Marrasperjantai

Räyhähenget nukahtivat, toinen kymmentä yli ja toinen kaksikymmentäviisi yli kahdeksan. Tärykalvot soivat vielä. Molemmat halusivat taas yksin samaan syliin. Olivat väsyneitä. Kolauttelivat päitään. Aikavaras keksi juosta suu edellä Miehen polvea päin, hampaista tuli alahuuleen reiät. Iltapäivällä, päiväunet jälleen kerran skipattuaan se riehui täysin eri sfääreissä, pissasi ensin vaatteensa märiksi ja sitten puoli tuntia alasti tanssi ympäri kämppää laulaen hengästyneenä popsi popsi pisua, hampaita pissa vahvistaa ja monta samantyyppistä luritusta poikineen, tajunnanvirtaa huonoksi käytökseksi mieltämistään asioista. Vasta kun Unirosvo oli jo rattaissa puettuna 7 celsiusasteeseen, syviin lätäköihin ja navakkaan pohjoistuuleen kohtuullisesti sopivissa tamineissa Aikavaras suvaitsi havahtua transsistaan. 

Sunnuntaista tiistaihin oli vielä noin ookoo sää. Valoisaakin, vaikkei se ehkä kuvista välity. Unirosvo oppi kiipeämään edes hitusen.

 

Eikä toppapukujen ja saappaiden mukana kantautunut eteiseen viittä hiekkakiloa. Toisin kuin taas nyt.

Läksin kirpputorille myymään vanhoja vauvatavaroita ja pikkuisia vaatteita. Ei siinä mennyt kuin neljä kuukautta päätöksestä toimintaan. Kertyneiden röykkiöiden läpikäyminen tuntui jossain vaiheessa ylitsepääsemättömältä, mahdottomalta urakalta – tuleen vain koko roska! – mutta yhtä lailla jossain vaiheessa sekin tuli tehdyksi. En mennyt tekemään rahaa vaan pääsemään eroon turhasta, ehkä tekemään jonkun yhtä iloiseksi kuin itse aikoinani tulin iloiseksi laadukkaista, edullisista löydöistä: katso, näin uudenveroinen ja kivannäköinen ja vain euron! Lasten kanssa kaikkien tavaroiden roudaaminen ja järjesteleminen oli tosin omanlaisensa urakka. Että vaikka myyntipaikan vuokra tuli katetuksi kahdessa päivässä, vaivaa siitä toki oli. 

Aloin myös tunteilemaan: tässä myyn puolipotkuhousuja muistojani viidelläkymmenellä sentillä. Senkin harmaan velourhaalarin muiston joku osti eurolla. Joku toinen vauva nukkuu kohta makuupussissa muistossa, jonka joku tuleva äiti osti kahdella eurolla. (…toisaalta taas valokuvia löytyy, toisin kuin ylimääräistä kaappitilaa. Eivätkä ne kaikki muistot eivät olleet yksistään hyviä. Oli koliikki-itkua, kohtuutonta valvomista, riittämättömyyden tunteita, sarjapuklausta, epämääräisyyttä, sitten se totuus että meidän lasten tosissaan arkisin käyttämiä vaatteita ei juurikaan päässyt myyntiin; olivat niin kulahtaneita, että kukaan ei olisi niitä ostanut.) 

Tekemäänsä lumienkeliä ihastelemassa. Niin isoksi pojaksi tullut, joka päivä se hämmästyttää.

Lasten nukahdettua Mies lähti juoksemaan. Minä kaadoin punaviiniä (kuulemma jo lasillinen lisää rintasyöpäriskiä mutta hidastaa toisaalta toisen tutkimuksen mukaan vanhentumista; kahden imetyksen ja valvomislaihtumisen jälkeen en kehtaa puhua rinnoista vaan ulkonevista nänneistä, joten uskon bongaavani alkavan rintasyövän ajoissa, sen sijaan tällaisina päivinä tunnen vanhenevani kuukauden per tunti..helppoa riskinhallintaa!) ja asetin Oneironin sohvanreunalle. En oikein uskalla tarttua siihen. Vaikka olen ollut pienestä asti lukutoukka, en ole juurikaan seurannut korkeakirjallisuuden tapahtumia enkä oikeastaan ole varma, olenko lukenut yhtäkään Finlandia-voittajaa (paitsi oliko Puhdistus sellainen? Sen sain aikoinaan joululahjaksi ja tykkäsin, vaikken muista Oksasista ollut välittänyt). Varasin Oneironin kirjastosta monta viikkoa sitten, kun Sivulauseita-Helmi oli blogannut siitä. Se kuulosti kiinnostavalta. Olin varaussijalla 27. Mutta kun eilen yllättäin (!!!) huomasin sen voittaneen Finlandian, aloin jänistää. Tänään hain kirjan pääkirjastosta. ”Sä olet varmaan varannut tämän hyvissä ajoin!” virkailija jutteli. ”Nyt varauksia on tullut jo satoja ja satoja!” Okei, olen onnekas saadessani tämän teoksen tänään käsiini. Mutta silti – jos en tykkääkään? Jos en tajua? Tai jos tulen kateelliseksi, miten joku osaakin kirjoittaa noin loistavasti, syvällisesti, yhteiskunnallisesti, tärkeästi, palkitusti? 

Hei juu ja vaihdoin jouluverhotkin ikkunoihin!

Okei, Mies tuli kotiin ja viinilasillinen on tyhjä ja Unirosvokin on jo herännyt kahdesti nukahtamisensa jälkeen. Kannattaa varmaan tarttua siihen Oneironiin, jos aikoo lukea edes sivun ennen nukkumaanmenoa.