lauantai 20. elokuuta 2016

Eeppinen Tykkimäki-esite sekä pienten lasten suuria suunnitelmia ja dramaattisia suruja

"Joskus mä menen päiväkotiin! Sitten mää itken." Näin julisti Unirosvo heinäkuun lopussa, pari päivää ennen kesälomansa päättymistä (ja kylläpä siitä on vierähtänyt aikaa, kolme viikkoa peräti, kiitos superkiireisten työpäivien ja tiiviiden iltojen). Niin se itkikin. Koko matkan päiväkotiin se itki. Mutta ei enää päiväkodissa, mitä nyt tuijotti puurolautastaan loukkaantuneena huuli väpättäen kun toivotin hyvää päivää.

Iltapäivällä itki Aikavaras, koska piti lähteä kotiin. 

Sen jälkeen solahtaminen takaisin päiväkotiarkeen on käynyt sujuvasti.

Päiväkodin jälkeiset kotiinpaluut voivat olla väsyneitä kellahtamisia Pikku Kakkosen eteen ja Unirosvon tolkutonta halua päästä painamaan naamansa mun kaulaani - "Anna lähemmäs!" se komentaa, vaikka lähemmäs ei voi päästä. Toisaalta pojat voivat heti oven sulkeuduttua keksiä, että "me halutaan juosta pippeliä pipon kanssa!" Tämä tarkoittaa keittiö-olohuone-ympyrän juoksemista peräkanaa huutaen samalla PIPPELI ja tietysti siis kypärämyssyyn tai muuhun tilanteeseen sopivaan päähineeseen sonnustautuneena.

Aikavarkaan Tykkimäki-esitteen lukuinto on jatkunut. Esite plärätään harva se ilta iltasadun sijaan, ja kuvien ja tekstin suhde saavuttaa aina vain eeppisemmät mittasuhteet. Enää ei riitä, että katsotaan, missä kuvissa näkyy tutunnäköinen kieputin ja että mitäs tuossa punaisessa tekstissä sanotaan. Ei, nyt Aikavaras maalaa esitettä lukiessaan tarkkaa kuvaa siitä, mitä tapahtuu kun aikuisena hän menee Tykkimäelle äidin kanssa kahdestaan. 

"Mennään tuohon korkeaan karuselliin, istutaan vierekkäin, mä pidän sua kädestä jos sua pelottaa. Älä huoli, siinä on hyvä turvavyö joka toimii! Sitten sen jälkeen, jos meidän pitää mennä vessaan, ootas mä katson tuosta kartasta, katso tuossa on lähin vessa, käydään siellä. Mä olen silloin aikuinen ja uskallan käyttää käsienkuivauslaitetta."

Karttojen jokainen kirjain, numero ja symboli on käyty läpi; kerta tai pari riitti, nyt Aikavaras tulkitsee niitä sujuvasti.

"Jos meille tulee kahvijano, tuolta kahvikupin kuvan kohdalta voidaan hakea kahvia. Jos me eksytään toisistamme, tuo kohta on kohtaamispaikka. Jos meillä on vauva mukana, sille voi antaa tuolla tuttipullon kuvan kohdalla maitoa vauvanhoitohuoneessa." 

"Leirintäalueella voidaan mennä taas kolmosmökkiin. Päätetään sitten, nukutaanko sohvalla vai sängyssä. Sitten voidaan käydä tuolla vessassa, ja tuolla. Jos pitää käydä suihkussa, tuolta löytyy suihku. Tuolla voi laittaa ruokaa grillikatoksessa. Jos tulee tulipalo, tosta voi ottaa palosammuttimen. Jos tuolla tulee tulipalo, voi käyttää vesitynnyriä."





Antoisa kartta

Tänään Tykkimäki-esite päätyi ensimmäistä kertaa molempien lasten yhteiseksi iltasaduksi. Aikavaras tajusi maailmanpyörän kohdalla, että hehän voivat myös Unirosvon kanssa mennä isoina kahdestaan Tykkimäkeen.

"Sitten me mennään tonne. Ja tonne."

"Uskalletaanks me?" Unirosvo epäili joka laitteen kohdalla.

"Ja kun tulee vessahätä, voidaan mennä.."

Aikavarkaan lause keskeytyi, kun Unirosvo löysi sopivan kohdan kartasta, lakunmyyntikioskin, ja sopivan kuvan viereiseltä sivulta, siinä oli ravintolabuffetin nakkiallas. Sitten koko homma lipsui sille raiteille, jolla pojat alkoivat listata asioita, joiden päälle aikovat pissata. Sitten isona Tykkimäellä kahdestaan.

Kura/pakokaasuvesilätäkköleikeissä


Kahdestaan ne aikovat tehdä muutakin. Aikuisena, sitten kun Aikavaras on hyönteistutkija, joka pitää kädessä kaikkia maailman hyönteisiä (tulevaisuudensuunnitelmat ovat siis muuttuneet tutkimusmatkailijasta, palomiehestä ja onkimistädistä taas uuteen suuntaan). Asua samassa kodissa. Ajaa kesäautolla (avoauto), ohjausvuoro vaihtuu tunnin välein. Jos sataa, ajavat kuulemma poliisiautolla.

"Minne ajatte?" kysyin.

"Äitin luo", Unirosvo vastasi hetkeäkään miettimättä.



Epäilemättä historian antoisimman Tykkimäki-esitteen lisäksi Aikavarkaan elämässä on suuria murheita. Esimerkiksi se, että vauvat ei kasva setien mahassa. 

"En mä halua että se on totta!" Ja dramaattinen, sydäntäsärkevän roiskuva itku. Ei kiukuttelua vaan sellaista lohdutonta surua. "Mä haluan että mun mahassa kasvaa vauva isona!" 

Lohdutin parhaani mukaan. Että sedätkin saa kyllä vauvoja, ne vaan tulee tätien mahasta. Mutta tädeille se vähän sattuu, oikeastaan on kivempi saada vauvoja setänä. Voi laittaa vauvan paidan alle niin kuin Aikavaras oli valokuvassa Isin paidan alla. Voi pitää sitä sylissä ja hoitaa sitä, vaikka onkin setä.


Hetkeksi auttoi. Sitten alkoi uusi kyynelvirta: "Mutta mä haluan antaa vauvalle maitoa mun omasta nännistä!" 

Jouduin toppuuttelemaan itseäni, etten selostaisi kaikenkirjavista imetysvaikeuksista. Kertoisi rikki purruista, vereslihalla särkevistä nänneistä, lanoliinivoiteesta, rintakumeista, maidon nousun tuskasta, kipeistä pahkuroista joita joutuu lypsämään rintatulehduksen pelossa aamuneljältä kun vauva vihdoin nukkuu. Siitäkin, että kaikilta maitoa ei tule ja jotkut vauvat eivät sitä pysty imemään. Vedin henkeä, unohdin imetystukiryhmät ja rintapumput ja äitien vertaiskilpailut ja syyllisyydet ja pelkästään totesin sylissä nyyhkivälle poikaselle, että niin, on se surullista jos niin haluaa tehdä mutta ei voi. Ja voivathan sedät aina röyhtäyttää! Se se vasta hauskaa puuhaa on. Tallata parketteja tuntitolkulla useaan otteeseen yössä ja sitten koittaa paikantaa, mihin kohtaan pläjähti, oman paidan lisäksi, kun ei se koskaan kuitenkaan osu siihen harsoon.

Tänään ei menty kentälle ottamaan juoksukilpailuja, koska Aikavaras on vähän flunssainen ja tarkoitus olisi päästä huomenna myös flunssaisen naapurintytön synttäreille. Näin rauhallisia leikkejä keksittiin leikkipaikalla. "Mä lennän!"


Seuraavana päivänä Aikavarkaan vastaheränneen hoivavietin kohteeksi joutui lemmikki, tarkemmin sanoen itkua aiheutti lemmikittömyys. "Mä haluan pitää sylissä jotain pientä ja pehmoista ja antaa ruokaa sille ja hoitaa sitä joka päivä!" 

Kuulemma Unirosvo ei kelpaa siihen.

"Mä lennän ja vihellän sen merkiksi pilliin!"