Katastrofaalisten
valvoskeluöiden välissä yksi hieman unisempi yö. Parasetamolia
jännitysniskapäänsärkyyn, ylimääräinen kahvikupillinen välipalalla. Niiden
voimalla jaksoin lähteä Mehukattimaailman melskeeseen perhelauantai-iltapäivää viettämään.
Kun Unirosvo oli leikkimiseen
väsähdettyäänkin tyytyväinen Miehen seuraan ja peräti nukahti sen syliin ja
vieläpä ilman tuttia, päädyin juoksemaan, hyppimään ja konttaamaan Aikavarkaan kanssa kiipeilylabyrintin putkissa ja mutkissa puolisen tuntia. ”Äiti tännepäin! Nyt mennään tuolta! Tule tänne minun
kanssa! Mennään seuraavaksi tuosta läpi, tule tänne täällä on tämmönen näin!” Liikunnasta
se kävi mullekin.
Näitä
hetkiä, jolloin ei tarvitse jakautua kahteen suuntaan, olla jatkuvassa
valmiustilassa erotuomarina tai lähteä Aikavarkaan leikeistä kesken pois
Unirosvon päiväunien päättymisen vuoksi, pitäisi järjestää enemmänkin. Selvästi
ne virkistävät sekä äitiä että taaperoa, ja auttavat lisäksi paikkaamaan monta
komentamisen, tuittuilun, uhmaamisen ja mustasukkaisuuden venyttämää kohtaa
tässä vanhemman ja lapsen välisessä ihmissuhteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti