maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kivirantoja, raivareita ja veljessuhteita

Yli viikko on taas vierähtänyt. Olemme poteneet lievän flunssamme loppuun; Unirosvo lämpöili pari päivää ja levitti räkää ympäristöönsä aika lailla, Aikavarkaan menoa maltillinen yskä ei juuri hillinnyt, ja mulla tauti on ollut sellaista ollako-vai-eikö-olla -laatua, etten voi olla varma johtuvatko oireet vain siitä, että valvominen lisääntyi taas lasten nuhan takia.



Laavahiekkaa Unirosvon varpaissa

Tärkeä projekti kesken. Välillä noustaan arvioimaan kiviensiirtotuloksia seisten, raavitaan päätä miettivästi, älähdetään tuskastuneesti "eih" ja käydään uudestaan työnsarkaan kiinni. 




Olemme käyneet tuulisilla rannoilla. Mahtavin oli syrjäinen kivikkoranta jossain Anagan vuoriston takana. Sinne päästäkseen piti taas voida pahoin autossa ja lisäksi kävellä vinoa murikkapolkua tuntuva taival. Aikavaras jaksoi vaikean kivireitin innokkaasti. "Mä olen hyvin ketterä poika. Olen niin taitava, että musta tuntuu ihan aikuiselta!" (Voi pieni, aikuisuus ja itsensä taitavaksi tunteminen eivät kyllä valitettavasti aina korreloi suoraan.)


Tuossa se polku menee.


Melkein aikuisen pieni lepohetki.



Aikavaras on saanut muutaman täysin eeppisen raivarin. Lapsi testaa valtaansa pomottaen kaikin mahdollisin keinoin ja kiukku on valtaisa, jos edeltävää, hänen vääränlaiseksi kokemaansa tilannetta ei suostuta välittömästi rekonstruoimaan oikaistuna.






Tutuksi tuli myös tilanne, jossa Mies jätti meidät Los Cristianosin rantapäivän jälkeen kadulle kotitaloa vastapäätä ja lähti etsimään parkkiruutua, johon mahtuisi tulitikkurasiaa isompi auto, ja huomasin että syy Unirosvon viimeisen vartin autoitkuun oli melkoisen tymäkkä kakkavaippa, joka oli falskannut housunpuntteihin, ja raukka oli tästä(kin) niin ahdistunut, ettei suostunut seisomaan kadulla hetkeäkään vaan takertui kolmentoista kilon kakka-apinana muhun. Samaan syssyyn Aikavaras ilmoitti, että hänellä on niin kova pissahätä ettei hän pysty kävelemään askeltakaan. Toinen lenkkari oli viiden sekunnin päästä jo märkä.




Sain yllättävän flow'n ja kirjoitin muutaman uuden luvun romaanikäsikirjoitukseeni.
Hankimme Unirosvolle satunnaiset lätäköt sietävät kengät ja Aikavarkaalle punahilkkalakin korvaajaksi mainion lippiksen, joka pysyy päässä tuulella ja suojaa vähän korvalehtiäkin.


Välipalalla isojen lasten lakissa. Iltapäiväaurinko valaisee korvan läpikin.

Tuuli on täällä välillä niin navakkaa, että toisinaan tarvitaan ekstraviritelmiä, jotta lakki pysyisi suojaamassa häikäisyltä.


Unirosvo alkoi tapailla kahden sanan ilmauksia (liukumäestä laskiessa käskynä "Kädestä kiinni" ["tätehtä niinni"], hammaspesulle mennessä vaatimus "Äidin kanssa" ["Täätin tänttä"] ja tuohon flunssaan liittyen pyyntönä "Suppo pois" ["uppo pööp"]). Ensimmäinen kolmen sanan lause syntyi eilen: "Mopo ajaa kovaa." ["Popo ajaa ovaa."]





Huomiosta ja eduista kilpailemisestaan huolimatta pojat hitsautuvat söpösti yhteen. Ne käyvät keskusteluja, joissa Aikavaras kyselee ja ehdottelee ja kommentoi, ja Unirosvo vastaa joka välissä "jooooooooo". Ne istuvat sylikkäin - silloin kun eivät riitele sohvan suosituimmasta paikasta - ja kävelevät välillä käsi kädessä - silloin kun eivät riitele rattaista tai siitä, kumpi sai nähdä punaisen pakettiauton.

Pojat kummastelevat lomakotikaupunkimme "jokea". Noin runsaana se virtaa tällaisina viikkoina, kun täällä sataa tavanomaista enemmän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti