torstai 30. lokakuuta 2014

Korvissa titaania ja hyvästit kitarisoille



No niin. Helpottavaa, että putkitus on nyt hoidettu. Samalla Aikavarkaalta poistettiin ylikasvanut kitarisa, joka peitti 70 % nenänielusta (kuulemma poiston tarpeellisuuden rajana pidetään 40 % peittävyyttä).

Mies kertoi, että pikku potilas oli tosi reipas ja että ainut kurja kohta oli heräilyn alkuvaihe, jolloin Aikavaras vaikersi ja heittelehti tuskaisena kunnes sai kipulääkettä. Kotiin Aikavaras pääsi kotiin jo parin tunnin heräämöseurannan jälkeen. Kotiin tullessaan Aikavaras oli vähän kalvakka ja väsähtäneen oloinen, mutta paljon parempivointinen kuin etukäteen luulin. Oksentelultakin vältyttiin, vaikka se kuulemma on kitarisan poiston ja nukutuksen jälkeen melko yleistä.

Loppupäivä piti viettää sisällä ja viileitä, pehmeitä ruokia syöden. Aikavarkaan ruokahalu oli jo kohdillaan, ja tuntui etteivät jogurtti, mangosose ja kylmä sosekeitto oikein pitäneet nälkää.

Tänään toipilaan piti olla vielä kotihoidossa, mutta muuten sai jo olla ja syödä normaalisti. No okei, suositeltavaa olisi ollut ottaa vähän tavallista rauhallisemmin vielä tänään, mutta aikamoiseksi juoksenteluksi ja hyppimiseksi pojan touhu meni jo eilen illalla. 

Lääkärisetä antoi palkinnoksi paloauton


Tulehduskipulääkettä annetaan jälkihoitona aamuin illoin kolmen ja korvatippoja aamuin illoin neljän päivän ajan operaatiosta. Eilen päiväunilta herätessä ja viime yönä Aikavarasta piti lisäksi lääkitä supolla, kun kurkku oli kipeä. Ensi viikolla tarkastuskäynti korvalääkärillä, sitten vain peukut pystyyn, että korva- ja silmätulehduskierre olisi historiaa.

Rauhallisempaa puuhaa pikkuveljen bataattisoseaterian aikana


***

Lopuksi lapsen suusta -osio, joka selittää miksi mulla onkin jo jonkun aikaa ollut sellainen olo, että fysioterapiasta ei olisi haittaa:

Puin Aikavarkaalle paitaa. Aikavaras: ”Mikäs äidillä on tuolla kainalossa? Sehän on olkapää!”

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Aamumietteitä Aikavarkaan putkituksen aikana



Siellä se Aikavaras nyt on: Mehiläisessä saamassa titaaniputket korviinsa (tai julkaisuhetkellä itse operaatio taitaa olla jo ohitse).

Viime päivinä ollaan kummasteltu kärttyisyyttä, aamuöisiä järkkyraivareita, tavanomaista lyhyemmiksi jääneitä yö- ja päiväunia sekä silmänympärysihon pikkunäppylöitä, joita lapsi hankaa jatkuvasti (ja jotka rauhoittuvat ulkona). Viimeiseen asti pelkäsinkin operaation peruuntumista uuden infektion takia. Kävihän Aikavaras lauantaina Leaf Areenan Mehukattimaailmassa hakemassa oikein bonusaltistusta. (Viihtyi kovasti hyvin, mutta ihmetteli kun siellä ei myyty Kissamehua. Kotiin tullessaan se ilmoitti: ”Ei ollut maailmassa mehua!” Oi voi.) Eilen Aikavaras kuitenkin sai nukuttua kunnon päikkärit, minkä seurauksena poika oli loppupäivän aurinkoinen – eikä hieronut silmiään. Ehkä näppylät tulivatkin jatkuvasta väsymyshieromisesta?

Kellojen siirtämisen myötä iltapäiväulkoilut ovat muuttuneet vähän ankeiksi. Hämärtää ja pimenee saman tien.


Joka tapauksessa putkituksessa Aikavaras nyt on, ja saattajaksi valikoitui mm. imetysteknisistä syistä Mies.

Omat reaktioni ovat vaihdelleet. Eilen melkein purskahdin itkuun, kun kuulin Miehen selittävän Aikavarkaalle: ”Huomenna mennään lääkärisedän luo. Sulle laitetaan sellainen maski, vähän niin kuin astmapiippu, ja sitten sä nukahdat.”

Byääh, enkä minä ole siellä. Ja entä jos jokin menee vikaan?

Saippuakuplia tihkusateessakin


Tänä aamuna sama selostus herätti päällimmäisenä ajatuksen: saispas tänne kotiin pikkuveljeä varten samanmoisen maskin. Anestesiologille olisi meinaan ollut käyttöä viime yönä, joka oli täynnä eeppisen mittakaavan ähinää ja heräilyä. (Isompaa vaipantäytettä on nyt odoteltu viikko, ja äsken päätin turvautua Levolaciin, joka aikoinaan määrättiin Aikavarkaalle juuri samassa ennen-puuron-aloitusta -tilanteessa.)

Ja kun Mies kysäisi esitietolomaketta varten, onko mulla ollut joskus jotain nukutusongelmia: ”Pistä sinne, että pikkuveljeä nukutettiin juuri koko yö epäonnistuneesti.”

"Mää muomaijen sajaattia. Eipäs tuukaan sajaatti, tujeekin karhajanpiirakka."


Sitten odotellaan Aikavarasta kotiin.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Unirosvo 5 kk ja päiväkodin nallepäivä



Unirosvo täytti lauantaina viisi kuukautta. Voi apua. Ihanaa, ja kamalaa. 

Huitoo huitoo, kiskoo kiskoo, räpeltää räpeltää

Viisikuinen Unirosvo

  • itkee vähän mutta on aika kovaääninen: pitkät vokaalijokeltelut ovat vaihtuneet lyhyttempoiseen ärinään, murinaan ja mölinään (vauva kuulostaa hetkittäin Volbeatin solistilta, mikä ei ole suoranainen kohteliaisuus)
  • innostuu kaikesta: tosi tosi hieno sohva, seinä, lelu, paita, kahva!
  • nauraa ääneen bodyn riisumista, tykkää vaipan pois ottamisesta, hihittää kypärämyssyn pukemista ja kikattaa piponnarujen solmimista
  • kurottelee, kiskoo, tempoilee, räpeltää ja vie kaiken suuhun
  • puklaa paljon aiempaa vähemmän, mutta kuolaa ihan riittävästi
  • ei käänny vielä vatsalleen, yritystä kyllä on
  • peruuttelee ja pyörii akselinsa ympäri
  • syö 12–15 (!) kertaa vuorokaudessa
  • on parin viikon ajan maistellut soseita varovaiseen tahtiin: bataatti (Aikavarkaan sanoin papatti) maistuu, peruna veti vatsan vähän jumiin, eilen otettiin kolmantena makuna luumu, joka sekin oli tosi maukasta
  • nukkuu yönsä n. klo 20–7.30. Siinä välissä tosin on kolmisen yösyöttöä ja lisäksi muuta heräilyä pahimmillaan puolen tunnin välein. (Mikä meitä herättää? Ilmavaivat, röyhy joka edellisen syötön jälkeen jäi nukahduksen takia tulematta, kuka tietäisi mikä muu. Joka heräämisellä Unirosvo ei ole nälkäinen, vaan saattaa imaista riuhtoen vähän maitoa ja puklata sen saman tien pois. Joskus riittää tutti ja tassuttelu, joskus pitää päästä syliin. Olen kokeillut myös sitä, etten reagoi äninään heti vaan katson, osaisiko vauva itse rauhoittua takaisin uneen. Ei osaa. Silloin käniseminen yltyy pikkuhiljaa ihan itkuksi. Kiitos ei.)  
  • nukkuu aamupäiväunet vaunuissa 35 min, iltapäiväunet sisällä 35–90 min (nykyisin yleensä alle tunnin, ja siinäkin välissä pitää käydä taputtelemassa ja tuikkaamassa tuttia...yleensä 35 minuutin nukkumisen jälkeen), toiset iltapäiväunet vaunuissa 35 min. Tokia iltapäiväunia saa mahdollisesti pidennettyä vähän: jos lähdetään vaikka kävelemään oman taloyhtiön leikkipaikalta puistoon päin, Unirosvo saattaa nukahtaa uudestaan. Noin kerran viikossa kummatkin vaunu-unet ovat pitempiä – kuka arvaa, miten pitkiä? No totta kai 2 x 35 min. Eiköhän tämä unisyklihomma ja tietynasteinen kykenemättömyys siirtyä unisyklistä seuraavaan ole tätä myöten selvä.  

5-kuukautisneuvolassa Unirosvon painoksi punnittiin 7660 grammaa, pituudeksi saatiin 67 senttiä (samassa iässä Aikavaras painoi 20 grammaa vähemmän ja oli lähes millilleen saman pituinen! Hyvin on tämä kuopus syönyt itsensä tasoihin). Pituuskäyrässä tapahtui notkahdus, paino taas kiri plussan puolelle. (En kyllä luota lainkaan noihin pituusmittauksiin; vauva kiemurtelee ja pienikin niskan kenotus tai hartioiden jännittäminen muuttaa mittaustulosta helposti sentinkin, jolloin käyrät menevät miten sattuu.) Terkkari kehotti kokeilemaan sosemäärien lisäämistä ja aloittamaan puuron tai vellin, josko vatsan toiminta vakiintuisi ja yöunipätkätkin pitenisivät. Minä en kyllä rohkene luottaa siihen.

Tässäpä lausunto: ”Mainio, hyväntuulinen vauva! Tulee hyvin kontaktiin, motoriikka kehittyy nyt voimakkaasti, jäntevä. Lattiaharjoittelua päivittäin. Kasvu ok. Soseiden lisäys, puuron aloitus.”



***

Kansainvälisen nallepäivän kunniaksi Aikavarkaan päiväkodissakin vietettiin nallepäivää. Eilen valittiin kaapista, mikä nalle pääsisi Päivänsäteitä moikkaamaan. Aikavaras valitsi valkoisen nallen, jonka aikoinaan sai lahjaksi Miehen työkavereilta. 

Esitin, että nallella olisi hyvä olla nimikin. Aikavaras mietti. Mielestäni pojan ehdotus valkoisen nallen nimeksi oli aika postmoderni, innovatiivinen ja kaiken kaikkiaan hyvä: 

Keltainen.

Tässä nalle Keltainen katsoo sitä muumijaksoa, jossa Muumimamma loukkaantuu kun Muumipappa junttina ilmoittaa saaneensa maailmanmatkoillaan parempia pannukakkuja, ja lähtee nuoren, viriilin ja hienotunteisemmin naisille puhuvan Nuuskamuikkusen kanssa etsimään jotain erikoiskirsikoita todistaakseen tekevänsä maailman parhaat ruoat. (Petyin vähän, kun tylsää elämää elävä ja aliarvostettu mamma ei jäänytkään muikkusen matkaan, etenkin kun juuri pari jaksoa aiemmin pappa oli mennyt ihastumaan vedenneitoon.)