maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisnuhaa, unenpuutetta ja hommien hoitamista



Virkeää pääsiäismaanantaita!

Vitsi, vitsi. Täällä mitään virkeitä olla. Aikavarkaan kanssa ollaan heräilty pääsiäisviikonloppuna pitkin yötä ja noustu pikkuhiljaa uuteen aamuun siinä viiden maissa, yrittäen kaikin keinoin viivyttää väistämätöntä. Turhaan. Kun kukko kiekuu, se kiekuu niin että tärykalvot halkeavat. Ei se Aikavarkaan vika ole, ettei unta ole riittänyt vaan ympäri kämppää härveltäminen pari tuntia tavallista varhaisemmalla aikataululla on kiinnostanut lepoa enemmän. Nimittäin siinä missä minä vasta parantelen sen yli kaksi viikkoa sitten iskeneen turboflunssan rippeitä ja kärsin ärsyttävistä yskänpuuskista ja jomottavista poskionteloista (raskaustukkoisuudesta tuskin pääsee eroon ennen sairaalakeikkaa), vikkeläliikkeinen lapsemme kerkesi hankkia vajaan viikon terveen jakson kunniaksi uuden räkätaudin, johon heräsi pitkäperjantain aamuna. 

Sunnuntaina oli kevään tähän mennessä lämpimin iltapäivä, ja aurinko houkutteli sisäpäivän jälkeen. Ohjelmassa oli varovaista ulkoilua koko ajan potilaan jaksamista seuraten. (Köh. OIKEASTI mä vain en jaksanut kävellä yhtään kovempaa ja etsin koko ajan mahdollisuuksia päästä istumaan...)

Kumpikin Mummi onneksi huoli kylään nuhanenänkin, jotta ei ihan vailla virikkeitä (ja ruokaa, jota en ole jaksanut laittaa) mädätty pitkäperjantaita ja lankalauantaita. 

Mutta: taas meitä vie infektioastma. On tuskaisaa katsoa taaperon huonoa oloa voimatta helpottaa oireita riittävästi; tuskaisaa manipuloida vastentahtoista, vastaanpanevaa taaperoa hoidettavaksi; tuskaisaa nähdä tavallisesti energinen villikko reppanassa olotilassa; tuskaisaa yrittää pysyä perässä, kun reppananakin sillä taaperolla tuntuu riittävän turhan paljon energiaa koheltaa ja riekkua. Ja tietysti tuskaisaa on myös joutua tinkimään muutenkin riittämättömistä yöunista.

Levon puute tuntuu heti. Kun takana on pari yötä kaavalla 1+2+1 = 4 h unta, ja kun sitten sunnuntaina en tyhmyyttäni ehtinyt pötkötellä riittävästi Aikavarkaan päiväuniaikaankaan, koko loppupäivän supisteli ihan jatkuvasti, aina jalkeilla kymmenen minuutin välein. Vaikka sama ilmiö kiusasi edellisessäkin raskaudessa ja Aikavaras syntyi silti erittäin hitaan avautumisvaiheen jälkeen vasta rv 40+3, niin eihän asiat aina mene niin kuin ne ennen ovat menneet, siksi en oikein kykene nyt relaamaan asian suhteen. Sitä paitsi kevytkin kävely näköjään pahentaa liitoskipuja potenssiin kymmenen. Kaiken kukkuraksi Mies on tiistaista perjantaihin työmatkalla. Pistää tässä vaiheessa vähän vakavaksi: olo on tukala ja väsynyt ja kipuinen, hoidettavana on pieni ja vastahakoinen mutta äärimmäisen vaativa toipilas, kauppaan pitää raahautua ja ruokaa taikoa pöytään, ja taka-alalla mietityttää vaivihkaa että mitäs sitten eteen jos vaikka pitää lähteä käymään synnärillä. Tuskin täytyy, mutta varoitin Miestä olettamasta, että perjantaina täällä odottaisi viikkosiivouksen nimissä kiiltäväksi puunattu koti ja jääkaapista löytyisi neljää sorttia kotiruokaa. Vaimo voi olla vähän tavallistakin raadompi; poika sentään toivottavasti taas kunnossa.

Ilman haalaria ja kintaita se on yhtäkkiä niiiin iso poika, farkut ja kaikki!

Vaikka meitä nyt piinataan yöunia riistämällä, Mies löysi itsestään puhtia hoidella niitä to do -listalla lymynneitä asunnon uudelleenjärjestelyjä. On vissiin aistinut mua viime aikoina vaivanneen paniikin halun valmistella hommat ajoissa. Makuuhuone muutti kakkosolkkariin, entisestä makkarista tuli Unirosvon huone vuodesohvineen ja pinnasänkyineen. (Aivan! Aikavarkaan lastensänkyyn siirtämisestä lisää myöhemmin...) Oikeastaan tässä on jäljellä enää pikkujuttuja: Käydä läpi äitiyspakkaukseen varastoidut vauvanvaatteet, joita Aikavaras käytti ekojen elinkuukausiensa aikana, pestä ja järjestellä ne järkevästi ulottuville. Pedata ensisänky. Käydä läpi ja järjestellä niiden kolmen ekan kuukauden jälkeen käyttöön tulevat vaatteet, jotka tällä hetkellä ovat Aikavarkaan tutkimusmatkojen jäljiltä sikinsokin mykkyrässä täyteen ahdetussa lipastossa (joka sekin muutti Unirosvon huoneeseen). Pakata sairaalakassi. Mukaan lähtevät tavarat ovat jo melkoisen ready to go -vaiheessa, mutta itse kassi puuttuu. Omaa Flogging Molly -reppuani tarvitsen kauppareissulla mahdollisesti vielä samana päivänä h-hetken kanssa, käsilaukku taas on liian pieni. Ja minä (sen kummemmin kuin Mieskään) en mitään kassien keräilyä harrasta, joten ylimääräisiä ei oikein ole. Pitää suunnata Uffille joku päivä. Tai napata sitten tarpeen iskiessä kamat muovikassissa tyylikkäästi mukaan. 

Toisissa olosuhteissa kauniista, tuulettomasta paisteesta olisi tullut otettua ilo irti ihan eri tavalla. Nyt etusijalle nousi huoli Aikavarkaan potiluudesta (vaikka sisällä tuo koheltaa yleensä enemmän kuin ulkona, tai vähintäänkin rasittaa itseään ihan yhtä paljon).


Lueskelin tuossa yhtenä yönä seuraavaa herätystä fiksusti valo päällä odotellessani vanhoja postauksia. Mullahan on joskus ollut huumorintajua! Sen tahtoisin takaisin, ja kynäkin pitäisi teroittaa. Nöyrin anteeksipyyntö tasonlaskuun pettyneille lukijoille. Palaan humorististen kynäniekkojen kirjoihin  sitten kun pääsen eroon tästä mahasta ja sen lieveilmiöistä sitten kun pojat on teini-ikäisiä eivätkä muuta teekään kuin nukkuvat viidentoista tunnin yöunia ja antavat Äidin olla päivisinkin rauhassa. 

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa kun jaksat kirjoittaa unenpuutteesta ja muista huolimatta! Seurailen muutamia blogeja päivittäin (varsinkin kun kuljin viime viikkoon asti bussilla kouluun/töihin) niin sinun päivityksiäsi odotan aina eniten :) Tsemppiä loppuraskauteen ja ihanaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, ja onpa kiva kuulla että sinäkin seurailet vielä. Vaikka blogista on tullut myös siistitty versio päiväkirjasta ja tärkeä tapa taltioida Aikavarkaan kasvua, niin etpä arvaakaan miten ihanalta tuollainen palaute tuntuu <3

      Viime viikkoon asti? Jäätkö taas hoitovapaalle Eikan kanssa? Oliko lapsi isän kanssa kotona, kun kävit töissä ja koulussa, vai koittiko päivähoitoarki? Muistan kun syksyllä mainitsit asiasta :-)

      Poista
  2. Ei kun vaihdoin vaan kulkuvälineen kun sain huollettua pyörän ja ilma vähän lämpeni :) Se oli ihan kätevä käyttää bussimatka blogien lueskeluun kun työpäivän jälkeen haluan keskittyä Eikkaan ja arvostan liikaa hyviä yöunia että jäisin kukkumaan pojan laitettua nukkumaan :D Ainut huono puoli oli ettei mun pihelimella saa kommentoitua.

    Meillä mies on ollut Einon kanssa marraskuun puolivälistä asti ja sillä alkaa työt vasta elokuussa, jolloin poitsu menee hoitoon. Olen itse tehnyt koulun ohessa töitä. Koulua olisi vielä muutama viikko jäljellä ja sitten alkaa kesän ajan kokopäivätyöt. Haluttiin pitkittää miehen töihinlähtöä kun hän sai ilmoituksen ettei saa tehdä enää etätöitä ja joutuu nyt syksyllä lähtemään toiselle paikkakunnalle viikoiksi kun ei voida muuttaakaan mun koulun vuoksi :( Jospa sille irtoais jossain vaiheessa työpaikka vähän lähempää. Oot kyllä rautainen nainen kun pyörität välillä yksin kotia ja vielä raskaana! Pienellä kauhulla odotan mun tulevia yksinhuoltajaviikkoja.

    Niin ja pikaista paranemista Aikavarkaalle! Itselläkin iskee aina järkyttävä huoli jos lapsi sairastaa, ehkä siihen joskus tottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, polkupyörä! Olen vissiin niin syvällä tässä tukaluudessa, ettei tullut mieleenkään :-)

      Kuulostaa kivalta tuo teidän tähänastinen järjestelynne. Mutta että eri kaupunkiin, höh :-( Taatusti selviät(te), mutta eihän se kivaa ole. Toivottavasti tilapäistä... ja sitä ennen saatte nautiskella kesästä!

      Luulen, että sairaasta lapsesta kantaa aina huolta. Lapsen kasvaessa helpottaa, kun se oppii kertomaan olostaan - ja kun lääkkeitä ei tarvi piilottaa ruokaan tai truutata kurkkuun samalla nenästä pitäen :-) Ja sitten kun lapsi elää omillaan, pitääkin kantaa huolta siitä, lepääkö se kipeänä, syökö se kunnolla ja mitä jos se on niin tyhmä että menee kuumeisena lenkille! ;-)

      Poista