Déjà vu: röhnävauva, taas!

Ääh. Mistäs noi kuivat läntit sen leukapieliin on ilmestyneet? Ääh, miksei toi kuivunut räkä lähde irti sen nenäalusesta? Ääh, taaaaaaaasko pitää vaihtaa body? Oho ja pöksyt kanssa. Oho ja oma paita ja housut myös.

Niin. Kylmenneen sään, lisääntyneiden sose- ja puuroaterioiden sekä pari viikkoa vaivanneen nuhan ansiosta Unirosvon ennen niin kirkasposkinen ulkomuoto on kehkeytynyt hieman röhnääntyneeksi.

Pam! Se palasi mieleen. Mähän olen jo kirjoittanut tästä.

Mutta on kiva tietää, että se menee ohi; sen tiedän, kun katson Aikavarasta, ex-röhnävauvaa. Ulkona tietysti ryvetään ojissa ja syödään multaa, mutta kuolaaminen loppuu ennemmin, tai niin kuin Aikavarkaan tapauksessa, myöhemmin (2-vuotissynttäreiden ja kitarisaleikkauksen jälkeen). Räkikset on ohimeneviä. Iho tottuu kylmään; ei välttämättä tänä talvena mutta joskus. Puklailu, sekin loppuu aikanaan. Siihen saakka pitää vain jatkaa niitä röhnäisyydenhallintatoimenpiteitä. 

Lopuksi vinkki lastenvaateteollisuuden tuotekehittelijöille (jotka siis taatusti lukee tätä blogia!): on lievästi ilmaisten ärsyttävää huomata juuri uloslähdön, ruoka-ajan tai nukkumaanmenon koittaessa, että lattiavauva on ryöminyt oman puklulampensa läpi. Toisin sanoen hihojen alaosat sekä koko vatsaosa on märkä ja likainen. Arvostaisin sisä-olosuhteisiin kehiteltyä kevyttä, hengittävää goretex-bodya, joka ei kastu läpi ja jonka ulkopinnan voi pyyhkiä puhtaaksi. Kiitos.

Valoilmiö, pitkästä aikaa. Se oli eilen se. Tänään taas tuttua harmautta.

Pääsiäisnuhaa, unenpuutetta ja hommien hoitamista

Virkeää pääsiäismaanantaita!

Vitsi, vitsi. Täällä mitään virkeitä olla. Aikavarkaan kanssa ollaan heräilty pääsiäisviikonloppuna pitkin yötä ja noustu pikkuhiljaa uuteen aamuun siinä viiden maissa, yrittäen kaikin keinoin viivyttää väistämätöntä. Turhaan. Kun kukko kiekuu, se kiekuu niin että tärykalvot halkeavat. Ei se Aikavarkaan vika ole, ettei unta ole riittänyt vaan ympäri kämppää härveltäminen pari tuntia tavallista varhaisemmalla aikataululla on kiinnostanut lepoa enemmän. Nimittäin siinä missä minä vasta parantelen sen yli kaksi viikkoa sitten iskeneen turboflunssan rippeitä ja kärsin ärsyttävistä yskänpuuskista ja jomottavista poskionteloista (raskaustukkoisuudesta tuskin pääsee eroon ennen sairaalakeikkaa), vikkeläliikkeinen lapsemme kerkesi hankkia vajaan viikon terveen jakson kunniaksi uuden räkätaudin, johon heräsi pitkäperjantain aamuna. 

Sunnuntaina oli kevään tähän mennessä lämpimin iltapäivä, ja aurinko houkutteli sisäpäivän jälkeen. Ohjelmassa oli varovaista ulkoilua koko ajan potilaan jaksamista seuraten. (Köh. OIKEASTI mä vain en jaksanut kävellä yhtään kovempaa ja etsin koko ajan mahdollisuuksia päästä istumaan...)

Kumpikin Mummi onneksi huoli kylään nuhanenänkin, jotta ei ihan vailla virikkeitä (ja ruokaa, jota en ole jaksanut laittaa) mädätty pitkäperjantaita ja lankalauantaita. 

Mutta: taas meitä vie infektioastma. On tuskaisaa katsoa taaperon huonoa oloa voimatta helpottaa oireita riittävästi; tuskaisaa manipuloida vastentahtoista, vastaanpanevaa taaperoa hoidettavaksi; tuskaisaa nähdä tavallisesti energinen villikko reppanassa olotilassa; tuskaisaa yrittää pysyä perässä, kun reppananakin sillä taaperolla tuntuu riittävän turhan paljon energiaa koheltaa ja riekkua. Ja tietysti tuskaisaa on myös joutua tinkimään muutenkin riittämättömistä yöunista.

Levon puute tuntuu heti. Kun takana on pari yötä kaavalla 1+2+1 = 4 h unta, ja kun sitten sunnuntaina en tyhmyyttäni ehtinyt pötkötellä riittävästi Aikavarkaan päiväuniaikaankaan, koko loppupäivän supisteli ihan jatkuvasti, aina jalkeilla kymmenen minuutin välein. Vaikka sama ilmiö kiusasi edellisessäkin raskaudessa ja Aikavaras syntyi silti erittäin hitaan avautumisvaiheen jälkeen vasta rv 40+3, niin eihän asiat aina mene niin kuin ne ennen ovat menneet, siksi en oikein kykene nyt relaamaan asian suhteen. Sitä paitsi kevytkin kävely näköjään pahentaa liitoskipuja potenssiin kymmenen. Kaiken kukkuraksi Mies on tiistaista perjantaihin työmatkalla. Pistää tässä vaiheessa vähän vakavaksi: olo on tukala ja väsynyt ja kipuinen, hoidettavana on pieni ja vastahakoinen mutta äärimmäisen vaativa toipilas, kauppaan pitää raahautua ja ruokaa taikoa pöytään, ja taka-alalla mietityttää vaivihkaa että mitäs sitten eteen jos vaikka pitää lähteä käymään synnärillä. Tuskin täytyy, mutta varoitin Miestä olettamasta, että perjantaina täällä odottaisi viikkosiivouksen nimissä kiiltäväksi puunattu koti ja jääkaapista löytyisi neljää sorttia kotiruokaa. Vaimo voi olla vähän tavallistakin raadompi; poika sentään toivottavasti taas kunnossa.

Ilman haalaria ja kintaita se on yhtäkkiä niiiin iso poika, farkut ja kaikki!

Vaikka meitä nyt piinataan yöunia riistämällä, Mies löysi itsestään puhtia hoidella niitä to do -listalla lymynneitä asunnon uudelleenjärjestelyjä. On vissiin aistinut mua viime aikoina vaivanneen paniikin halun valmistella hommat ajoissa. Makuuhuone muutti kakkosolkkariin, entisestä makkarista tuli Unirosvon huone vuodesohvineen ja pinnasänkyineen. (Aivan! Aikavarkaan lastensänkyyn siirtämisestä lisää myöhemmin...) Oikeastaan tässä on jäljellä enää pikkujuttuja: Käydä läpi äitiyspakkaukseen varastoidut vauvanvaatteet, joita Aikavaras käytti ekojen elinkuukausiensa aikana, pestä ja järjestellä ne järkevästi ulottuville. Pedata ensisänky. Käydä läpi ja järjestellä niiden kolmen ekan kuukauden jälkeen käyttöön tulevat vaatteet, jotka tällä hetkellä ovat Aikavarkaan tutkimusmatkojen jäljiltä sikinsokin mykkyrässä täyteen ahdetussa lipastossa (joka sekin muutti Unirosvon huoneeseen). Pakata sairaalakassi. Mukaan lähtevät tavarat ovat jo melkoisen ready to go -vaiheessa, mutta itse kassi puuttuu. Omaa Flogging Molly -reppuani tarvitsen kauppareissulla mahdollisesti vielä samana päivänä h-hetken kanssa, käsilaukku taas on liian pieni. Ja minä (sen kummemmin kuin Mieskään) en mitään kassien keräilyä harrasta, joten ylimääräisiä ei oikein ole. Pitää suunnata Uffille joku päivä. Tai napata sitten tarpeen iskiessä kamat muovikassissa tyylikkäästi mukaan. 

Toisissa olosuhteissa kauniista, tuulettomasta paisteesta olisi tullut otettua ilo irti ihan eri tavalla. Nyt etusijalle nousi huoli Aikavarkaan potiluudesta (vaikka sisällä tuo koheltaa yleensä enemmän kuin ulkona, tai vähintäänkin rasittaa itseään ihan yhtä paljon).

Lueskelin tuossa yhtenä yönä seuraavaa herätystä fiksusti valo päällä odotellessani vanhoja postauksia. Mullahan on joskus ollut huumorintajua! Sen tahtoisin takaisin, ja kynäkin pitäisi teroittaa. Nöyrin anteeksipyyntö tasonlaskuun pettyneille lukijoille. Palaan humorististen kynäniekkojen kirjoihin  sitten kun pääsen eroon tästä mahasta ja sen lieveilmiöistä sitten kun pojat on teini-ikäisiä eivätkä muuta teekään kuin nukkuvat viidentoista tunnin yöunia ja antavat Äidin olla päivisinkin rauhassa. 

Kirpputorilöytöjä (edit: kuvia lisätty)

(Bloggasin tekstin ennakkoon äitini läppäriltä, jossa Blogger toimi vähän eri malliin ja näköjään onnistuin julkaisemaan keskeneräisen tekstin. Tässäpä viimeistelty versio...)

Tiistain PikkuSiili-kirpputorireissulta tarttui mukaan pari kassillista kivoja kuoseja ja värejä. Erityisen lämmöllä muistelen kojua nro 79, jonka myyjä oli sisäistänyt kirpputorin idean, tai vaihtoehtoisesti halusi nopeasti eroon kaikesta. Monessa muussa myyntipisteessä pisti silmään esimerkiksi suhteellisen nuhjaantunut, haalistunut ja tahrainen H&M-perusbody, jonka uutenaostohinta lienee alle kympin, mutta nyt hintalapussa luki vitonen. Hei haloo! Kyllä ärsytti. Sitten saavuin taivaaseen, jonka numero oli 79. Hyvinpidettyjä, puhtaantuoksuisia (eli ei haise voimakkaasti myöskään hajustetulta pesuaineelta, jota en käytä omissa tai Aikavarkaan vaatteissa) ja todella kivan näköisiä bodeja, paitoja ja housuja eurolla kappale.

Mukaan lähti myös mm. Jonathanin vaaleansinisävyinen toppahaalari (huomaatteko miten sujuvasti puhun jo näillä koodinimillä?). Äitini oli lisäksi paikantanut parit syksyyn ja talveen sopivat kintaat sekä ommellut itse kaulurin Aikavarkaalle (uskotteko nyt sen superjaksajuuden?). Pipoja löytyi, köh köh, oikeaa kaappia kaivelemalla ihan omasta takaa. Kenkäostoksille suunnataan ensi viikolla.

 

Toppapuku, herrasmiesneule ja sammarit

Itse ommeltu kärpässienipaita ja lisää isojen poikien vaatteita. Mutta niin se mun "vauva" syö sujuvasti omenaa omin käsin ja aikuisin elkein, ja tykkää linssikeitosta, maustamattomasta viilistä ilman hedelmäsosehöystöä sekä munakokkelista.

Farkut sekä edellisten kuvien ruskeat sammarit ja turkoosit velourpöksyt ovat vielä turhan isoja, mutta pidän peukkuja että pitkän talven jälkeen koittaa ensi vuonnakin kevät.

Jopa mun kaltaiseni lastenvaate- ja design-ummikko tietää, että jos siinä lukee RISTOMATTI RATIA, se näyttää käyttämättömältä ja sen hinta on yksi euro, se on aika vähän pyydetty. Etenkin kun ruskealla velourpohjalla pyörii leppiksiä.

Sininen fleecehaalari, sammakkopaita ja jonkun itse tekemät ulkoiluhaalarit, joissa on pepussa ja polvissa vedenpitävää kangasta. Turkoosi- ja oranssisävyisten lisäksi Aikavaras sai muutaman valkoisen perusbodyn. Pehmeille, väljille bodeille on käyttöä myös unipuvun aluspaitana, tämän hyrrän päällä kun ei peitto pysy öiden viiletessäkään.