Kitikitikiti ja sieltähän se sitten tuli

Kosminen kosto siitä, että olin valitellut Unirosvon hulabalooöitä, kohtasi mut perjantain vastaisena yönä. Ei kannattaisi näköjään marista, koska aina voi mennä vielä huonommaksi. Niin kuin menikin.

Perjantain ja lauantain vastaiset yöt olivat piinaa. Kitikitikiti puolen tunnin välein. Kitikitikiti tutti suussakin. Kitikitikiti konttausasennossa, kitikitikiti sylissä, kitikitikiti röyhyn tultua, kitikitikiti maitoa tarjottaessa. Kitikitikiti koko ajan ja Panadolista huolimatta.

Päivisin Unirosvo on ollut iloinen ja puuhakas ja syönyt hyvin. Nuha on väistynyt, ei vaikuttanut korvatulehdusmateriaalilta. Hampaita toki tulossa, mutta neuvolassa sanottiin, että voi mennä vielä viikkoja, kun ikenet eivät pullota punaisena vaan hampaat vain kuultavat terävinä läpi, eikä kuolaaminenkaan ole lisääntynyt, oikeastaan päinvastoin. Perjantai-iltana sain kurkattua kunnolla ja kokeiltua sormella – joo, ihan ovat tallessa ikenen sisällä.

Mutta ne yöt!

No, lauantaina kyläiltiin mummilassa. Vierastamaan alkanut Unirosvo oli aamupäivällä väsynyt ja pelokas ja vähän kitikitikiti, ei lainkaan oma itsensä. Keskimmäiset päiväunensa se kuitenkin nukkua posotti vähän tavallista paremmin, liekö innokkaasti ihaileva ja äänekäs serkkulauma väsyttänyt. Niin ja ne yöt.

Iltapäivällä Unirosvo oli hyväntuulinen eikä vierastanut enää yhtä paljon. Kotiin palattuamme vaihdoin vaipan ja kutittelin kyljistä. Vauva räjähti käkättämään. Hetkinen, mikäs valkoinen tuossa alaikenessä on?

Oikea alaetuhammas. Haa! Ei se ollutkaan kosminen kosto, vaan eka hammas. (Aikavaras teki kaikki hampaansa käsittääkseni melko harvinaisella "olen tosi väsynyt tän hampaidentekemisen takia joten nukun tavallista paremmin" -tekniikalla, joten vaikka olin kuullut villejä tarinoita vauvojen hammashuutoöistä, en osannut ottaa sitä vaihtoehtoa vakavasti.)

Viime yönä saatiinkin nautittua jo yksi kolmetuntinen unipätkä, kunnes aamuyökitinä ja sylintarve yllätti (no ei varsinaisesti kyllä yllättänyt). 

Mutta niin, se vasen alaetuhammas tekeekin jo tuloaan.    

Eilen, huomenna

Yksi merkittävästi ja pari marginaalisesti parempaa yötä takana. Jo jaksaa taas. Vähän. Melkein.

Eilen tein jo jotain. Siis muutakin kuin imetystä ja Aikavarkaan silmätipattamista. Laitoin ruokaa – jopa kahdesti. Kyläilin muun perheen kera Isomummin luona. Teetin aiemmin viikolla valokuvia viimeiseltä puolivuotiselta ja eilen järjestin niitä Aikavarkaan ja Unirosvon omiin albumeihin. (Omat valokuva-arkistoni hoidan kuntoon sitten kun. Arvelisin, että samoihin aikoihin kun kirjoitan kirjan, kokkaan kiinnostavista resepteistä, harrastan hikiliikuntaa ja seuraan säännöllisesti uutisia.)

Tänään olen (värivirheinen) espanjatar: mañana, mañana. 

Huomenna teen Unirosvon kiitoskortit valmiiksi (koskakohan ne pääsevät postilaatikkoon asti?). Keitän ja soseutan bataatin. Otan kuvan Unirosvon ilmeestä, kun vauva tajuaa että saa vihdoin syödä muutakin kuin lämmintä maitoa ja omia nyrkkejään.

Kuusi- ja puoliviikkoinen

Päivät rientävät. Kuusi ja puoli viikkoa synnytyksestä! Viikon päästä sitä pääseekin jälkitarkastukseen kuulemaan, että kannattaa kuule panostaa siihen lantionpohjalihasten jumppaamiseen seuraavat neljä vuotta (onko mitään lannistavampaa?).

Takaisin postauksen päähenkilöön. Tällainen on Unirosvo nyt:

• Itkee vähemmän kuin Aikavaras nykyisellään, ja itkuun löytyy aina korjattavissa oleva syy: ilmavaivat, likainen vaippa, tuloillaan oleva röyhy tai pulautus, väsymys, sylinkaipuu, nälkä. Ihanaa! Tutin annoin 3,5 viikon iässä, jotta vauva kestäisi ruoansulatuskanavan liikahdukset paremmin (suhtautuvat niin vakavasti niihin, nuo vauvat!).

• Nukkuu joinain päivinä vain pieniä pätkiä ja mieluiten sylissä, toisina päivinä vetäisee tuosta vain kolmen tunnin päikkärit missä tahansa ja heti sen perään vielä pari tuntia lisäunta.

• Syö nopeasti ja tehokkaasti keskimäärin 7 kertaa vuorokaudessa. Neliviikkoisneuvolassa painon todettiin nousseen runsaassa kahdessa viikossa peräti 920 grammaa. Viikko sitten painoksi saatiin noin 5200 grammaa. Ei tarvi siis herätellä syömään… eikä tutin käytön tarvitse pelätä häiritsevän imetystä. Vauva käyttää nyt jo 62- ja 68-senttisiä bodeja, joskin valtaosa niistä on suunnilleen neljäntoista edellisen käyttäjän jäljiltä ja pesussa vetäytyneitä (lisäksi vähän väljempi on mukavampi päällä ja helpompi pukea). 

• On alkanut äännellä ns. sävykkäästi: gäh, göö, inh!
• On muutaman kerran väläyttänyt sosiaalisen hymyn takaisin.

• Viihtyy lattialla – sääli vain, että lattia on erään kaahailevan, harkitsemattoman Aikavarkaan vuoksi useimmiten vaarallista maastoa.

• Viihtyy repussa.
• Viihtyy sylissä.
• Yleensäkin viihtyy, noin ylipäätään. Neuvolassa ihmetellään ja ihastellaan tyytyväisyyttä ja rauhallisuutta joka kerta (toisinaan olen huolissani, onko vauvassa joku vika, kun se on noin tyytyväinen ja rauhallinen. Tai jos ei sinänsä vikaa, niin kasvaako siitä kynnysmatto? Osaako se vuoden parin päästä pistää vastaan jyrämäiselle isoveljelleen?).

Vertailun vuoksi: Aikavaras itki suuria kyynelkarpaloita kätilöiden hämmästykseksi jo vuorokauden iässä (eikä silmissä ole ollut rähmää 1 vuoden ja 10 kuukauden aikana kuin kahdesti, kiitos appoavonaisten kyynelkanavien), Unirosvo sen sijaan on hieman oppikirjamaisempi vauva, joka vasta hiljattain vuodatti pari ensimmäistä, minimaalisen pientä kyyneltä. Sylissä pystyasennossa pidettäessä kumpikin poika kurotteli päätään jo laitoksella, mutta Aikavaras oli selvästi terhakkaampi. Eipä siinä, jänteväksi Unirosvoakin on kehaistu. Ja miten eri tavoin nämä kaksi reagoivat vastoinkäymisiin! Aikavaras räjähti huutamaan pää punaisena ja raajat jäykkinä pukemista, riisumista, puklaamista, vaipanvaihtoa. Unirosvo suhtautuu hoitotoimenpiteisiin rennosti – mitä nyt silminnähden ärsyyntyy hiusten harjaamisesta ja vaipanvaihdosta silloin kun tahtoisi jo maitoa – ja jos vaikka syödessään onnistuu nappaamaan liian ison kulauksen kerralla ja meinaa raukka tukehtua ateriaansa, reaktio ei ole tuskainen huutaminen vaan alahuulen pieni väpätys, kulmien kurtistus, hento yyyynh-äännähdys. Ja pitkä, syyttävä katse.    

Kiitos vauva, että tulit ja jäit. Lupaan keksiä sinulle nimen.