maanantai 25. toukokuuta 2015

Vuoden



Unirosvo täytti aamulla yksi. Vuosikasta juhlistettiin toisen suvunpuoliskon kanssa jo aiemmin toukokuussa mun äitini luona, mutta saatiin eilenkin oikein sopivankokoiset kutsut kokoon. Itse asiassa kivempi näin, ettei ole liikaa väkeä kerralla ujostuttamassa pientä päivänsankaria. 


Isoveljen poimima juhlakimppu
Aikavaras pääsi mukaan takapihalle hakemaan päivänsankaria päiväunilta. Samalla se kähvelsi sen tulppaaninkin.
Unirosvo oli tyylikkäästi alasti siinä vaiheessa, kun Vaari näkyi jo ikkunan takana. Vaan saatiinhan vauva (kunnes oppii kävelemään!) vaatetettua - yllä sama kauluspaita kuin Aikavarkaalla 1-vuotissynttäreillään.
Tein kaiken ihan itse! Soitin, valitsin kakun ja suolaisen piirakan tilattaviksi ja hain ne keskustasta lauantaina. Keksitkin valitsin ihan itse.
Mummin kanssa kelpasi notkua Aikavarkaan huoneessa paljain varpain ja räpeltää palapeliä.
Myöhemmin lähdettiin vielä Aikavarkaan ja serkkupojan kanssa ulos.

Ohoh!






4 kommenttia:

  1. Onnea vuosikkaalle! Nyt vasta hasardivaihe alkaakin, good luck with that! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos, sinä totuuden torvi. Tuo vaihe on onneksi tuoreessa muistissa, joten hasardius ei yllättäne.

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon onnea Unirosvolle! Ja sulle siitä, että oot selvinnyt jo kahdesta vauvavuodesta!

    Yritin onnitella jo pari päivää sitten töissä, mutta työkone ei antanut kommentoida, kröhöm. Ehkä se yritti viestittää mulle jotain. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - vaan onhan tässä kaksi vähintään osittain päällekkäistä uhmaikää vielä riemuna ;-)

      Poista