sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kaikin puolin tympeää



Toukokuusta -13 asti olemme käyttäneet lähipuistoa useamman kertaa viikossa, usein peräti kahdesti päivässä. Rauhalliseen, siistiin ja turvalliseen puistoon on ollut helppo tuoda lapsi(a) leikkimään. Vaaratilanteet ovat aiheutuneet jälkikasvun omasta toiminnasta: kiviä suuhun, karkailua, liukumäestä naama edellä, ojaan pyrkimistä, kädestä ottamista ja sen seurauksena mahdollisesti lapiosta naamaan. 

Tänä kesänä jokin on muuttunut. Parina perjantaina olen iltapäivällä viiden jälkeen nähnyt mopoautojen kokoontuvat puiston eteen. Keinun ketjun suojamuovia oli poltettu sytkärillä. Maassa näkyy tupakantumppeja, mopon keulimisjälkiä, tyhjiä karkkipusseja ja nuuskapurkkeja, löysinpä lasinsirujakin muutama viikko sitten.

Viettäköön siellä aikansa, kaikin mokomin. Mutta ihan pakkoko on roskata noin piittamattomasti. Suututtaa. 



Ja tänään tapahtui niin, että kun minä olin ensin keinunut Unirosvon kanssa sylikkäin lautakeinussa jonkin aikaa, eräs isä istui meidän jälkeen keinuun ja jutteli viereisessä vauvakeinussa möllöttävälle pikkutytölleen. Keinu romahti alas ja isä lensi kaaressa maahan. Painava metalliketju osui kipeästi otsaan. Pikainen tutkimus osoitti, että molemmista lautakeinuista oli irrotettu kiinnitysmutterit. Vauvakeinun pidikkeisiin ei ollut koskettu. Poistuin Unirosvon perässä hiekkalaatikon viereen ja huomasin maassa kiintoavaimen, mutterien kokoisen.

Pari isää jäi miettimään, löytyisikö kotoa sopivia välineitä ja tarvikkeita keinujen korjaamiseen. Mies teki rikosilmoituksen ja vikailmoituksen Turun kaupungille. 

Minä jäin miettimään, millainen tyyppi saa mielihyvää siitä, että peukaloi leikkipuistojen laitteita ja jää hykerrellen odottelemaan, että joku (lapsi) loukkaa itsensä. Jollain tasolla ymmärrän hetken mielijohteesta -ilkivallan, niin typerää kuin sekin on. Että on tylsää ja v**uttaa ja ei oo rahaa ja jos vaikka potkaisisi tota roskista tai polttaisi tätä muovisuojusta vähän sytkärillä. Mutta että ihan harkiten suunnittelee, etsii oikeankokoisen työkalun, ja tietää että seuraus on se, että kun joku riittävän kauan keinuu, ruuvi kiertyy auki ja keinu putoaa ja joku putoaa sen mukana.

Ei voi käsittää.

4 kommenttia:

  1. Aargh! Niin raivostuttavaa. Meidän lähipuistossa on sunnuntaiaamuisin aina joskus lasinsiruja keinujen ympärillä, mutta ainakaan toistaiseksi ei onneksi mitään tuollaisia ilkeitä tihutöitä. Onneksi ei käynyt pahemmin, eikä keinu hajonnut täydessä vauhdissa ja lapsi kyydissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Jotenkin toivoisi, että ne ajattelemattomimmatkin tajuaisivat jättää leikkipuistot rauhaan.

      Poista
  2. Voi vittu,
    Meidän takapihan puistossa (jota 3 yksityistä päiväkotia käyttää) on löytynyt HIEKKALAATIKOSTA huumeneula. Se aiheutti aikamoiset kierrokset. On yksi asia jota en vaan kestä ja se on tyhmyys. Saatana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua :-o Toihan on jokaäidin klassinen painajainen! Miten on, uskallatko päästää lapset sinne leikkimään?

      Poista