maanantai 25. heinäkuuta 2016

Terveiset oikealta lomalta

Minilomani sujui sujuvasti ja vikkelästi. Tapasin ystävän, kävin ostoksilla - tavoitteenani oli uudistaa vaatekaappi nykyistä makua, kokoa, mallia ja elämäntilannetta vastaavaksi, mutta jestas miten ikäviä, rumia ja epäkäytännöllisiä vaatteita kaupat pursuilevat - ja sain ranteeseeni rasitusvamman klikkailemalla yötä myöten viimeisen vuoden valokuvasaldosta parhaita otoksia teetettävien kansioon. Miksi oli pakko napata Teneriffalla jokaisesta tuulenpieksemästä kivikkorannasta kaksikymmentä kuvaa?

Perheen kaksilahkeiset kotiutuivat torstai-iltana omnistuneelta reissultaan ja lepäilivät perjantain pois matkaväsymystään. Sitten koittikin mulle aika sulkea toimiston ovi perässäni ja sanoa että heippa, nähdään elokuussa lomani jälkeen. Pestä pyykkiä, odottaa sen kuivumista oudon kosteassa, liikkumattomassa ilmassa - ei Turussakaan sentään aina tuule - ja pakata kassit.

Sunnuntaiaamuna ajoimme Helsingissä Gabriellaan ja -iltapäivällä Tallinnasta Pärnuun kattohaikaroita laskien ja lasten autopuutumista vastaan taistellen. Tällä kertaa majoitumme hotellin sijaan Airbnb:n kautta vuokratussa kerrostalokolmiossa. Kämppä on mukava ja toimiva, eikä kauhukaksikko ole vielä rikkonut mitään,  vaikka ovat nykyisin sitä sorttia, joka juoksee kilpaa ympyrää huutaen kilpaa "pippeli pippeli pippppeeeliiii!" ja leuhkii sillä, että "aina just ennen kuin mä törmään, niin mä vain kiihdytän!"

Niin että terveiset vaan täältä. On polkuautoiltu lintutornille, kahlailtu lämpimässä matalassa meressä, syöty jätskiä, ajettu Valgerannan seiklusparkiin testaamaan metsän katveeseen rakennettua kiipeilyrataa, jossa on oma alueensa 2-6-vuotiaille lapsille. Kumpikin apinamme viihtyi siellä, mutta ihan vielä taidot eivät riittäneet vaikeamman radan suorittamiseen kokonaan. Mikään kiipeilijöiden possujuna tämä paikka siis ei ollut, eli haastetta riittää näitä vanhemmillekin tarzaneille.

Meillä on vielä kaksi päivää aikaa ennen kotiinpaluupäivää. En vielä mieti elokuuta, paluuta toimistolle, paluuta päiväkotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti