Kun salikortti vanheni ja salaatin sijasta syön suklaata

Tässä blogissa piti olla kirjoituksia liikunnasta ja terveellisestä ruokailusta. Puoli tuntia ja kiloa päivässä, niinhän taisin lupailla/uhkailla tuossa blogin esittelytekstissäkin.

Ei täällä sellaista ole näkynyt. Koska ei sellaista ole näkynyt mun arjessakaan.

Mitä tapahtui?

Tuli Kadonneen Tutin yöt. Tuli flunssa. Tulivat yöt, jolloin Aikavarkaan pitää kutsua joku todistamaan kääntymistä ja konttausasennon harjoittelua tunnin välein. Eli tuli jumalaton univelka.

Ekaksi, se liikunta. Hankin tammikuussa kymppikortin kuntosalille, ajatuksena oli käydä kerran viikossa. No ei sekään paljon ole, kun vertaa siihen että aikoinaan treenasin vapailla painoilla neljästi viikossa ja tein lisäksi aerobisia intervallitreenejä. Mutta kun siihen yhteen salikertaan yhdistää muutaman parituntisen vaunulenkin ja muutaman tunnin mittaisen kotijumpan painoilla ja ilman per viikko, on viikoittainen liikunta-annos ihan kelvollinen. Raskauden ja vauvan myötä liikunnan tavoite on myös muuttunut. Jos ennen liikuntaan sisältyi liikunnasta nauttimisen lisäksi hieman pinnallisempikin puoli, tänä päivänä tarkoitukseni on/olisi lähinnä huoltaa lihasjumeja ja ylläpitää liikkuvuutta ja hyvinvointia. Ja päästä hetkeksi neljän seinän sisältä ilman Aikavarasta.

Taitaa olla eka kerta mun elämässä, kun salikortti umpeutuu lähes käyttämättömänä. Kertoja jää jäljelle enemmän kuin niitä on käytetty. Kun on yö toisensa perään nukkunut nelisen tuntia kolmessa pätkässä ja leposyke lähentelee sataa, ei tee mieli lähteä salille hankkimaan sydänkohtausta. Syystäkin, sillä yliväsyneenä treenaaminen ei kehitä kuntoa vaan rasittaa pelkästään väärällä tavalla ja laskee vastustuskykyä entisestään. Koko kroppa tuntuu aamuisin muutenkin ihan nuijitulta. Kevyet vaunulenkit raittiissa ilmassa menisivät vähilläkin unilla, mutta nekin jäivät valitettavan harvoiksi loppupuolella talvea (onneksi huhtikuu näyttää vihdoin tuovan kevätkelejä). Liikunta on viimeiset pari kuukautta ollut kevyttä kotijumppaa parina päivänä viikossa, jos olen saanut nukuttua edes yhteensä neljä tuntia yössä, ja vaunuttelua kauppaan, vauvajumppaan ja vauvatanssiin (joita en laske liikunnaksi, ja joissa oikeastaan saa vain lisää hartiajumeja).

Ja toisaalta niinä parina kertana, kun ennen flunssaa ja unettomuutta ehdin käydä salilla ekaa kertaa lähes puoleentoista vuoteen, jouduin toteamaan muuttuneeni. Siis myös henkisesti. En ole enää sali-ihminen. Se, mikä joskus tarjosi kunnon kicksit ja rentoutti ja inspiroi, tuntuu nyt tympeältä.

Johtopäätös: Tarvitsen uuden liikuntamuodon. (Ja unta.) Lajivalintaa rajoittavat ahtaat lonkkanivelet ja niiden aiheuttamat kulumat rustoissa; en voi esimerkiksi juosta säännöllisesti enkä joogata risti-istunnassa. Yläkroppaa jaksan jumpata kotonakin, punteilla ja elävällä puntilla, ja tunkkaisiin jumppasaleihin en juuri nyt kaipaa. Itse asiassa haaveilen taas pääseväni pyörän selkään polkemaan ylämäkiä (viime kesänä fillarointi jäi ison mahan takia). Haaveilen metsäpoluilla kävelemisestä. Kuuvuoren ja Turun keskustan kukkuloiden pitkien portaikkojen kiipeämisestä.

Ehkä haluan alitajuisesti timmit pakarat. (Miten niin alitajuisesti?)

Avokado, lempihedelmäni. Mies ei koskaan muista sen nimeä vaan puhuu "siitä pahasta vihreästä jutusta".

Sitten se syöminen. Olin jo luonnostellut tänne ruokavaliopostausta. Sävystä tuli epämiellyttävän saarnaava. Se jäi kesken, ja sitten huomasin etten enää elänyt niin kuin saarnasin. Puhtaita luomuraaka-aineita? Paljon kasviksia ja vain vähän jos ollenkaan lisättyä sokeria? Ei valkoisille viljoille? Just.

Kun yöt lyhenivät (enkä nyt puhu kesäajasta vaan tunnin parin välein huutelevasta Aikavarkaasta) ja aikaa ei ole päivisinkään ihan mihin vain, ei ruoanlaitto enää houkuttanut. Söin pakastimen tyhjäksi niistä hätävararuoista. En keksinyt, mitä seuraavaksi tekisin. En tiennyt, koska seuraavaksi jaksaisin tehdä jotain. Aikavarkaan soseet toki keittelin pikkupurkkeihin ja tunnollisesti merkkasin kanteen BATAATTI-KESÄKURPITSA 14.3. tai PALSTERNAKKA-PORKKANA 22.3. tai mitä milloinkin. Mutta mitä omaan ruokailuun tulee, Prisman pakastealtaista alkoi kantautua seireenien laulantaa.

Ja karkkihyllyiltä. Pari palaa suklaata muuttuu nopeasti pariksi riviksi, ja siihen ehdollistuu. Tulee syötyä vaikkei tekisi mieli. On helppoa napata suklaata välipalaksi, kun ei ole jaksanut suunnitella ruokailurytmiään eikä siksi ehdi syödä kunnollista välipalaa, mutta nälkä kalvaa vatsaa. Toisaalta jatkuva unenpuute saa elimistön stressihormonitasot kohoamaan, jolloin kroppa huutaa nopeiden hiilareiden perään. Se luulee, että on käynnissä fyysinen hätätila, verenhimoisen luolakarhun hyökkäys tai sotaisalta naapuriheimolta pakeneminen. Ja tietysti sellaisessa tilanteessa pitää saada äkkiä paljon energiaa, jotta jaksaa tapella ja paeta.

Ennen Aikavarkaan syntymää mulla ei ollut koskaan vaikeuksia suoriutua kaupasta ulos ilman herkkuja. Mutta viimeisen puolen vuoden aikana olen tullut kotiin suklaatta ehkä kahdesti. (Öh. Välipäivinä, kun meillä oli muutaman kilon lahjasuklaavarasto kaapissa valmiina.)

No, valkoista viljaa syön sentään vain kylässä (ja Espanjassa), ja jonkun toisen mittapuulla syön edelleen paljon viheriäistä. (Signatuurisalaattiani en vain ole jaksanut tehdä ties koska viimeksi. Siihen tulisi jääsalaattia, kurkkua, tomaattia, keltaista paprikaa, päärynää, avokadoa, kurpitsansiemeniä, aurinkokuivattuja tomaatteja, saksanpähkinöitä, raejuustoa ja kylmäpuristettua luomurypsiöljyä.) Terveellisyysideologia on iskostunut niin lujasti selkärankaan, että ihan mihin vain en vieläkään taivu edes vuosituhannen krapulaa muistuttavassa unenpuutekoomassa. Ja kyllähän ruokailutottumukset pitemmän päälle vaikuttavat makumieltymyksiinkin. Kun on lähes kymmenen vuotta syönyt jogurtin maustamattomana, maustetut jogurtit maistuvat vain (pahalle) jälkiruoalle.

Pala nyt, toinen kohta, ja huomiseen mennessä kaikki on mennyt. Hups. Vaikka tuota 85-prosenttista en laske paheeksi. Se on hyve.

Haluaisin kuitenkin palata taas sellaiseen ruokavalioon, josta nautin itse myös henkisesti. Hyvästi pakasteaterioille (joista totuuden nimessä löytyy myös terveellisiä). Tervetuloa ne tuoreet, puhtaat raaka-aineet ja monipuoliset makuelämykset. Onneksi tulee kesä. Pian tori pursuaa kotimaisia kasviksia ja marjoja, jotka eivät edes vaadi hirveästi laittamista ollakseen hyvä ateria.

Johtopäätös: Tarvitsen unta. 

Ja suklaata.