Tämä olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten

Meidän olohuoneen nurkassa asustanut Supervehka on aiheuttanut mulle harmaita hiuksia ja verenpaineen nousua jo kuukausien ajan (kun ei se sitten tajunnutkaan deletoida itse itseään). Ai miksi? No koska Aikavaras pitää kieltolain uhmaamista jännänä leikkinä. Koska kaikki – siis kaikki – tavarat päätyvät ruukkuun, ja multa ruukusta lattialle (lue lisää aiheesta täältä).

Myös Mies koki hiljattain hermojenmenetyshetkiä yrittäessään pitää Aikavarkaan loitolla mullasta samalla kun itse koitti vielä ruokailla lautastaan tyhjäksi. On muuten ihan vakavasti ottaen melko ärsyttävää, etenkin kun sitä tapahtuu joka päivä, monta kertaa päivässä.

”Ehkä se on kuitenkin sellainen hyvä opetuskeino”, Mies pohti.

”Ai kenelle? Mulle?” kysäisin. 

Vaikka moni tuntuu olevan sitä mieltä, ettei tavaroita kuulu siirtää lapsen ulottuvilta vaan lapsi kuuluu opettaa tottelemaan kieltoa, niin: 

Miten muka? MITEN MUKA?? MITEN MUKA???

Kun sitä kieltoa on veivattu nyt hitto soikoon sata vuotta (no okei, seitsemisen kuukautta), eikä se kerta kaikkiaan mene perille. Ystävällinen kielto ei auta. Tiukka kielto ei auta. Huutaminen (kyllä, sitäkin on kokeiltu…) ei auta, korkeintaan lietsoo; Äiti ainakin tuntuu olevan sitä huvittavampi otus, mitä enemmän sen saa hermostumaan. Poisnostamisesta tulee leikki, Aikavaras sen kun kikattaa ja kipittää hekotellen ruukulle ihan saman tien. Huomion kiinnittäminen muualle ei onnistu – paitsi tietty jos sille antaisi käteen leipäveitsen, niittipyssyn tai avonaisen Mr Muscle -pullon, niin ehkä ne äärimmäisessä sopimattomuudessaan suvaitsisivat kiinnostaa herra Uhmakas-Puuhakasta enemmän kuin se kirottu kasvi multaruukkuineen.

Eikä oman kotitalouden ruukkukasviin koskemisen kieltäminen ole todellakaan estänyt Aikavarasta sukeltamasta muiden kotona majaileviin kasveihin. (Niin että miten ihmeessä Supervehka toimisi minkäänlaisena opetuskeinona?)

Toisin sanoen meillä asuu tottelematon, utelias ja ehtiväinen kakara, ja ainoa keino suojella tärkeitä tavaroita materiaalisilta vahingoilta tai sitä kakaraa potentiaaliselta vaaralta on sisustaa kämppä vain puolentoista metrin korkeudesta ylöspäin. Estäminen, siirtäminen, piilottaminen. Ei täällä kiellot toimi.

Tässä yhtenä aamuna en enää jaksanut kieltää kärsivällisesti tai suuttuakaan, kun ruukkuun oli vartin sisällä päätynyt kolme lorukorttia, kaksi palikkaa, sukat, ämpäri, body, pallo ja kirja. Ja kun olin yhden vesilasillisen hörppäilyn aikana joutunut pyyhkimään multaa lattialta kahdesti ja pesemään kummankin kerran yhteydessä Aikavarkaan multaiset sormet, mikä on Maailman Vahvimman Rimpuilijan kanssa suoranaista urheilua. Nostin pyörremyrskyn lailla ympäriinsä härveltävän Aikavarkaan stoalaisen tyynesti, päätöksestäni helpottuneena odottamaan hetkeksi pinnasänkyynsä, kun itse suoritin puhdistavan rituaalin:

Siirsin Supervehkan makuuhuoneeseen, jonka ovea pidetään päivisin kiinni. Kasvi ei mahdu sinne järkevästi eikä saa siellä riittävästi päivänvaloa, mutta kuolkoon sitten sinne. Olin jo alkanut inhota koko kasvia ja varmaan alitajuisen tahallani jättänyt sen kastelemattakin; ei voisi vähempää kiinnostaa tämän puolivuotisen kidutussession jälkeen. 

Onhan se nurkka nyt vähän tyhjä, mutta ah!

Anteeksi, mulla olisi vielä yksi kysymys: Miksi en tehnyt tätä jo huhtikuussa?