sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Neljä lomamuistoa


I

Vuorenrinteiden serpentiiniteillä Aikavaras heristää unen läpi pientä etusormeaan aina tiukimmissa kurveissa: isi aja varovasti.

II

Toisena yönä Aikavaras on yhtä levoton kuin ensimmäisenä. Viideltä kaveria ei saa enää hiljennettyä tutilla. Mies nostaa Aikavarkaan meidän väliimme. Alkaa hillitön riehuminen. Yritämme saada kaverin lepäämään, koska tahdomme itse vielä levätä. Mutta käynnissä ovat päättömät kääntymis-, konttaus- ja ryömintäsulkeiset, välillä riemuiten ja välillä kitisten. Harjoitukset kestävät seitsemään asti. Yhtäkkiä Aikavaras simahtaa selälleen. Hämmästymme. Ehdimme jo luulla, että päivä pitää käynnistää toden teolla. Aikavaras nukkuu rauhallisesti vielä kaksi tuntia, vasen käsi mua ja oikea Miestä hipaisten. Torkumme epämukavasti, perhepetiin tottumattomina yhdeksään asti, kunnes Aikavaras herää pirteänä uuteen päivään.

III

Ajamme maisemareittiä kapeilla pikkuteillä. Aina pysähtyessämme Mies laittaa Aikavarkaan Manducaan, jonka olkainta Aikavaras natustaa onnellisena. Hihna on edellisen pysähdyksen kuolasta vielä märkä. Syötämme Aikavarkaan takapenkillä, vaihdamme vaipan takakontissa. Etsimme itsellemme lounasta. Päädymme yhden tienvieruskyltin perusteella omintakeiseen ulkoilmaravintolaan ainoina turisteina; ensimmäisen päätieltä pois kääntymisen jälkeen kylttejä ei enää näkynyt, vaan löydämme parkkipaikalle tuurilla sokkelomaisen asuinalueen läpi. Siirrämme Aikavarkaan rattaisiin ja kävelemme rantaa kohti, missä oletamme ravintolan sijaitsevan. Saavumme kivikkoiselle rannalle, merellä kalastetaan kajakeista käsin. Kallionkylkeen on maalattu isolla teksti BAR ja nuoli kallion reunaa kohti. Kannamme Aikavarkaan matkarattaat kivisen rannan poikki ja kurkkaamme kallion taakse. Kivinen ramppi lähtee ylöspäin, kohti ravintolan karua terassia. Tilaamme paellaa, ja viereisten pöytien naiset hymyilevät Aikavarkaalle.

IV

Viimeisenä lomapäivänä saavumme viiden aikaan takaisin kämpälle päiväretkeltämme. Aikavaras on uupunut ja nukahtaa syömisen jälkeen viimeisille päikkäreilleen. Mies lähtee lenkille. Kaadan lasillisen punaviiniä ja menen pokkarin kanssa terassille. Kesäaikaan siirtyminen on pidentänyt päivää, ja iltakuuden aurinko paistaa vielä kirkkaasti ja kuumasti. Navakka tuuli lieventää auringon sopivaksi ja tempaisee avonaisen oven kautta kokopitkät, valkoiset verhot liehumaan terassin puolelle. Valo kertautuu terrakottaiselle laatoitukselle laskemani lasin kyljestä. Jokaisen sivun jälkeen käyn sisällä vilkaisemassa Aikavarasta. Siellä se uinuu vatsallaan retkisängyn pohjalla, jalat puoliksi fleecehuovan alla, tutti kolmen sentin päässä raollaan huokailevasta suusta. Palaan terassille, istun alas, katselen viinilasia, liehuvia verhoja, sinistä taivaankantta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti