torstai 30. tammikuuta 2014

Mä sanon viimeisen sanan ja se on…




Varmaan arvaattekin, ainakin Maija Vilkkumaan tuotantoon tutustuneet. Vuoden ja neljän kuukauden iässä Aikavaras osaa verbalisoida kielteisen kantansa selkeästi: ei.  

”Nyt pestään hampaat, tulepas.”

”Ei.” Hennohkolla äänellä mutta painokkaasti lausuttua kieltoa tehostaa innokas pään puistelu.

Aikavaras on selkeästi iloinen, kun yhtäkkiä osaakin sanallistaa sen, mitä on pitkään ilmaissut rimpuilemalla ja sätkimällä ja potkimalla. Itse asiassa kieltäytyminen on niin kivaa, että välillä pitää kieltäytyä ihan huvikseen niistäkin asioista, joita oikeasti haluaa. Esimerkiksi keinumisesta, mustikoista, toisen kirjan lukemisesta. Meitä naurattaa, kun Aikavaras puistelee päätään ja hokee eitä samalla kun kuitenkin pistelee iloisena suuhunsa niitä mustikoita, joista samalla kovasti kieltäytyy. Tai kun luetaan kirjaa ja kysyn, missä on apina, se puistelee päätään, sanoo "ei" ja parin sekunnin päästä kuitenkin osoittaa apinaa.

Niin, toistaiseksi huvittaa. Kun tämä kokeileva verbaalinen uhma yltyy leppeästä lounatuulesta talojen kattoja irrottavaksi, puita juuriltaan repiväksi pyörremyrskyksi, ei varmaan enää naurata yhtä paljon.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Herra Rokon paha yskä ja kotipäivän yllätysmomentti



Aikavarkaan viimeinen kokopäivähoitopäivä oli eilen. Tuntuu kivalta, että lapsi pääsee jatkossa aktiiviaamupäivän jälkeen omaan sänkyyn päiväunille. 

Osasyy on varmasti se, että niin pian päivähoidon aloittamisen jälkeen olosuhteet muuttuivat, kun mun lomautuksen takia päivähoitopaikka puolipäiväistettiin. Toisaalta se taatusti johtuu osaltaan siitäkin, että 

a) päiväkodin hälinässä Aikavaras vaikuttaa vielä aika pieneltä, vaikka kuulemma onkin hurjan reipas ja yllättävän rohkea, utelias ja osallistuva

b) kaikki suunniteltu puuha päiväkodissa tapahtuu aamupäivisin, kun taas päiväunen ja välipalan jälkeen lapset (tai ainakin mun lapsi) ehtivät maalata lattian kuolalla ja räällä, syödä pöydän alta jonkun toisen kurkunpalanpuolikasta ja muhia verhon takana vaippa haisten, kun yksi hoitajista on lähtenyt jo kotiin ja ne kaksi muuta ovat pottapuuhissa vessassa ja pukemassa seuraavaa kotiin- tai pihallemenijää.  

Tänään vietämme kotipäivää. Eilen mulla oli neuvola hankalaan aikaan ja muutama muu juttu kaipasi hoitamista (muistan myös tulevaisuudessa, että puolikuntoisena+raskaana+nälkäisenä ei kannata lastata ruokakaupassa ostoskoria yhtä täyteen kuin rattaiden kanssa asioidessa - ellei halua ylitsepääsemättömän raskasta ja supistelevaa kotimatkaa painavan repun, kahden painavan kangaskassin, vaippapaketin ja talouspaperipakkauksen kanssa), joten Aikavaras oli vielä välipalaansa asti päiväkodissa. Kun hain lapsen hoidosta, hoitajat päivittelivät pahaa yskää. Aikavaras oli kuulemma yskinyt päiväunilla niin, ettei nukkumisesta tullut puolen tunnin jälkeen mitään. Oliko oikeastaan edes hoitokunnossa, yksi hoitajista kyseenalaisti, mutta korosti kuitenkin, että Aikavaras oli ollut tosi hyväntuulinen ja syönyt hyvin. (Sunnuntaina Aikavaras oli puuhannut kovasti, ulkoillut, nukkunut päiväunensa niin hyvin että piti herättää kesken kaiken, ja yönsä kaveri nukkui muuten läpeensä, paitsi että puoli yhdeltä tuli halipula-märkävaippa-herätys. Iltayöstä oli vähän yskimistä, mutta aamulla pinnasängyssä odotti hyväntuulinen, Isiä iloisesti huuteleva jäpikkä, jonka nenäkään ei ollut enää vuotanut yön aikana. Mielessä ei käynyt, että lapsi ei olisi hoitokunnossa, kun päiväkoti muutenkin oli täynnä niitä kestoyskäisiä, rohtumanenäisiä taaperoita.)

Viime yönä Aikavaras yskikin ilta- ja aamuyöllä paljon, mutta ei herännyt yskäänsä vaan nukkui siitä huolimatta kellon ympäri. Päätin silti siinä kuuden maissa, että lepäillään nyt sitten niin pitkään kuin unta riittää ja annetaan hoitajille aamupäivä lomaa Aikavarkaan yskän ihmettelystä. Pikkulasten yskähän voi kestää viikkotolkulla, ja pakkaskeleillä kuiva sisäilma tuskin auttaa asiaa. Viikonlopun lääkärikäynnillä keuhkot ja korvat todettiin putipuhtaiksi, joten myönnän avoimesti, että mua ei huoleta (vaikka tuntuuhan se ilkeältä kuunnella yskää, jolle ei voi tehdä mitään). En vain jaksanut kohdata mahdollista syyllistystä siitä, että tuon ajoittaisia yskänpuuskia saavan lapsen leikkimään, vaikka olen itse vain kotona

Toisaalta meillä oli kerrankin rento kotiaamupäivä. Aikavaras jaksoi leikkiä – yskimättä – kaikessa rauhassa leegoilla yli puoli tuntia. Yksin! Varmistipa vielä mun poissa pysymisen sulkemalla huoneensa oven. Ja sulkemalla sen aina uudestaan kun kurkkasin että eikö se oikeasti kaipaa seuraa. En tiennyt, miten kauan luksus jatkuisi, joten ei siinä oikein uskaltanut alkaa tehdä mitään aikuisten juttuja. Toisaalta jos olisin alkanut kolistella keittiössä ruoanlaittomielessä, kaverin leego-zen olisi taatusti häiriintynyt ja mun puuhat keskeytyneet heti alkuunsa. Joten kirja käteen ja sohvalle (eihän siitä lukemisesta tullut mitään, kun ihmettelin uudenlaista tilannetta ja kuuntelin koko ajan, vieläkö leegot kolisevat vai onko oven takana tekeillä jotain mahdollisesti epäsuotavaa. Kävi mielessä esimerkiksi, että jos vaippa onkin heti vaihtamisen jälkeen saanut uutta täytettä ja sen jälkeen seinät uutta väriä ja kuviointia. Ei mahdotonta enää sekään tuolla mielikuvituksella ja motoriikalla)! Rauhalliset leikit jatkuivat vielä lähemmäs tunnin seurankaipuunkin iskettyä. Ei voi valittaa.  

Ai niin, se rokko. Tai okko, kuten Aikavaras nyt toteaa kaikista mun luomista ja Pikkuherra Rokon [ärra okon] itsensä aikaansaamia raapimis- tai puremisjäljistä mun käsivarsissa. Perjantain jälkeen Aikavarkaaseen ei ilmaantunut uusia näppylöitä, ja ne entiset huomaa enää vain jos osaa oikein katsoa. Myös ihon kunto on parantunut jättiharppauksella kauttaaltaan Miniderm-rasvaan siirtymisen jälkeen. Voin muuten sanoa, että on huomattavasti mukavampaa rasvata lasta, kun rasvaaminen ei enää silminnähden kirvele. Varmasti myös enterorokko osaltaan pahensi poskien punoitusta viime viikolla. 

Valtakunnanpuolikkaassa siis kaikki mukavasti. Neuvolassakin oli eilen arvot kohdillaan, verenpaine sun muut, ja tietysti ne tsup-tsup-tsup-sydänäänet, jotka välillä katkesivat siihen hassuun ääneen joka kuuluu kun vauva potkaisee anturia niin että vatsa pomppaa sentin ylöspäin.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Rrrrrrokko!



Nuha ilman yskää, yskä ilman nuhaa, yksi keuhkokuume, pientä nuhaa, pientä yskää, talviatooppinen iho. Tylsä tautikuvasto, ajatteli Aikavaras ja päätti hommata itselleen enterorokon.

Ilmeisesti päiväkodista pari viikkoa sitten tarttunut kuumeeton nuha oireili vähän on-offina ja kovasti lievänä suunnilleen keskiviikkoon asti. Sitten rääneritys kiihtyi. Torstai-iltapäivänä Aikavarkaan suupieleen puhkesi finnimäisiä punaisia näppylöitä. Pari huomasin myös pepussa, yhden kämmenselässä. Kiihkeää googlailua, Mummeille soittelua – paras arvaus oli, että liittyy atooppiseen ihoon, ja että kun nenä vuotaa, kuolaneritys kiihtyy, ja lisääntynyt kuolaaminen on ärsyttänyt suupieliä. Ihan enterorokoltakaan ihottuma ei vaikuttanut, vaikka sitäkin mahdollisuutta pyöriteltiin.

Perjantaiaamuna näppyjä oli myös toisessa suupielessä. Kutinaa niihin ei vaikuttanut liittyvän, eikä suun sisällä ollut rakkuloita, lämpökin pysyi normaalina, joten lapsi pääsi aamulla päiväkotiin kun mä lähdin, hmm, nautiskelemaan (or not) viimeisestä toimistopäivästä vähään aikaan. Pakkohan sinne oli mennä kääntymään, kun työpöydälle oli jäänyt sentään yksi avokadokin. Soitin töistä neuvolaan, sieltäkin veikattiin perimmäiseksi syyksi atopiaa. Iltapäivällä lapsen naama oli kuitenkin sen verran säälittävässä kunnossa paksun liman peittämine nenineen, että varasin lauantaiksi lääkäriajan. Samalla voitaisiin tarkistuttaa kaksiviikkoisen räkäisyyden jäljiltä korvat, kysyä voidevinkkejä rutikuivaa ihoa varten ja näyttää niitä pohkeiden ja reisien atooppisia läiskiä, joita runsaan viikon hydrokortisonikuurikaan ei riittänyt parantamaan.

”Rrrrokko”, Aikavaras toisti komealla kurkkuärrällä kun kuuli mun spekuloivan eri vaihtoehtoja Miehen kanssa ääneen. (Kurkkuärrä on äänneperheen uusin tulokas. Aika usein huomaan ilmoittavani: ”Kuules nyt pikkuherra, nyt puetaan vaippa / mennään pesulle / kerätään lelut.” Aikavaras onkin alkanut toistella tuota herraa: ”Ärra, ärra!”)

Ja oikeassa Aikavaras oli. Kun meidät tänään kutsuttiin sisään Mehiläisessä, lääkäritäti totesi jo ennen kättelyä että on sitten lapseen iskenyt enterorokko.

Taudille ei sinänsä voi tehdä yhtään mitään. Hyvä oli kuitenkin saada varmistus, etteivät ärhäkänpunaiset näppylät ole esimerkiksi flunssapöpöjen aiheuttama, antibioottivoidetta vaativa bakteeritulehdus. Hyvä oli myös saada rasvasuosituksia ja Locoid-kortisoniresepti sekä kuulla, että korvat ja keuhkot ovat loistokunnossa. 

Onneksi tämä Aikavarkaan versio näyttäisi olevan sellaista lievempää sorttia, eilisen jälkeen kun ei ole ilmestynyt uusia näppyjä ja nuo vanhatkin ovat jo vähän rauhoittuneet. Ruokahalu kaverilla ei ole ihan niin maksimissa kuin tavallisesti ja sieraimet ovat aika ärtyneet jatkuvasta limanerityksestä, mutta yleisvointi on rokkoisenakin varsin energinen. 

Sekä lääkärin että nettilähteiden mukaan enterorokkoinen saa mennä päivähoitoon, kun kuumetta ei ole ja lapsi jaksaa leikkiä. Eristystoimia ei vaadita, eikä mahdollista tartuntaa raskausaikana pidetä riskinä. Tauti on myös tarttuvimmillaan ennen kuin se oireilee näkyvästi, joten Aikavaras on varmaan levittänyt sitä tehokkaasti alkuviikolla. Lisäksi enterorokkoa aiheuttavia viruksia on aikamoinen rykelmä, joten toisin kuin vaikkapa vesirokko, enterorokon voi saada uudestaankin. Sen voi sairastaa pelkkänä lieväoireisena flunssanakin, joten mene ja tiedä, ehkä mulla on se juuri nyt. Näppylöitä (k)en kaipaisikaan… Enterorokko paranee suunnilleen viikossa, mutta viruksia voi erittyä vielä parin viikon ajan, ja itämisaika on 3–7 päivää. Omia näppylöitä voidaan siis odotella vielä useita viikkoja. 

Ystävät ja toverit, pysykää loitolla jos teillä on tiedossa tärkeät bileet, ekat treffit tai hääkuvaus.