maanantai 5. elokuuta 2013

Vilkku päällä



Eräänä iltana Ahvenanmaalla mökkikylän hiekkalaatikolla istui äitinsä kanssa tukholmalainen poika, viikkoa nuorempi kuin Aikavaras. Poika vilkutteli. Äidilleen, mulle, Aikavarkaalle. Aikavaras toljotti hämmentyneenä.

Olemme parin viikon ajan koittaneet opettaa Aikavarasta vilkuttamaan. Ei toimi. Kaverin mielestä on kyllä hauskaa katsoa kun vanhemmat heiluttavat käsiään, mutta se siitä.

Seuraavana aamuna vilkuttavan tukholmalaisen tapaamisen jälkeen Aikavaras alkoi mun sylistä käsin heilutella toista kättään aamupalaa lappavaa Miestä kohden. 

”Onko sun kädessä joku ongelma?” kysyin semihuolissani. Sitten tajusin. Se vilkuttaa! 

"Hei, se vilkuttaa!" nauroin Miehelle. Mies vilkutti takaisin, ja sekös vasta kirvoitti iloa pikkukaverissa.

Siitä asti meillä on vilkuteltu vähän joka välissä. Kun telkkarissa uimahyppääjä heilutti yleisölle, Aikavaras innostui vilkuttamaan takaisin meksikolaiselle speedosankarille. Mistä tahansa pieni korva bongaa sanan ”vilkuttaa”, käsi alkaa heilua iloisesti. 

Vaadittiin näemmä osoitus siitä, ettei vilkuttaminen ole vain joku aikuisten hassu tapa, jotta Aikavaras oppi palan sosiaalista kanssakäymistä.

”Vilkuta!” me sanotaan. Ja se vilkuttaa.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti