sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Aikakauden loppu, rähjäävä päsmäri ja vauvakäytävä

Viime viikonloppuinen koomaväsymys väistyi normaalitasolle parahiksi viimeisen työviikkoni alkuun. Maanantaista torstaihin puuhailin toimistolla kevein mielin, kahliten liian leveää hymyä muiden seurassa vähän vaisummaksi. Perjantai osoittautui kuitenkin antiklimaattiseksi: sain lisää työtehtäviä vielä varttia ennen työajan loppumista, ja puolimatkaan jääneet hommat tietysti vähän latistivat lopullisen lähdön tuntua. Ero johtoportaasta sujui silti näennäisen sivistyneesti. Joillekin ihmisille on parempi jättää osa asioista sanomatta.

Viime sunnuntainen talviaurinko


Kenties kuluneet 7,5 kuukautta lakkaavat pian luimistelemasta näkökenttäni laitamilla, kun perehdytysjakso uudessa työpaikassani huomenna alkaa, ja muuttuvat siksi mitä ovatkin: omituinen, lannistava mutta opettavainen, ja nyt jo menneisyyteen kuuluva ajanjakso (työ)elämässäni.

Kevyet mullat sille ajanjaksolle vaan.


Leikkipaikan viereisellä Vuorella kalliolampien jääpeitettä ja sen alla lymyileviä kuplia kolkuttelemassa


Muihin asioihin, vaikka sitten omiin kotiapinoihini.

Unirosvosta on kehkeytynyt rähjäävä päsmäri, joka kailottaa joka väliin kaiken tyhmyyttä ("Äiti on tyhmä! Lahja on tyhmä! En halua nallea! Haluan nallen! En halua syliin! Haluan syliin! Tyhmä syli!") ja käy tuon tuostakin mäjäyttämässä isoveljeään lättyyn ihan lyömisen ilosta. Vastaanväittäminen on pakollista, siltikin vaikka se edellyttäisi salamannopeaa kannanvaihdosta.

Esimerkiksi automatkalla:

Aikavaras: "Koska ollaan kotona?"
Minä: "Ihan kohta."
Aikavaras: "Eipä olla ihan kohta kotona."
Unirosvo: "OLLAAN! OLLAANPA IHAN KOHTA KOTONA!"
Aikavaras: "Ei olla."
Unirosvo: "OLLAAN!!!! AIKAVARAS KYLLÄ OLLAAN-N-N!!!!!!!!!!"
Minä: "Niin Unirosvo ollaankin."
Unirosvo: "EI OLLA! EIIIII OLLAAAA!!!!! ....tyhmä äiti."


Aikavarkaan kanssa rakennettiin hämähäkki, joka muutti sängyn alle.

Kaksi- ja puolivuotias väittää kiihkeästi sydän-substantiivin nominatiiviksi muotoa sydämmmmmme eikä koe kärsivänsä lainkaan auktoriteetin puutteesta joutuessaan varmistamaan kesken uhoamisen, miten joku sana menikään.

Tapahtui (usealla) iltapalalla:

Minä: "Unirosvo, maitoa ei saa läikyttää tahallaan. Otan mukin pois seuraavaksi."
Unirosvo: "Äjä ota sitä! Äjä ota mun mukia! Se on MUN oma taja... tajava...taja...mikä se on?"
Minä: "Tavara?"
Unirosvo: "Niin! Mun oma taja...taja...tajava!"

Myös mainio vitsiniekka se on yhdellä ja samalla bravuurillaan, joka pohjaa odotusarvoihin keskustelun etenemisestä ja jonka naurattavuusaste korreloi suoraan edeltävän kymmenminuuttisen kiukuttelun intensiivisyyden kanssa.

Unirosvo: "Äiti?"
Minä: "Mitä?"
Unirosvo: "No." [naurua omalle sosiolingvistiselle huulenheitolleen]

Unirosvo: "Äiti?"
Minä: "No?"
Unirosvo: "Mitä." [kovempaa naurua]

Tätä loputtomiin! Kerran sain lapselle lähes jauhot suuhun vastaamalla äiti?-aloitukseen: "No mitä?"

Aikavaras avaa suklaakalenterin luukkua


Lisääntymisasiat askarruttavat Aikavarasta edelleen. Eräänä aamunanoin neljännesminuutti suklaakalenterin luukun tyhjentämisen jälkeen eli noin kolme minuuttia heräämisestään Aikavaras avasi keskustelun:

"Jos vauvat kerran eivät voi asua setien mahassa, niin enkö mä saa isona omaa vauvaa ollenkaan?"

"Olethan säkin ollut Isin oma vauva, ja Unirosvokin oli. Muistatko kun puhuttiin, että sedätkin saavat vauvoja, vaikka vauvat syntyvätkin tätien mahoista."

"Mutta kuka sitten voisi olla mun vauvan äiti?"

"Sä varmaan tapaat sitten aikuisena jonkun, jonka kanssa tuntuu hyvältä ajatukselta saada oma vauva."

Tässä kohtaa keskutelua huolikurtut silisivät esikoisen kulmista. Ilme kirkastui, kun sisäinen ongelmanratkaisija onnistui taas: "Mä tiedän! Mä pyydän jotain yksinäistä naista olemaan mun vauvojen äiti!"

Sanoisinko, että suunnitelmalla on realistisesti katsoen loistomahdollisuudet toteutua, kunhan vain onnistumme kasvattamaan lapsesta tolkun aikuisen. 

Unirosvo avaa päivän luukun ja pari muutakin

Lisää lisääntymisasiaa (ja ei, meidän perheen lapsiluku on todella absoluuttisen täydellisen täysi). 

Yhtenä iltana luimme iltasaduksi Onni-poika saa pikkuveljen -kirjaa. (Unirosvo tosin muistelee, että kirjan nimi on Onni-poika pelastaa vauvan. Ovat katsoneet hieman liikaa Ryhmä Hau -ohjelmaa...) (Ja Aikavaras puolestaan jatkaa mielellään Unirosvon otsikkoa tarinan tasolle: Onni-poika pelastaa vauvan rotkosta, jonne vauva putoaa kallionkielekkeeltä.) (Myyntimenestys!) Iltasadun jälkeen Aikavaras kertoi, että päiväkotikaverin ystävä oli saanut pikkusiskon. Päiväkotikaveri oli kertonut, että vauva syntyy niin että se etsii ensin mahasta käytävän, josta mahtuu ulos. "Onko se totta, Äiti?"

"Joo, kyllä se vähän niin menee."

"Etsittiinkö mekin Unirosvon kanssa oma käytävä sieltä sun paidan alta pois?"

"Ei kun mahasta, ihan mahan sisältä asti. Muistatko, vaikka sä olet siinä kuvassa Isin paidan alla, niin sä kasvoit ihan pikkiriikkisen pienestä kokonaiseksi vauvaksi Äidin mahan sisällä. Ja Unirosvo sitten sun jälkeen. 

"Ai. Sattuiko se, kun me tultiin sitä käytävää pitkin pois?"

Ai sattuiko? Hah! "No vähän se sattui. Mutta ei se haitannut."

"Onneksi työmies auttoi varmaan hyvin tekemään sen reitin!"

Kunnia työmiehille, huoltomiehille ja yksinäisille naisille - teihin luotetaan.


2 kommenttia:

  1. Hihi. Liikuttavia juttuja :) nauroin ääneen toi vauva-rotkossa-juttu ja äiti-no-mitä-jutulle. Nyt päiväunille. Meillä ei nukuta...hermo kireellä ja joka ilta pian 2v huutaa, joka yö huutaa, naapuriparat. Nukkuu muutenkin reilusti alle 11h/pv.
    ps. jos keksit viisasten kiven nukkumiseen niin postaa siitä!
    t.piispis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan myöhäinen vastaus! :-( Saanko perustella viivästykseni sillä, että todellakaan meillä ei ole löydetty viisasten kiveä nukkumiseen ja siksi vähän väsyttää, välillä liikaa ja välillä siedettävästi kun siihen kerran on tottunut. Unirosvon oma sänky on merirosvolaivan ja junavaunun roolissa, ympärivuorokautisesti täynnä tärkeää rojua. Nukuttu siinä on viimeksi kesällä.

      Poista