tiistai 24. kesäkuuta 2014

Sukuvaakuna


Jestas, epämuodostuma! Onkohan sillä muutakin, mitä jos joku sisäelinkin puuttuu?


Siinäpä ensiajatukseni, kun huomasin venynyttä lävistysreikää muistuttavan jäljen Unirosvon korvalehden ulkoreunassa tässä taannoin, kun pää katkonaisista yöunista jomottaen pesin pientä peppua kraanan alla seitsemättä kertaa sitten vuorokauden vaihtumisen. (Ihan ensi alkuun jälkeä ei huomannut, kun vauvan korvat olivat vielä kohtuaikojen jäljiltä ihan rutussa.)

Sitten tajusin:

Äidilläni on lävistysreiän näköinen syntymämerkki korvassa, korvalehden ja ohimon rajamailla, korvakäytävän yläpuolella. Se on periytynyt toiselle isosiskoistani ja kolmannessa polvessa hänen pojalleen. Minä, pikkuveljeni ja toinen isosiskoni ollaan korvamerkittömiä, mutta merkittömän siskoni lapsikatraasta kolmannes on korvamerkitty.

Melko elektiivistä.

Tähän asti merkin paikka on ollut vakio. Taisi siis Unirosvo kääntää päätään juuri, kun elektiivistä sukuleimaa iskettiin sikiön korvaan.

Entä Aikavaras? No sehän oli niin hyrrämäinen sikiö, ettei leimasin osunut lähimaillekaan.

2 kommenttia:

  1. Kuinka hauskaa !! Vauva tulee merkillisen rauhalliseen tätiinsä !! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvä niin! Pidin myös sanonnan "puolet kummiinsa" mielessä ja kelpuutin tehtävään rennon ja stressittömän pariskunnan ;-)

      Poista