perjantai 9. joulukuuta 2016

Nyt kun pahin on ohi

Nyt vasta hahmotan, joulukoristeista ja Ryhmä Hau -suklaakalentereista huolimatta, että marraskuu on kuopattu. Mielellä on vielä työstämistä siinäkin, että työsuhteeni Absurdistanissa vetelee viimeisiään.
Unirosvon päiväkotiaskartelu, marraskuuörkki


Viime viikon alkupuolella joku sysimusta, vielä marraskuinen iltapäivä kello viisi pyöräilimme päiväkodista kotiin ja pysähdyimme hetkeksi ihmettelemään horisontin valoviivoja, jouluvaloihin puettua nostokurkikolmikkoa. Kerroin Aikavarkaalle, että näen sen töihin polkiessani vähän lähempää. 

"Ihanaa. Aikuisena mäkin tulen sinne töihin", Aikavaras huokaisi. 

Puistatti - ehkä se ajatus jo yksin niistä vuosista jotka vielä kuluisivat ennen esikoisen aikuistumista, ja entä jos minä vain vuodesta toiseen jäisinkin sinne töihin aivan kuin edeltäjäni? Älä s***ana meille hae, ikinä! teki mieli teroittaa. Mielessä alkoi soida: nyt jos kestät tämän vuoden niin on seuraava, jos kestät sen niin kestät kyllä varmaan vielä yhden. En kestäisi, mutta tapahtumien yllätyskäänteen ansiosta ei tarvitse.

Pääsen tulevaisuudessa sitä paitsi aivan niiden nostureiden viereen.


Mahtui marraskuuhun näitä aurinkoisia, oudosti kevään tuntuisiakin päiviä. Äkkiseltään muistuu mieleen peräti tämä yksi. Ihme kyllä se sijoittui lauantaille.
Toki lätäköt viehättivät silloinkin eniten. Aikuiset käänsivät katseen aurinkoa kohti pimeän herkistämät myyräsilmät arkoina.

Sunnuntai-iltana olo tuntui vieraalta. Kuulostelin, vertailin, analysoin. Tajusin: tuleva työviikko ei ahdistanut! Olipa uutta! Järki (ja Mies) (eivät läheskään aina sama ääni) tietysti sanoi, että aika ahdistava viikosta saattaisi kehkeytyä. Ja kehkeytyihän siitä väsyttävä. Sain osakseni sekä totaalista sivuuttamista, käsialani pilkkaamista kolmessa peräkkäisessä lauseessa, perättömiä syytöksiä asioista, joista oli vastuussa edeltäjäni (ja kun se fakta kävi ilmi, syytös muuntui toteamukseksi, että edeltäjäni oli tehnyt hyvää työtä homman suhteen) sekä täydellisen epärealistisen listan asioista, jotka minun on absoluuttisen ehdottoman pakollista hoitaa vastuullisesti loppuun ennen kiusallista lähtöäni. Nuo nyt vielä menettelisivätkin, mutta huimaa ja väsyttää niin että tekisi mieli heittäytyä pahvilaatikkokasan alle huilimaan. Tulkitsen kärsiväni hieman jostain post-traumaattisesta reaktiosta, jälkiväsymyksestä.

Sikäli olikin hyvä, että a) tiistai oli itsenäisyyspäivä ja b) torstaina mut soitettiin hakemaan lapset kotiin hiukan etuajassa Aikavarkaan ripulin vuoksi. Se housupyykki sinänsä ei innostanut, mutta toivotin ihan tervetulleeksi tämän työsuhteen ensimmäisen kokonaisen töistä poissaolopäivän vatsatautikaranteenin merkeissä (pomoni luonnollisesti ei).

Itsenäisyyspäivänä pelasin lautapeleistä innostuneen Aikavarkaan kanssa L-mummin luona Afrikan tähteä. Unirosvon piti poissa pelimerkkejä sotkemasta Muuttuva labyrintti. Koetin koko pelin ajan opastaa Aikavarasta, miksei kannata tuhlata viimeistä kolmesatastaan lentääkseen saarelle, jossa ei ensin ole rahaa kääntää pelimerkkiä ja kun sieltä tulee tyhjä (tai "maito", kuten Aikavaras sanoo...), ei olekaan rahaa tulla takaisin mantereelle. Kun se kuitenkin teki niin, en halunnut pelin päättyvän vaan lainasin sille satasen, että se pääsi meriteitse takaisin mestoille. Sitten se sai Afrikan tähden ja ehti Kairoon ennen mua. Äidin homma suoritettu.

Potilas on ollut torstai-illan jälkeen hyvävointinen ja puhtain housuin. Tässä rakenteilla "Isin ilahduttamiseksi" morsonpelätin eli järkyttävä kasa kaikkea roinaa keittiön pöydälle ja keittiö-olohuone-kulkureitin tukkeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti