Ennen Aikavaras söi kaiken, mitä
tarjottiin. Koskaan ei tarvinnut kipata sosetta tai puuroa roskikseen. Ruokahalu ja ennakkoluulottomuus herätti ihmetystä ja ihailua. Tajusimme juuri ja juuri olla kiitollisia tilanteesta, mutta enimmäkseen taisimme ottaa helpposyöttöisyyden itsestäänselvyytenä. Ja luulla sitä pysyväksi ominaisuudeksi.
Vielä muutama viikko sitten iltapalalla Aikavaras hakkasi
kämmentä pöytään: puuroa puuroa, lisää puuroa! Viimeisen lusikallisen jälkeen kaveri
puhkesi lohduttomaan itkuun. Kun kyyneleet roiskuivat metrin säteelle
syöttötuolista, ajattelin että huhhuh, pitää varmaan tehdä toinen annos. Tein,
ja se upposi viimeistä lusikallista myöten ja muutti itkun nauruksi. Kolmannen
tällaisen iltapuuroinsidentin jälkeen hitaampikin äiti vihdoin oppi, että
Aikavarkaan iltapuuroannos ihan tosissaan on yli desi hiutaleita, eli vähän
isompi kuin paketin kyljessä opastettu aikuisten annos.
Kun hyvän syömärin syöttäminen alkaa äkkiä takkuilla,
ei sitä meinaa uskoa. Mikä sillä nyt on? Nenä tukossa? Liian kuuma? Onko ruoka
liian kuumaa? Liian kylmää? Liian löysää? Liian paksua? Eikö se muka oikeasti halua enempää tätä sosetta? Jos
vielä muutama lusikallinen. (Vaikka hyvin tiedän, ettei saisi tyrkyttää, vaan
että vauvan pitää saada itse säännellä syömisensä määrää.) Ota nyt edes tämä,
hyvää on. No kokeillaan vielä sylissä, jos sä haluat mieluummin syödä mun
sylissä... Tulos on tietysti päristelevä, ruokaa pitkin rinnuksiaan
syljeskelevä vauva.
Ei sitten. Jätetään sitten. Höh. Tuntuu hölmöltä ja suoraan sanoen ärsyttävältä
joutua lusikoimaan puolikas lautasellinen ruokaa Aikavarkaan suun sijaan
roskakoriin monta kertaa päivässä – kun ennenkin se on syönyt aina kaiken, ja
varmaan enemmänkin olisi mennyt. Rasittaa ajatellakin, millaista vauhtia pakastin
tyhjenee omatekoisista soseista, jotka päätyvät roskiin.
Ja arvaapa arvaa: sillä kertaa, kun ruokahävikin ennakoi
ja lämmittää sosetta vain sen verran kuin Aikavaras on suunnilleen viime
päivinä syönyt, se tietysti tuntuu loppuvan kesken. Kun lautanen on tyhjä, pullukka kämmen hakkaa pöytää:
lissää lissää lissää! Missä ruoka? Sitten tulee itku. Ah, onko sen ruokahalu palannut?
Seuraavalla aterialla lämmitän isomman annoksen. Ja neljän lusikallisen jälkeen
alkaa sylkeminen, päristely ja ruoan kaivaminen suusta sormin.
Maidon (eli nyt imetyksen loputtua korvikkeen) kanssa
on sama juttu. Välillä menee, välillä ei. Maidon vuorokausimenekkiä on hankala
arvioida, kun tekee puuron maitoon ja osa annoksesta jää syömättä. Nokkamukista juotuna osa maidosta päätyy valumaan kaulaa pitkin ties minne,
osan kaveri siemaisee innokkaasti mutta purskauttaa sitten vielä innokkaammin
pitkänä kaarena pitkin lattiaa. Kai se sitä riittävästi saa. Ei se ainakaan nälkiintyvältä näytä.
Viikossa opin hyväksymään tilanteen. Yksi asia kuitenkin kaivelee pahasti. Kumman tahansa Mumminsa syöttämänä Aikavaras syö aina
kaiken. Kaiken. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Huoh! Mikään ei liene pysyvää... Onko muuten vinkkejä soseiden tekoon (sydänteippejä en ajatellut käyttää) ;) Meillä siis 3,5 kk ja varmaan 5 kk iässä aloitetaan maistatukset, ellei mieli muutu 4 kk neuvolan jälkeen. Tällaisen blogipostauksen löysin (http://saatanallinensoppatykki.blogspot.fi/2010/03/vauvalle-soseita-6kk.html) ja olen tilannut kotiruokaa vauvalle kirjan. Varmasti meillä syödään myös valmisruokia, mutta järkeväähän ne pienen vauvan ruoat on tehdä itse.
VastaaPoistaJa kylläpä kirjoitan taas huonoa kieltä, anteeksi!
VastaaPoistaMoikka! Kiva kun taas kommentoit. Me saatiin 4-kuukautisneuvolasta MLL:n Ensimaistaisia- ja Kotiruokaa vauvalle -vihkoset, joista vähän opiskelin kiinteisiin siirtymistä. Netistä en hirveästi jaksanut etsiä tietoa, vinkkejä tai tuomitsemista. Tässä jotain mieleen juolahtavia vinkkejä:
Poista- Mulla ei ole blenderiä, vaan käytin sauvasekoitinta. Toimii loistavasti.
-Peruna kannattaa muussata ihan vain haarukalla, jotta ei mene liisteriksi. Myös bataatin olen sittemmin muhentanut ihan survimella kattilassa, koska se tulee keittäessä tai höyryttäessä ihanan pehmeäksi. Jotain parsakaalia ei kyllä haarukalla oikein saa sosemaiseksi.
-Peruna menee pakastaessa vähän omituiseksi, rakeiseksi hyytelöksi. Se ei ruokaa pilaa, jos vauva ei ole turhantarkka sihtikurkku. Mä kuitenkin keitin perunaa erikseen suunnilleen kerran viikossa parin päivän tarpeisiin. Ei sitä joka päivä tarvi syöttää, kun ei meillä muutenkaan syödä kauheasti perunaa.
- Vihannesten keitto- tai höyrytysajat oppii mutu-tuntumallakin ja riippuu palojen koosta. Sitten vain soseeksi.
- Jauhelihassa ja kalassa on meillä riittänyt haarukalla muussaus, kanan sen sijaan olen vetänyt sauvasekoittimella pieneksi.
- Olen pakastanut soseita sekä jääpalamuoteissa (aluksi tosi kätevää, kun annokset on pieniä ja maut uusia) ja 1 dl muovipurkeissa. Ne oli käteviä siinä vaiheessa kun ateriakoko oli se 1 dl. Jotkut käyttää pestyjä pilttipurkkeja, mutta mä en oikein uskalla tai osaa. Lihan, kanan ja kalan olen pakastanut sellaisessa jääpalarasiassa, josta olen mitannut että yksi pala on suunnilleen se suositeltu 1-1,5 rkl per päivällinen.
- Niitä kiinnostavia vauvanruokaohjeita on kyllä roppakaupalla, mutta mä en ole jaksanut kikkailla. En ole vielä käyttänyt omatekoisissa ruoissa muita mausteita kuin sipulia ja purjoa, hyvä että tottuu puhtaisiinkin vihannesten makuihin. Nyttemmin Aikavaras on saanut useammin purkkiruokia anoppilassa ja välillä omatekoisiin soseisiin sekoitettuna, niistä saa enemmän tuntumaa mausteisiinkin.
Äh, nää oli varmaan ihan turhia vinkkejä. Lähinnä selostusta miten itse olen tehnyt. Varmaan kaikki tekee vähän eri lailla ja tarjoaa eri järjestyksessä makuja. Riippuu ihan äidistä/perheestä ja vauvasta! Meillä noudatettiin neuvolan/MLL:n ohjeistuksia kiinteisiin totuttelemisesta ja mahdollisten allergioiden tarkkailusta. Tiedän kuitenkin että kaikki ei jaksa olla yhtä tarkkoja, ja esim. kaupan soseilla maistatettaessa usein tulee useampi uusi raaka-aine kerralla. Näin jälkiviisaana olisin itsekin ehkä vähän rennompi tässäkin asiassa :-)
Kiva kun vastailit! Me saatiin semmonen pieni (4-sivuinen, A5) lipare jo 3 kk neuvolassa ja joku Valion läpyskä, et en tiedä tuleeko enää muuta ohjeistusta (asumme Vantaalla...) Mut kaipa yritän soveltaa oman näkemykseni mukaan ja ehkä tässä rentous (lue laiskuus) olkoon jälleen ohjenuorani :) Voisi kyllä tulla tervetullut ryhtiliike mun huonohkoon ruokavalioon tässä samalla, kun alkaa höyryttää pikku-ukkelille kasviksia.
VastaaPoista