Minä: En kyllä tiedä, pystynkö hankkimaan toisen lapsen. Mieti,
sitten tää huolen ja murheen ja pelon määrä tuplaantuu!
Mies: Ai. Mä ajattelin just että pitää hankkia toinenkin
lapsi, koska jos on vain yksi ja sille käy jotain, niin eihän sitä kestä.
***
Mies: Äh. Onpa kahvi kylmää tänä aamuna. Keitin varmaan
hajoaa.
Minä: Lämmitä mikrossa.
Mies: No olis se nyt kiva saada kahvi kuumana suoraan
pannusta.
Minä itsekseni ajatellen: Hyvä jos kahvi ei oo niin
kuumaa. Kun just luin siitä vuoden ikäisestä lapsesta, joka joutui ihonsiirtoon
kun oli onnistunut kurottelemaan kuuman kahvipannun päälleen.
Mies tiedostaa kodin – ja elämän – vaaranpaikat ihan
samalla tavoin kuin minä, mutta onhan tässä hienoisia eroja ajattelutavoissa. Monesti voisin ottaa oppia Mieheltä, joka suhtautuu astetta rennommin, stressittömämmin ja mutkattomammin vauva-arjen realiteetteihin.
Silti pidän pääni ja uskon vakaasti, että puolittamisen sijaan kaksi lasta
tuplaa huolen määrän.
Ja puolitoista-viiva-kolminkertaistaa sotkun ja rahanmenon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti