ”voi tulla pipi polviisiin kans, voi tulla pipi sormiisiin kans”. Toki voi. 

Sen pituinen se tällä erää. Aikavaras on pulkkailemassa Miehen kanssa (tahtoo laskea ojaan niin kuin eilen uuden pulkan testiajelulla), ikkunan läpi näkyy eilen satanut (ja huomenna sulava) lumipeite, Unirosvo nukkuu hyvässä lykyssä vielä vartin takapihalla. Jospa sitä kaivaisi suklaata kyntteliköt yläkaapista.