Catching up

Piti postata jo viime viikolla. 

Piti kirjoittaa, että Unirosvo oppi moneen kertaan kaivatun pinsettiotteen, vuoden ja yhden kuukauden ikäisenä ja melko lailla viikko sen jälkeen kun otti ekat askeleensa. 

Piti kirjoittaa, että ajoin uutta autoamme kolhimatta. 

Piti kirjoittaa, että ollaan perjantaina lähdössä Ruotsiin kuudeksi päiväksi. Että siellä Unirosvo viettäisi elämänsä ekan yön ilman mua, koska Miehen vanhemmat tulisivat viikonlopuksi mukaan; sillä aikaa minä ja Mies viettäisimme lauantai-illan Norrköpingissä Bråvalla-festareilla. 

No, en ehtinyt/jaksanut/muistanut postata, ja tänä iltana tultiin jo kotiin sieltä Ruotsista.

Unirosvo 12 kk

Vuoden ikäisenä Unirosvo…

• on siirtymässä vain yksiin päiväuniin. Aamupäivätorkut ovat typistyneet 10–30 minuutin mittaisiksi riippuen yleisestä vireystilasta ja aamun varhaisuudesta. Välillä säätelen aamutorkkujen pituutta itse, jotta kunnon päiväunet ajoittuisivat sopivasti samaan aikaan isoveljen unien kanssa eivätkä venyisi liian pitkälle iltapäivään.
• nukkuu päiväunet ulkona ja odottaa herättyään nätisti vaununkopassaan, että hänet noudetaan pois (aika päinvastaista käytöstä kuin Aikavarkaalla, joka seitsenkuisena kiipesi ulos vaunuistaan eikä sen koommin suostunut niissä makaamaan)
• heräilee öisin edelleen liikaa, mutta vähemmän kuin ennen pääsiäistä. Nukkumaanmenoaika on puoli yhdeksän jälkeen, aamu koittaa seitsemän jälkeen.

• tuntuu tekevän jatkuvasti hampaita, mutta ei niitä näytä ilmaantuvan. Alhaalla on kaksi ja ylhäällä neljä, loppuja odotellessa.
• syö tällä hetkellä hyvin valikoivasti: puuron menekki on kehno ja lämmintä ruokaa uppoaa enintään viisi lusikallista per ateria, vaikka tuossa reilu kuukausi sitten söi jo isojakin annoksia ja melkein mitä vain. Tykkää kauraleivästä, banaanista, keitetystä kananmunasta, maidosta ja…ööö…ei oikeastaan juuri muusta.
• juo nokkamukista itse (ja paiskaa sen sitten lattialle)

• vilkuttaa, mutta ei vielä taputa eikä osoita sormella. Ojentelee tavaroita ilmeisesti kysyäkseen niiden nimiä, ja ihan hiljattain on alkanut huitoa käsilläkin eri kohteiden suuntaan: ”Häitä? HÄITÄ HÄITÄ!”
• sanoo eräänlaisina yleissanoina äitä, häitä ja äisä, muuten jutustelu on vielä monitavuista jokeltelua
• hyräilee ja matkii sellaista hymistelylaulamista (hmm-hmm-hmmmmmm, hmm-hmm-hmm-hmm-hmmmmmm…)
• innostuu, kun puhutaan imuroinnista, ja lähtee kovasti tohkeissaan avaamaan siivouskaappia
• halailee paljon, myös nalleja, ja sanoo samalla hellästi ”aaaaaiiii”

• leikkii mielellään kilpaakonttausta, kukkuuleikkiä, autoilla ajelua ja pallonvieritystä. Näyttää kieltä, availee purkkeja, sovittelee leegoja yhteen. Kiinnostavinta on tietysti isoveljen tekemiset.
•  on jossain vaiheessa kehittänyt voimakkaan oman tahdon ja hangoittelee kaikin voimin ja äänenvoimakkuuksin vastaan, jos pukemis- tai käsienpesu- tai kotiinlähtö- tai vaipanvaihtoajankohta ei hänelle mielestään sovi, tai jos hän ei vielä ole valmis lopettamaan kiellettyä puuhaa, esimerkiksi suihkukaivon ritilän järsimistä

• ei vielä hallitse pinsettiotetta, eikä oikeastaan ole yrittänyt opetellakaan. Ensi viikolla menemme neuvolalääkärille arvioimaan, löytyykö syy näkökyvystä. Sormenpäätä pienemmät roskat tai ruoanpalat eivät koskaan ole kiinnostaneet kuopusta muuta kuin aivan nenän alle tuotuina, joten se on ihan varteenotettava mahdollisuus. 
• on alkanut harjoitella ilman tukea seisomista, ja tukia vasten kävellessään tai kävelytettäessä käyttää usein enää yhtä tukikättä
• on kyllä niin äidinpoika, ettei enempää voisi kuvitellakaan
• osaa soittaa huuliharppua

Se oli sitten siinä + neuvolalääkäri + suureettomia vappusuunnitelmia

Taas yhden aikakauden loppu: imetin sunnuntaina viimeistä kertaa (koskaan!). Päätös tehtiin yhteistyössä ja hyvässä hengessä Unirosvon ollessa 11 kuukauden ja 1 päivän ikäinen. Luulin etukäteen, että olisin haikeampikin, mutta kai tässä viikkojen mittaan sekä kysynnän että tarjonnan laskiessa olin jo surutyöni tehnyt. 

Kuskasin pojat eilen neuvolalääkärille esittelemään Aikavarkaan jalkoihin talven aikana tullutta askelvirhettä ja Unirosvon kaulaan raivareiden tai muiden voimakkaiden mielenilmausten yhteydessä ilmestyviä pistemäisiä verenpurkaumia. Kummastakaan ilmiöstä ei kuulemma tarvitse tässä vaiheessa murehtia liikoja. Aikavarkaan sisäsyrjäastuntaa voi koittaa korjata antamalla ulkoilla kesällä paljain jaloin siellä missä uskaltaa sekä käyttämällä hyviä kenkiä (lisää paineita kenkäostoksille…); tosin lääkäri kysäisi, olenhan varmasti muistanut antaa d-vitamiinia (olen). Ja vaikka Unirosvon kaula näyttääkin hurjalta, ilmiö oli neuvolatädille itselleenkin tuttu oman ohutihoisen lapsensa kohdalta – ja tuskailinhan mäkin niitä pistemäisiä verenpurkaumia, joita aamuyökkäily teetti suun ympärille ja silmänympäryksiin silloin kun Unirosvo vasta kehitti itselleen raajoja kohdussa. 

Vappusuunnitelmistamme puuttuu tyystin suureellisuus. Mies tulee työmatkalta vasta perjantai-illaksi, ja pyörittelin monta päivää mielessäni, pitäisikö viedä Aikavaras tänä vuonna vapputorille (viime vuonna vappu jäi vielä suureettomammaksi). Mutta ei – en viitsi riskeerata. Keikka voisi kyllä sujua kivasti, mutta todennäköisempää on että Aikavaras karkaa ja nappailee krääsää joka kojusta, Unirosvo kitisee ja itkee kun ei saa kontata pitkin tahmeaa mukulakivitoria ja lisäksi myöhästymme busseista, ehkä myös lokki kakkaa päähäni (kuten kävi silloin kun odotin Aikavarasta). Toisin sanoen päänsärkyä, sydämentykytystä ja yleistä potutusta sekä kuulovaurio kun kumpaakin korvaa reunustaa karjuva lapsi. No, meillä on ilmapalloja (joita en välttämättä saa puhallettua, koska olen oudosti puhallusrajoitteinen), serpentiiniä, vesimelonia (Aikavarkaan uusi in-hedelmä), ehkä viinirypäleitä, sateenvarjokoristetikkuja, sekä asfalttiliituja ja toisen seinänaapurin lupaus, ettei kukaan valita jos niillä piirtelee maahan leikkipaikan vieressä. Eiköhän näistäkin aineksista saada ammennettua sopivasti vappudraamaa, kun Unirosvo syö kaikki serpentiinit, Aikavarkaan vesimelonia on kuitenkin liian vähän, sateenvarjotikuista tulee pipi ja joku toinen naapuri keksii kuitenkin paheksua ulkotaiteilua. Oikeastaan kannattaisi varmaan tähdätä ihan normitorstaihin, nämäkin suunnitelmat alkoivat nyt kuulostaa liian huikentelevaisilta ja idyllisiltä onnistuakseen.