sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Manducaonnistuminen, ainakin kahdesti elämässä



Piti alkaa kantaa vauvaa muualla kuin koville joutuvien olkalihasten varassa, niin suunnittelin

No en alkanut: Kantoliina tuntui taas hankalalta, sidonnat monimutkaisilta, vauva liian isolta kaikkien miljoonien solmujen keskelle. Manduca taas – joka kerta kun kokeilin sommitella vauvaa reppuun vastasyntyneiden kantamiseen tarkoitettujen ohjeiden mukaisesti, vauva alkoi huutaa, ja se on aika epätyypillistä tälle vauvalle. Kerran se ei alkanut huutaa mutta puklasi pari litraa klönttistä maitoa pitkin repun sisäpintaa.

Homma jäi. En ole sinnikäs luonne.

Paitsi ettei jäänytkään. Päätin, että tauko yrittämisessä on juuri sitä, pelkkä tauko.

Liinaa vierastan yhä. Sidontoja yrittäessä eksyn itse solmuun sen sisään, käsivarsien pituus ei riitä kangasmäärän käsittelyyn, trikookerrokset paisuttavat yläkropan palloksi. 

Siksi turvauduin taas Manducaan. Ja koska tunnen jo tuntevani vauvani, tämän oman Unirosvoni, päätin luottaa siihen kuuluisaan intuitioon Manducan ohjekirjasen kuvien sijaan. Se ei tahdo pitää jalkojaan noin. Se ei ole samanlainen kuin tuo vauvanukke noissa kuvissa. Siispä annan Unirosvon jalkojen jäädä repun sisään toistaiseksi niin kuin vauva niitä luontevasti pitää, jonkinlaiseen mykkyrään.

Mitä siitä seurasikaan?

Onnistuminen. 



torstai 26. kesäkuuta 2014

Nää on näitä päiviä

Eilen: loistopäivä. Lasten aikataulut stemmasivat tarpeeksi, Aikavaras oli hyväntuulinen ja jopa totteli kieltoja, Unirosvo nukkui koko aamupäiväulkoilun ajan ja iltapäivällä nähtiin pihalla siili.
Tänään taas.

Takana perushuono yö - Unirosvo nukahti kahdeltatoista, heräsi kahdelta, vaihdoin vaipan ja syötin,  röyhy jäi tulematta joten tottakai vauvansänky täyttyi kohta puklusta. Kello tuli puoli neljä, päivystin puklaavaa vauvaa, Aikavaras heräsi. Viideltä suljin silmät, Unirosvo heräsi kuudelta, palautin sen puhtaana ja maha täynnä sänkyynsä seiskalta ja menin antamaan Miehelle aamupalarauhan kintuissa roikkuvalta, liian aikaisin heränneeltä Aikavarkaalta.  Pää särki. Katsottiin hetki Muumeja, Mies sulkeutui makkariin lukitun oven taakse puoli kasin puhelinpalaveriin, Aikavaras takoi ovea ja ulvoi Isiä. Aloin laittaa meille puuroja, Aikavaras laittoi uunin päälle ja työnsi ruokapöydän olohuoneeseen. Riideltiin hetki enkä vieläkään ollut edes hörpännyt kahvia. Aikavaras itki puuron perään - koskakohan se tajuaa huonekalujen siirtelyn viivästyttävän aamupalan saamista? Vihdoin pöytään. Unirosvo alkoi itkeä body märäksi puklattuna. Aikavaras hotkaisi puuron, pyysi maitoa, leipää, juustoa, lisää lisää, kaatoi mukin pöydälle, heitti leivän lattialle, Unirosvo vaikersi ilmavaivoja, heijasin sitteriä ja siivosin lattiaa ja lusikoin kylmää puuroa omaan suuhun ja vahdin ettei Aikavaras heittäydy vauvan päälle.

Vein epämukavuutta vitisevän, kipristelevän Unirosvon kylppäriin, vaippa oli jo falskannut vaatteiden läpi, sinapinvärinen tahra levisi mun paidallekin, Aikavaras itkuhuusi toimistolle lähtöä tekevän Miehen perään. Pesin pepun, uusi vaippa otti heti osumaa eritteistä. Eteisestä kuului outoa, väärää ääntä, menin katsomaan, Aikavaras kiskoi kenkälusikalla teljettyjä lipastonlaatikoita auki niin lujaa että lipasto kiikkui kahden jalan ulkosyrjillä, kaatumaisillaan. Karjaisin, tuuppasin lipastoa aloilleen, lapsi takoi itkien lattiaa kun kiva leikki keskeytyi, mun päässä joku kumea ääni ilmoitti että nonni, kyllä se vielä tappaa itsensä kun et kerkeä vahtimaan, ehkä jo tänään. Puhutaan sentään lapsesta, joka onnistui Isomummin luona lukitsemaan tuulikaapin oven väärällä avaimella ja jonka mielestä on loistoidea kiivetä sohvan selkänojalle, kietoa sälekaihtimen narut kaulan ympäri ja yrittää hypätä alas (mahdollisuus eliminoitu saman tien).

Takaisin vauvanhuoltoon. Laitoin uuden vaipan ja sinkkivoidetta, pesin pukluiset kaulapoimut ja olkapäät ja kädet, puin puhtaat vaatteet, peilistä katsoi 50-vuotias. Aikavaras istui mun peiton alla repimässä jotain. Hyvä tilaisuus harjata omat hampaat ja pestä kasvot ja kainalot.

Hetken rauha. Säätietojen tsekkaus, mitä päälle ulos? Muumit pyörimään, Unirosvo syömään, se nukahtaa kesken eikä röyhtäise tai puklaa. Ikuisesti ei voi odottaa, pipo ja haalari päälle ja kantokassiin odottamaan, sillä aikaa Aikavaras heittää sohvatyynyjä ja pöllii mun rannekellon niin korkealta etten tahdo tietää miten se sen teki. Omien vaatteiden vaihto, Aikavarkaan hammaspesu ja vaipan ja vaatteiden vaihto. Tämä vaihe sujuu sulavasti, ollaan kiesien kanssa liikkeellä puoli kymmeneltä.

Puistossa Aikavaras ei arvosta verkostoitumisyrityksiäni kanssaäitien kanssa vaan karkaa jatkuvasti puskiin ja poluille. Oksa tökkää mua silmään. Unirosvo ei arvosta vatsansa toimintaa vaan itkeskelee vähän väliä. Vaununkopasta kuuluu piereskelyä ja miten puklu menee huppuun. Kova itku alkaa samaan aikaan kun Aikavaras putoaa kiipeilyverkosta ja alkaa parkua että Äiti, sattuu, pipi! Kaikki tuijottavat: kumpaa se lohduttaa ensin? Älkää muuten kysykö - minä EN MUISTA mitä tein. Uskoakseni poimin tippumista harrastavan taaperon syliin, varmistin pikaisesti että kyseessä oli maksimissaan mustelma kyynärpäähän, puhalsin ja selitin että nyt katsotaan mikä meidän vauvalla on hätänä, hytkyttelin vauvaa hetken sylissä ja lupasin sille että kohta mennään kotiin. Mutta koska muisti on sumea, voi olla että tässä kohtaa poistuin puistosta, hyppäsin bussiin ja tilasin kahvia tai viiniä jossain viihtyisässä nurkkapöydässä.

No, tuskin noin, koska hetken päästä ainakin taittelin huutavaa Aikavarasta rattaisiin, sen ääni peitti tehokkaasti vauvan itkun.

Kotona vauva nukahti ja Aikavaras rauhoittui ja söi kaksi lautasellista ruokaa, puolikkaan avokadon ja kaksi banaania. Minä vedin vähän tähteitä, sitten katsottiin kännykästä kuvia eilisestä siilistä ja videoita konttaavasta Aikavarkaasta. Tuli päiväuniaika, vauva puhkesi itkemään likaista vaippaa ja yllättäin niitä ilmavaivoja juuri kun Aikavaras alkoi nukahtaa, ja sitten piti halata pehmolelut uudestaan ja heittää tyyny sängystä ja itkeä kun tyyny ei ole sängyssä ja minä istuin hartiat jumissa vieressä silittämässä päätä ja heijasin kipristelevää vauvaa joka alkoi olla nälissäänkin.

Pienempi hakee nyt unta ja lohtua käsivarrella jo lähes kolmatta tuntia, isompi herää milloin vain, kello on vasta kaksi eli päivää on liikaa jäljellä, iltapäiväksi ei ole ruokaa ja näköjään kerronnan aikamuotokin vaihtui jossain vaiheessa kännykällä tekstailtua postausta.

Kiitos ja kuulemiin.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Sukuvaakuna


Jestas, epämuodostuma! Onkohan sillä muutakin, mitä jos joku sisäelinkin puuttuu?


Siinäpä ensiajatukseni, kun huomasin venynyttä lävistysreikää muistuttavan jäljen Unirosvon korvalehden ulkoreunassa tässä taannoin, kun pää katkonaisista yöunista jomottaen pesin pientä peppua kraanan alla seitsemättä kertaa sitten vuorokauden vaihtumisen. (Ihan ensi alkuun jälkeä ei huomannut, kun vauvan korvat olivat vielä kohtuaikojen jäljiltä ihan rutussa.)

Sitten tajusin:

Äidilläni on lävistysreiän näköinen syntymämerkki korvassa, korvalehden ja ohimon rajamailla, korvakäytävän yläpuolella. Se on periytynyt toiselle isosiskoistani ja kolmannessa polvessa hänen pojalleen. Minä, pikkuveljeni ja toinen isosiskoni ollaan korvamerkittömiä, mutta merkittömän siskoni lapsikatraasta kolmannes on korvamerkitty.

Melko elektiivistä.

Tähän asti merkin paikka on ollut vakio. Taisi siis Unirosvo kääntää päätään juuri, kun elektiivistä sukuleimaa iskettiin sikiön korvaan.

Entä Aikavaras? No sehän oli niin hyrrämäinen sikiö, ettei leimasin osunut lähimaillekaan.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusviikkokooste


Tämä juhannus kului vailla mökkeilyä, grillausta ja lämpimiä iltoja. Seuraa pseudotajunnanvirtaa kuluneesta viikosta, asioita jotka haluan muistaa ja olen valmis jakamaan.

Ensiksikin pitää mainita, että Aikavarkaan rajuotteisuus Unirosvoa kohtaan väheni onneksi heti alkuunsa. Vauvan lähellä riehumista, kaatuilua ja törmäilyä pitää tietysti vahtia ja rajoittaa, mutta montaa jalasta kiskomista, olkapään puristamista tai läpsäisyä emme ole enää todistaneet. Varomaan joudutaan silti, koska viime päivinä Aikavaras on tahtonut ottaa vauvan omaan syliinsä tai nostaa itse vauvan sitteristä. Kieli keskellä suuta koitan keksiä pikaisia harmittomia selityksiä, miksi vain aikuiset nostavat vauvaa.

Aktiviteetin puutos – siinä kyökkipsykologidiagnoosini Aikavarkaan viimemaanantaisille hyökkäyksille. Kaveri on tottunut viettämään aamupäivät päiväkodissa; nyt kesälomalla täällä oli ehkä liian tylsää, hiljaista ja yksinäistä, ja lapsi turhautui. Etenkin kun Mies oli töissä ja mulla kului aikaa pienen puklarin vaatekertojen vaihtamiseen. Missään nimessä Aikavaras ei tunnu vieroksuvan itse vauvaa vaan lähinnä tilanteita, joissa joutuu odottamaan. Ja tahtoessaan Isin syliin vauvan tilalle – silloinkin Aikavarkaalla on kelpo ratkaisuehdotus vauvanhoitoon: "Isin syliin, Äiti vauvaa." Ei siis niin, että vauva pois jonnekin ihansamaminne, vaan hellyttävästi Aikavaras useimmiten ymmärtää ja hyväksyy, että joka tapauksessa joku pitelee myös vauvaa.

Pupu ja Nalle unikavereina


Hellyttävästä puheen ollen: Aikavaras on jo useana peräkkäisenä iltana halunnut oma-aloitteisesti unilelun (tai kolme). Aiemmin mitään merkkejä tunnelelun kehittymisestä ei ole näkynyt. Jos kaverille olisi vihjannut, että sänkyyn voisi ottaa lelun, sinne olisi varmaan päätynyt kirja. Kunnes tuli tämä vaihe, luonnollisesti ja patistamatta.

Ja aktiviteeteista puheen ollen: Aikavaras kävi keskiviikkona Zoolandiassa, juhannusaattona Muumimaailmassa, lauantaina L-mummin luona ja sunnuntaina K-mummin ja Vaarin luona. 

L-mummin kanssa ulkoilemassa ja käpyjä keräämässä. "Pääpyyjä, lisää pääpyyjä! Isoja!"


Zoolandiasta sen verran, että oli laittoman kylmä päivä nyt Aikavarkaalta kysellään jatkuvasti, mikä iso lintu siellä oli. Omatunto kolkuttelee: ei pitäisi nauraa lapselle vaan lapsen kanssa. Mutta oih, kuulisittepa, miten Aikavaras lausuu strutsin!

"Torrtshi" – ja kuvitelkaa tähän syvä hengenveto, keskittynyt ilme, mehevä kurkkuärrä ja runsaasti sylkiroiskeita.

Tuolta tuuli ja kovaa


Muumimaailmasta sen verran, että oli laittoman kylmä päivä luulimme Aikavarkaan pelkäävän hahmoja ainakin aluksi. Mitä vielä. Kaveri rynni kyynärpäätaktiikalla eturiviin kurkkimaan vankilassa lusivaa Haisulia, säntäili muumeja silittelemään ja ylipäätään paahtoi ympäriinsä ilahduttavan innostuneesti. Lounaaksi Aikavaras veteli pastaa ja pitsaa ja pyysi "lisää kakkua", piirakkatyyppiset litteät syötävät kun mielestään ovat kaikki kakkua. Joo, täysjyvänatsiäiti oli lomalla – tai itse asiassa syöttämässä Unirosvoa, joka veteli autuaana sikeitä koko päivän (klo 9.30–17.30) lukuun ottamatta kahta vaipanvaihtoon ja imetykseen käytettyä varttituntista. 

Jos olitte tuolla samaan aikaan ja näitte lievästi sinihuulisen tyypin, jonka silmissä luki "pelkään tiehyttukosta, heräisipä se vauva jo syömään", niin se olin minä.


"Lisää Hemua!" Aikavaras juoksi Hemulin perään.

"Iso!" totesi Aikavaras siitä seinästä, josta sai kurkata oma pää muumilaaksohahmon jatkeena, ja kiipesi kurkkaamaan kaikkein korkeimmasta aukosta. "Kukkuu isoa!" kaveri huuteli sieltä täysillä.

Niisku taisi olla muumihahmoista vierain, mutta sekin kiinnosti ja kelpasi oikein hyvin


Ai niin, ja sitten oli Se Hetki. Mies lähti etsimään vessaa, minä jäin tuplarattaiden ja ämpäreillä leikkivän, välillä sinne tänne sinkoilevan Aikavarkaan kanssa Muumipapan laivan viereen. Vauva alkoi itkustaa vaununkopassaan. Jos mä nopeasti vilkaisen, mikä sillä on… joo tossa se Aikavaras leikkii nyt ihan puolen metrin päässä musta hulavanteen kanssa… [kumarrun ja raotan tuuli+sade+aurinkosuojana toimivaa harsoa] …vähän se vääntelehtii, laitanpa sille tutin suuhun. Noin! [suoristaudun ja näen vieressäni vain sen hulavanteen] Missä se on? MISSÄ SE ON? MISSÄ SE ON?

Valehtelematta alle kymmenen sekuntia. Ei se sen enempää vaadi. Miten ihmeessä lapsia ei katoa enempää?

Huusin sen nimeä täysillä, mitään ei tapahtunut. Samassa bongasin sen sieltä leikkikatoksen alta, kymmenen metrin päästä, sieltä mistä se oli hulavanteenkin hakenut. Se vain ei ollut leikkimässä vaan kaivamassa tyhjiä pillimehupurkkeja roskiksesta.

Huh. Loppupäivän olin vähän hysteerinen. 

Kurpitsatalosta se koitti ottaa kattilan ja piparkakkumuotin matkamuistoksi. "Pipa-uotti! Ottaa!" Yllätin itseni lupaamalla, että syksyllä leivotaan pipareita. "Ostetaan kaupasta taikinaa ja leivotaan", tarkensin.


Mitäs muuta kuluneella viikolla? Pesukone pyörittää jatkuvasti puklupyykkiä, Aikavaras on yhtäkkiä siirtynyt juomaan Isojen Lasten Mukista ja mun kahvintarve on aamuisin kriittisen korkealla. Hyväuninen vauva ei takaa hyviä yöunia, kun se vauva sattuu ensinnäkin nukahtamaan myöhään, toisekseen nukkumaan kovaa eli alkaa äristä, murista, röhistä ja ynistä jo tuntia ennen kuin varsinaisesti herää syömään, ja kolmanneksi järjestää yleensä puklushow’n vaatteidenvaihtoineen joka ruokailun jälkeen. Varasin papin Unirosvon ristiäisiin, pistin kutsuja postiin, ripustin niitä loppumattomia pyykkejä, annoin Aikavarkaan auttaa tiskikoneen alatason tyhjentämisessä. Välillä tuntui etten saa otetta mistään, aikataulut lipsuvat, iltapalat myöhästyvät, liikaa naruja, liikaa täyden huomion vaativia asioita. Lopun aikaa kaikki meni oikein hyvin. Silloinkin, kun imetin Unirosvoa sohvalla ja Aikavaras ilmoitti "tippuu, lisää pipiä!" ja heittäytyi selkä edellä sohvan taakse.