sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Toukokuun uutuustuote: 2-vuotias vintiö

Tässä eräänä iltapäivänä rimputtelin naapuritalon ovikelloa. Kun eläkeläispariskunta avasi oven, jouduin pahoittelemaan: "Anteeksi hirveästi. Meillä kävi nyt niin, että kun mä autoin Aikavarasta riisumaan kenkiä, tämä Unirosvo tässä pääsi karkaamaan ja ehti kiskoa yhden teidän tulppaanin maasta."

Naapurit suhtautuivat ymmärryksellä ja huumorilla. "Eikös hän ennen ollut kovin ujo ja hiljainen?" muistelivat.

Nyökkäilin sen minkä kerkesin, kun Unirosvo rimpuili sylissä ja huutolauloi ihhahhaata. "Joo, mutta nyt hän on yhtäkkiä vintiö."

"Tsemppiä ja voimia teille kahden vintiön kanssa", naapurit toivottelivat. Mutta huomionarvoista on, että vanhempi vintiö odotti koko tulppaanivälikohtauksen ajan visusti ulkoportaalla, juuri niin kuin pyysinkin.




Unirosvo täytti kaksi vuotta keskiviikkona. Vaikka se yhä painautuu syliin niin kuin vauva, se ei enää ole vauva. Se osaa sanoa hämmästyttäviä asioita: 

"Tässä junaradan merkki. Tämä merkki on: ei saa juna ajaa sinne." (puinen pieni DO NOT ENTER -kieltokyltti)

"Unirosvollakin pahaa perunamuusia lautasella. Unirosvokin haluaa lisää nakkeja. Pilko ne, äiti, kiitos." (Miehen ruoanlaittovuoro ja lasten armoton tuomio jauhemuusille)

"Mä olen äiti väsynyt. Unirosvolla unihiekkaa silmissä." 



Nukkuessaan raajat rentoina se venyy pitkäksi. Viiliä syödessä paidalle päätyy yhä vähemmän purkin sisällöstä. 

Se tykkää eläimistä, autoista, koneista, palloista, keinumisesta, pavuista, keitetyistä kananmunista, kirjoista, Ryhmä Hausta, Pikku Kakkosen nimipäiväonnitteluista, punaisesta, vihreästä, keltaisesta, kukista, tutista, rusinoista, Aikavarkaasta, makaroonilaatikosta, nallesta, junaradasta, saunomisesta, kekseistä, jätskistä, paahtoleivästä, kuvapaidoista, yhdessä muovailemisesta. Se tykkää olla sylissä, mutta nykyisin se tykkää myös olla vintiö. Moikkailla naapureille, karata, vaatia saada laulaa puhelimeen kesken mun harvojen puhelinkeskustelujen.



Se tykkää hassutella isin kanssa eikä enää itke mun perään koko ajan (joten tämäkin vaihe meni ohitse - kunhan odoteltiin 22 kuukautta!). Kun autan Aikavarasta vessassa, se ei normaalisti enää paru räkä roiskuen moista hylkäämistä vaan joko tulee kommentaattoriksi mukaan tai puuhailee omia juttujaan. Esimerkiksi kurkottaa keittiön työtasolta kirsikkatomaattirasian, järjestelee punaiset pallot sohvalle siistiin riviin ja haukkaa jokaista vuorotellen, järjestyksessä oikealta vasemmalle.



Se osaa laulaa (äännevirheet ja parin säkeen välistäunohdukset sallittakoon kaksivuotiaalle) Sanos mitä Pohjolaan, Ihhahhaa, Kolme varista, Paljon onnea vaan, Pikkuiset kultakalat lammessa ui, Metrolla mummolaan, ja varmasti monta pätkää monesta muustakin laulusta, joita minä puolestani en nyt muista. Ainakin Lauri Kilpa-auton ja Ryhmä Haun tunnusbiisejä. Siitä on kivaa lähteä autolla jonnekin. Kaupassa se ei enää tahdo istua kärryissä vaan haluaisi kävellä ja poimia tavaroita hyllyistä: "Tämän juuston! Tämän pussin!" 

Sen joka toinen lause alkaa: "Mä haluan..." 



Synttäreitä vietettiin keskiviikkona päiväkodissa; illalla kotona syötiin jälkiruoaksi jätskit. Lauantaina juhlistettiin merkkipäivää tätien, enon ja serkkuparven kanssa mummilassa, varsinaiset juhlat ilmapalloineen järjestettiin sunnuntaina kotona. Tällä kertaa siivouksesta vastasi pääosin Mies, eikä mun viikko sitten tilaamani verhot ehtineet vielä perille, joten oma panokseni vessan siivouksen ja pikamoppauksen lisäksi oli lähinnä jättää jouluverhot yhä ikkunoihin latistamaan alkukesän vehreää tunnelmaa. Vauhtia ja ääntä riitti, tarjottavat (joista kiitos Café Brahelle, anopille ja Prismalle) tekivät kauppansa ja leluista nahisteltiin asiaankuuluvasti, verhoista viis. 

Vielä muutama kuvailu kuopuksesta: 

Sillä on lastensänky huoneessaan odottamassa patjaa. Toistaiseksi se kuitenkin nukkuu mun selän takana, välillä rennosti itsekseen ja välillä puskien itsensä kiinni niskaan ja tarrautuen unenlämpimin sormin; se ei nuku mainittavan hyvin, muttei enää tapa mua univelkaan. Enää se ei myöskään puristele nukahtaessaan mun henkitorvea niin kuin vielä viime kesänä, vaan nyt uniset sormet tahtovat etsiä nukkumattia mun korvasta:


Se osaa luetella numerot yhdestä kymmeneen, mutta jättää usein ysin välistä. Se juoksee mun perässä ja mua karkuun, se huhuilee Isiä ja toivottaa Isille huomenta iltapalansa jälkeen, koska osaa. Se kehuu vuolaasti ruokia, joista pitää, kertoo ruoan maistuvuudesta kaikille jokaisen suupalan jälkeen. Se opettelee sääntöjä ja rikkoo niitä. Mietteissään se näyttää vakavalta, muutoin yhä useammin iloiselta. 

Se on hassu ja ihmeellinen ja niin rakas, sekin.  

4 kommenttia:

  1. Vintiö tuntuu olevan valovuoden edellä meidän kuopuksen kehitystä :D. Ehkä se on se, että täytyy olla tasaväkisempi isoveljen kanssa, hyvät geenit tai päivähoito, mutta onnea kaikille tasapuolisesti joka tapauksessa, perästä tullaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Toisaalta on alueita, joilla kehitystä ei juuri näy, valitettavasti luulen että esimerkiksi vaippoja ostetaan vielä kymmenen vuoden päästäkin. No ehkei sentään. Aikavarkaan kanssa sekin juttu hoitui yhtäkkiä lapsen omasta aloitteesta 2 v 7 kk iässä, joten en jaksa nyt stressata siitä että hommat ei nyt vielä suju sillä saralla tämänkään yksilön kanssa.

      Poista