keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Entä jos mää en ala

Eilen oli sellainen olo, että mä en kyllä nyt ala. Lopetan kaiken!

Flunssa pakotti päätä ja jäseniä ja kahden viikon takainen ihme ei todellakaan ole toistunut. Silloin yhtenä (1) yönä Unirosvo nukkui omassa sängyssään aamuviiteen asti. No, siitä yhden yön jutusta saatu energia ei kanna enää kahden viikon kuluttua. Kuopus on katsonut asiakseen tökkiä mua kaiken muun könyämisensä ja kaulanpuristelunsa lisäksi hereille kertoakseen tärkeitä faktoja:

"Ei ole yhtään hyvä juttu!"

Minä unenpöpperöisenä: "...mitä? ...mikä?"

"OMA SÄNKY! Ei oo yhtään kiva juttu oma sänky, ei."

Niin että.

Onneksi haamut jaksavat, vaikka äiti on vähän väsynyt. Toinen mummeista ompeli Aikavarkaan pyynnöstä 4-vuotissynttärilahjaksi kummituspuvut kummallekin pikku pummitukselle.


Sen lisäksi, että ajattelin lopettaa nukkumisen vaikka kokonaan kun ei sitä kuitenkaan saa tehdä rauhassa, ajattelin lopettaa pyöräilemisen flunssaisena. En kyllä ajaisi autoakaan, siinä kokovartalosäryssä tulisi vain sakkoja, lommoja ja ruumiita, ja työpaikan lähellä parkkipaikan metsästäminen kohottaa kortisolitasoja turhan paljon. Ja bensakin oli loppumassa enkä ole koskaan tankannut (ja Mies on tämän viikon työmatkalla), ja sitä nyt ei ainakaan kannata opetella a)flunssassa ja b)väsyneenä ja c)kiireessä joko päiväkodilta töihin tai töistä päiväkodille. Ja jos en tankkaisi enkä enää koskaan ajaisi, eipä tarvitsisi mennä sinne autokoulun kakkosvaiheeseenkaan.

Jonain iltana ihmettelemässä leikkipaikan yli liidellyttä kuumailmapalloa.


Ajattelin lopettaa työssäkäymisen. Mitä järkeä stressata otsansa kurtuille, ylisuorittaa alipalkalla, kuunnella töissä huomauttelua vaikkapa siitä että mun kahvitaukoeväiksi tuomani omenat ovat vääränlaisia (minun syötävikseni), tuntea jatkuvaa huonommuutta siitä että mun lapset on aina päiväkodin pihan viimeiset.

Neljävuotias katsoo, kun tuuli irrottaa keltaisia lehtiä. Viikonloppuna iso pieni harjoitteli jo ilman apupyöriä ajamista. Itse ajaminen sujui yllättävän hyvin, mutta apupyörät ruuvattiin vielä takaisin, koska liikkeellelähtö ja pysähtyminen ovat vähän hasardeja, about siinä toivottoman rajamailla ilman apua, ja yhtä lasta pyöränistuimessa kuljettaessa ei apukäsiä liikene omillaan polkijalle.


Ajattelin lopettaa päiväkodilla käymisen, mikä on ihan ookoo jos kerran ei käy töissäkään, eivätkä sitten ole lapsetkaan siellä enää vika vellihousuina. Ensin sanotaan, että verskat eivät ole tarpeeksi säänmukaiset housut, eikä kaksivuotias saa niitä itse jalkaan. Pitää tuoda tuulihousut, kun niiden alle ei kylminäkään aamupäivinä tarvitse laittaa sisähousuja (luulin että sisähousujen jättäminen olisi helpompaa kuin niiden riisuminen ja ulkoilun jälkeen uudelleenpukeminen). Toin pyynnöstä tuulihousut vain löytääkseni lapsen topattuna iltapäiväauringossa, tuulettomassa 16 asteessa pipoon ja collegehousujen ja pitkähihaisen päälle vedettyyn haalariin, joka päällä oli aamulla kolmessa asteessa matkattu päiväkotiin. Vieressä isoveli leikki t-paidassa. Polvitaipeiden ihottumat pahenevat, kun iltapäivien syyskesäsäässä jalkojen iho hautuu hiessä.

Kotona lapset nahistelivat ja nurisivat. Kaikki oli väärin, kaikesta tuli pipi, ruoka oli pahaa. Lopetan ruoanlaitonkin. Ja miksi pitää aina joutua pakottamaan iltapesulle, vaikkei kesken olisi muuta kuin marina siitä ettei huvita enää leikkiä?

En kyllä alkaisi olemaan kotiäitikään.



Tänään on flunssa väistynyt ja aloin taas (paitsi töissä on muutama detalji, joita en todellakaan ala). Aikavaras täytti viime viikolla neljä, ja vapaamuotoisesti merkkipäivää juhlistettiin jo, mutta viralliset kotisynttärit vietetään lauantaina ilmapalloineen ja serpenteineen. Lupasin Aikavarkaalle, että leivotaan sitten kuitenkin se porkkanakakku ennen lauantaisia juhlia, juuri niin kuin lupasinkin joskus, vaikka tässä välissä flunssa- ja uupumuspäissäni vedin sen listasta yli ja neuvottelin kaiken itsetehdyn korvaamisen Viennetalla.

Eilinen paha ruoka oli tänään hyvää. Mistään ei tullut riitaa, paitsi vähän iltapesusta. Pojat pyyhkivät pölyjä ja lupasivat, etteivät yritä huomenna rikkoa imuria jos imuroidaan, mutta muutakin raivaamista riittää:

Mistä näitä askarteluja oikein tulee? Entä minne ne voi laittaa?



Aulan lipasto, jonka päällä piti olla vain karttapallo, avainkulho ja pari koriste-esinettä.





7 kommenttia:

  1. Oho. Olipa jotenki kiva kirjoitus. Jotenkin vapauttava. Aloin oikee miettii, et entä jos vaan antais olla! Kun eiks aikuisena saa itse päättää mitä tahtoo tehdä? Kiva ajatusleikki, jos oikeesti kokeilis. Mitä sit kävis? Oon itse vähän perfektionisti, ja kaikki tai ei mitään tyyppinen. Et tä jotenki kosketti :D

    Musta toi autoilun lopettaminen oli aika herkkä, ettei tarvis opetella tankkaamaan! :)

    t.piispanristin äiti

    VastaaPoista
  2. Siis luin tän jopa kahteen kertaan. Mulla on tosin tänään pitkästä aikaa vähän krapula, jos se jotenki herkistää ;)
    t.p-ä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos! Välillä sitä kyllä yllättyy siitä mikä milloinkin koskettaa syvimmältä.

      Poista
  3. Sun kirjoituksia on niin hauska lukea! Ekan kerran tutustuin blogiisi 2014 kun opettelin äitinä oloa kotona esikoiseni kanssa. Sun kirjoitukset oli silloin jo päivän pelastuksia ja on edelleen. Jään seuraamaan, taas 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva kuulla!

      Ja on kyllä niiiiin oikein sanottu tuo, että äidiksi opitaan :-)

      Poista
  4. Moi. Mäkin tykkäsin tästä :). Oon kyllä tykännyt muistakin, mutta tästä(kin)! (Ikuinen diplomaatti tässä terve).
    Tsemppiä pyöräharjoitteluihin. Vaatii mun mielestä enemmän vanhemmilta ku lapsilta se ilman apupyöriä pyöräilemään oppiminen.

    Hyvää viikonloppua varkaille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jopas täällä on palkitsevien kommenttien vyöry! Kiitos sullekin ja kiitos samoin. Sekä siitä viikonlopusta että postauksista. Yhä luen jokaisen ja aion kommentoida, mutta se on vähän työlästä kännykällä, läppärin taas avaan aivan liian harvoin.

      Poista