Lomien jälkeen

Huomenna palaan töihin. Samaan huoneeseen, viereiselle työpisteelle, erikieliseen työtehtävään, tuttuun tiimiin. Töissä viihtymisestä huolimatta ahdistaa vähän. Kuulemma se on normaalia muutoksen edessä. Eikä oikeastaan ahdista töihin meno vaan edessä häämöttävät pimeät ja hyiset kuukaudet, päiväkotirumba, flunssakierteet, eestaas raahattavat kuravaatteet, aina jollain tavalla vääränkokoiset tai rikkoutuneet välikausivaatteet. 

Mutta jos vielä muistelisi hetken 10 päivän kesäreissua, jolta kotiuduin lasten kanssa lauantai-iltapäivällä. (Mies jäi Helsinkiin konserttiin, joten jouduin kohtaamaan pelkoni ja ajamaan Helsingistä Turkuun. Väljä ja tasainen moottoritie ei kuitenkaan tuntunut Pärnu-Tallinna-tien kauhukuskien seassa matkaamisen jälkeen kummoiseltakaan, ja pääsimme ihan mukavasti kotiin saakka.)

Aluksi lähdettiin päivälaivalla Tukholmaan. Pojat saivat Batman-kasvomaalaukset ja nukkuivat mojovat päiväunet hytissä, jopa Aikavaras. Tukholmassa vietimme puolitoista päivää. Gröna Lundissa viihdyttiin peräti kahdeksan tuntia - sen jälkeen lähtöprotestit olivat niin velttoja, että ilmeisesti lastenkin huvittelukiintiö täyttyi. Seuraavana päivänä käväistiin Skansenissa ja ajettiin satamaan, josta laiva lähti Riikaa kohti.

Aikavaras laivalla vilkuttelemassa vastaantulijoille.

Unirosvo valitsi huvipuistossa samanlaisen sateenkaarijäätelön kuin Aikavaras, "koska Aikavaraskin valitsi sen".

Skansenin vetonaula. Ei eläimet vaan taas yksi vedenkuljetusrata.

Latviassa asuimme Jurmalassa kolme päivää. Tuuliset hiekkarannat, lasten rakastama kiipeilyrata metsässä, jätskiä, junamatkoja, päiväretki Riikaan.

Aikavaras poimii simpukankuoria.

Kiipeilyradalla - valjaiden tehoakin tuli testattua.

Aikavaras elementissään.

Unirosvokin tykkäsi alkujännityksen jälkeen älyttömästi. "Tää on sopiva rauhallinen peli mulle", se puhisi taiteillessaan radoilla, "mää sujun tässä. Mä sujun ja mä kelpaan tässä."

Unirosvon rataspäiväunien aikana Aikavaras ihaili jokisuihkulähdettä Riikassa ja innostui hetken päästä lemmensillan rakkauslukoista.

Sitten Pärnu, vanha kesätuttu. Aikavaras fiilisteli suihkulähteitä, kesäkukkia ja koristeellisia taloja. Pahaa pitsaakin. Vuokrasimme pyörät vuorokaudeksi. Lähes huomaamatta Aikavaras polki valitsemallaan pinkillä kukkapyörällä yhden iltapäivän aikana kaupungin ympäri ja ristiinrastiin. Mies juoksi saman reitin lasten nukkumaanmenon jälkeen ja mittasi matkan: 15 kilometriä. 

Rantaleijona poseeraa jossain Jurmala-Tallinna-välin pysähdysrannalla.

Peruskiukuttelujen lisäksi reissussa kuului paljon veljesten naurua ja hassuttelua. Omat apinat.

 

Viime viikon mökkiloma

Miestä kohtasi keväällä arpaonni työpaikan lomamökkiarvonnassa, joten pääsimme viettämään heinäkuun ekan viikon huippuedullisesti Perniössä mökillä, joka täytti kriittisimmät lapsiturvallisuus- ja mukavuusehtomme. Pihapiirissä ei esimerkiksi ollut kyynpesiä taikka aikuisellekin jyrkkiä kiviportaita johtamassa suoraan (piraijoja kuhisevaan, myrkyllisellä) vedellä täyttyneeseen louhokseen.

Tekolampi oli, mutta lapset oli helppo häätää sen matalaan kahlailupäähän ja kotoperäistä faunaa edustivat pienet sammakot, jotka aamuisin loikkivat tusinoittain ruohikolta lammelle. Kissoja hyöri ympäriinsä, mutta toinen niistä vältteli meitä ja toinen taas leikki kanssamme, eikä kumpikaan raapinut tai allergisoinut. 

"Uiminen" on meillä edelleen kahlaamista, veden roiskimista ja etupäässä vedellä läträämistä: leikkiveneiden uittelua ja kottikärryjen täyttämistä kastelukannulla ("Me tehdään raskasta työtä!"). Mökin omistaja asui lapsineen lammen toisella puolella, ja saimme lainata lasten hiekkalaatikkoa, leluja ja trampoliinia.

Lomamökki häämöttää vastarannalla.

Mökissä oli riittävästi tilaa sadepäiväsisäilyyn, sähkö ja vesi ja vieläpä pyykin- ja astianpesukoneet. Ming-dynastian aikaista arvoesineistöä ei ollut, mutta puisen labyrinttipelin onnistuimme ikävä kyllä hajottamaan. Suurin osa nukkumatilasta sijaitsi parvilla, joiden rappuset muodostivat jonkinasteisen vaaranpaikan yläpään porteista huolimatta, mutta kun tarpeeksi huusin ja uhkailin, pojat jättivät asiattoman rappuskikkailun pääosin väliin.

Tässä uimahousut oli ehditty pukea päälle lähinnä auringonpolttamien välttämiseksi reissun ekana oikeasti lämpimänä päivänä.

Aikavaras houkuttelemassa kissakaveria ulos kukkien alta.

Hernepellon poikki alamäkeen kun kuljettiin, löydettiin joki ja soutukelpoinen vene. Sitäkin päästiin testaamaan, kun saatiin lainaksi pelastusliivit lapsille.

Kävin läpi Sony xperiallani napsittuja kuvia mökkilomalta. Niitä on kymmeniä, mutta suurimmassa osassa vilisee pieniä nakupellejä. Kun akuutti tarve päästä uimaan iski (eli kun jossain näkyi vettä), vaatteet olivat jo käytännössä mytyssä maassa, eikä uimahousut ehtineet mukaan. Onneksi majapaikkamme tekolammella ei katsottu pahalla paljaspeppulapsia, ei edes viidentoista asteen tuulisäässä.

Unirosvo pihanurmea tutkimassa

Mökillä vietettyjen päivien lisäksi teimme pari päiväretkeä, yhden pittoreskiin ruukkikylä Mathildedaliin ja toisen Fiskarsiin.

Mathildedalissa pojat ihastuivat alpakoihin ja Aikavarkaan haaveilemaa kinkkupitsaa jouduttiin ravintolassa odottelemaan tukalan kauan. Onneksi pitsa oli hyvä. Samalla reissulla löysimme Teijon kansallispuistosta Matildanjärven rannalta hienon poukaman, joka oli ilmeisesti tuulisen sään ja 16 lämpöasteen vuoksi tyhjä muista uiskentelijoista. Poukamaan ei kuitenkaan tuuli mahtunut, ja aurinko lämmitti sekä rantavettä että ihoa. Järven rantoja ei kansallispuistosijainnin vuoksi saa rakentaa täyteen, joten maisemissa ei ollut valittamisen sijaa. Tulimme uudestaan Teijoon luontopolkukävelylle ja Matildanjärvi-pulahdukselle vielä kotimatkan varrella.

Matildanjärven rannalla

Fiskarsissa satoi ja paistoi oikukkaasti. Pojat pääsivät paikkakunnan upouuden leikkipuiston lisäksi museoon, joka oli ilmeinen hitti. Saivat leikkiä siellä esimerkiksi toimistonhoitajia, joilla oli kirjoituskone, kuitintekokone ja monta tärkeää rei'itintä käytössään.

Unirosvo soittelee Fiskarsin leikkipuistossa

Itse tein pikapoikkeuksen antiikkimarkkinoille ja ostin ei-antiikkiset HienoStellan harakkakorvakorut. Tuotemerkin takaa löytyy pariskunta, jonka mies maalaa kuvat ja nainen tekee kuvista esimerkiksi korvakoruja ja kalvosinnappeja. Kunnioitettavaa käsityötä!

Nopeasti sekin viikko hujahti.

Teijon kansallispuisto teki vaikutuksen. Erilaisia metsätyyppejä näkyi useita ja vastaantulijat olivat harvassa. Iso, hiljainen metsä vei semimeditatiiviseen tilaan - silloinkin, kun tarvoimme 200 metrin matkaa kilometrin verran väärään suuntaan ja pienet jalat alkoivat jo väsyä.

Tunnustaudun harhaiseksi kotimaan kartan tuntijaksi. Tiesin kyllä aiemmin, että Teijon kansallispuisto on olemassa, mutta olen ehkä kuvitellut sen sijaitsevan jossain, hmm, Pohjois-Karjalassa. Mene ja tiedä miksi. Taas ollaan viisaampia.

Jeturkasti, muinaisranta keskellä Teijon kansallispuiston metsäaluetta.

Pärnun jälkeen, ennen elokuuta

"Aamulla tulee joulupukki!" Unirosvo julisti eilen viimeisenä ennen nukahtamistaan. Valkopartaa emme nähneet, mutta jotain lopullisuuden tuntua ja menetyksen makua tässä heinäkuun viimeisessä päivässä on. Viikon mittainen lomani lipui ohitse liian nopeasti. Uusi päiväkotivuosi aukeaa edessä pitkänä, tuo mukanaan pimeitä iltapäiviä, loskaisia lahkeita ja väsyneitä aamuja. Miehen kesäloma päättyi eilen alkaneeseen Australian-työmatkaan, ja totta kai lapsilla puhkesi viime yönä nuha, ilmeisesti tuliainen Pärnun-loman kotimatkalta, joka ei muutenkaan sujunut ihan armoitetusti.

Aikavaras uusissa uimahousuissaan Pärnun rannalla. En kerta kaikkiaan käsitä, minne ne jätskikuvioiset turkoosit ovat kadonneet sen jälkeen kun palasimme Teneriffalta.

Pärnusta palatessa seisoimme tietyömaaruuhkassa puolimatkassa puoli tuntia ja myöhästyimme laivasta parilla vaivaisella minuutilla. Iltaseitsemän sijaan palasimme kotiin vasta yhdeksitoista. Toisaalta tällä kertaa sitten realisoitui se viimekesäinen kuvitelmani: lapset nukahtivat kymmenen jälkeen autoon eivätkä sanottavasti edes heränneet, kun pesin rähmäiset kädet ja kasvot ja vaihdoin ketsuppisten, hikisten matkustusvaatteiden tilalle puhtaat yöpuvut.

Pojat tutkivat paikallisen faunan ja flooran kuvia lintutornissa, jonne hurautimme vuokratulla polkuautolla

Mitä kertoisin Pärnusta? Kaupunki lähiympäristöineen paljasti lapsiperhelomailijoille taas uusia hyviä puoliaan, joiden takia varmasti palaamme vielä, vaikka kuusikymmentä kertaa helteisen reissun varrella taisinkin vannoa sekä hiljaa itsekseni että ääneen, etten enää koskaan lähde tällä kokoonpanolla yhtään mihinkään lomalle.

Perhepolkuautomme kaikessa majesteetillisuudessaan lintutornista nähtynä

Kolmesta perilläolopäivistä kaksi oli tavanomaista päivää huomattavasti kivempia. Se yksi taas alkoi kaikilla ihan väärällä jalalla, helle vei mehut ja hermot, oli yleistä känkkäränkkää, Unirosvo ei halunnut olla rattaissa eikä kävellä, Aikavaras ei halunnut kävellä eikä jaksanut pyöräillä, lapset halusivat vain jätskiä ja että heitä kannetaan kaikkialle, aikuiset halusivat vain että kitinä katkeaisi edes hetkeksi ja kenenkään ei tarvitsisi kantaa kilometritolkulla yli kolmetoistakiloisia punnuksia. Matkustuspäivät taas olivat sikäli rasittavia kuin matkustuspäivät aina kahden pikkulapsen kanssa tai mun mielestäni ilman yhtään lapsiakaan. Koko perheen kuuroutuminen oli lähellä, kun Unirosvo veti joka automatkalla hervottomat turvaistuinraivarit, koska ei päässyt heti äidin syliin / ei saanut pitää kiinni äidistä muualta kuin kädestä / mehu oli loppu / mehua sai myös Aikavaras / [vapaavalintainen syy]. No, näin jälkikäteen analysoituna paljon kurjemminkin olisi voinut sujua, ja Aikavarkaalle täytyy myöntää reippauspalkinto matkustuskärsivällisyydestä (ja tabletille jokin erikoissarjan palkinto Blaze ja Monsterikoneet -ohjelman esittämisestä 3-vuotiaalle automatkojen aikana).

Aikavaras ihailemassa ikkunalaudalta käsin ikkunanäkymäämme (ja Unirosvo kitisemässä takavasemmalla, että tahtoo pudota omenapuuhun, heti!).

Mutta kuten sanottua, oli niitä hyviäkin hetkiä. Unirosvo kirmaamassa nauraen nakupellenä (omien sanojensa mukaan natupöllönä) matalassa lämpimässä rantavedessä helteisen kiukuttelupäivän päätteeksi. Kaksi reipasta valjasapinaa Valgerannan kiipeilypuistossa.

"Kato mua, kato miten korkeella mä uskallan kiivetä!" Tämä tosin ei ollut maksullisella kiipeilyradalla vaan sen ulkopuolisen leikkipaikan kiipeilytelineessä.

Kiharapää kiipeää

Yöt, joita ei nukuttu tavallista huonommin vieraasta paikasta huolimatta. Lottemaa, joka Valgerannan seiklusparkin tavoin sijaitsee suunnilleen kymmenen minuutin ajomatkan päässä Pärnusta, tarjosi mielekästä puuhaa koko päiväksi. Virolaiseen lastenkirjallisuushahmoon perustuva teemapuisto pursusi mökkejä, taloja ja torneja leikkipaikoiksi. Oli lasten juoksustadion, ja Aikavarkaan onneksi ulkoravintolassa ulkokäsienpesupiste saippuioineen kaikkineen, joten ei tarvinnut tulla vastentahtoisesti pelottavaan aikuisvessaan, jossa saattaisi esimerkiksi mylviä syvästi traumaattinen käsienkuivauslaite helvetinkone. Siellä oli myös ymmärretty hyvin, miten yksinkertaiset jutut lapsia kiinnostavat tuntitolkulla: että saa hinata kaivosta vettä ämpärillä, jonka pohjassa on pieniä reikiä. Että saa hakata puiden välisiin köysiin ripustettuja patoja, pannuja ja kattiloita eri kokoisilla kauhoilla ja lastoilla! Uskomaton menestys.

Unirosvo Lottemaan pannunhakkaamispisteellä

 

Terveiset oikealta lomalta

Minilomani sujui sujuvasti ja vikkelästi. Tapasin ystävän, kävin ostoksilla - tavoitteenani oli uudistaa vaatekaappi nykyistä makua, kokoa, mallia ja elämäntilannetta vastaavaksi, mutta jestas miten ikäviä, rumia ja epäkäytännöllisiä vaatteita kaupat pursuilevat - ja sain ranteeseeni rasitusvamman klikkailemalla yötä myöten viimeisen vuoden valokuvasaldosta parhaita otoksia teetettävien kansioon. Miksi oli pakko napata Teneriffalla jokaisesta tuulenpieksemästä kivikkorannasta kaksikymmentä kuvaa?

Perheen kaksilahkeiset kotiutuivat torstai-iltana omnistuneelta reissultaan ja lepäilivät perjantain pois matkaväsymystään. Sitten koittikin mulle aika sulkea toimiston ovi perässäni ja sanoa että heippa, nähdään elokuussa lomani jälkeen. Pestä pyykkiä, odottaa sen kuivumista oudon kosteassa, liikkumattomassa ilmassa - ei Turussakaan sentään aina tuule - ja pakata kassit.

Sunnuntaiaamuna ajoimme Helsingissä Gabriellaan ja -iltapäivällä Tallinnasta Pärnuun kattohaikaroita laskien ja lasten autopuutumista vastaan taistellen. Tällä kertaa majoitumme hotellin sijaan Airbnb:n kautta vuokratussa kerrostalokolmiossa. Kämppä on mukava ja toimiva, eikä kauhukaksikko ole vielä rikkonut mitään,  vaikka ovat nykyisin sitä sorttia, joka juoksee kilpaa ympyrää huutaen kilpaa "pippeli pippeli pippppeeeliiii!" ja leuhkii sillä, että "aina just ennen kuin mä törmään, niin mä vain kiihdytän!"

Niin että terveiset vaan täältä. On polkuautoiltu lintutornille, kahlailtu lämpimässä matalassa meressä, syöty jätskiä, ajettu Valgerannan seiklusparkiin testaamaan metsän katveeseen rakennettua kiipeilyrataa, jossa on oma alueensa 2-6-vuotiaille lapsille. Kumpikin apinamme viihtyi siellä, mutta ihan vielä taidot eivät riittäneet vaikeamman radan suorittamiseen kokonaan. Mikään kiipeilijöiden possujuna tämä paikka siis ei ollut, eli haastetta riittää näitä vanhemmillekin tarzaneille.

Meillä on vielä kaksi päivää aikaa ennen kotiinpaluupäivää. En vielä mieti elokuuta, paluuta toimistolle, paluuta päiväkotiin.

Kotona

Vailla mustaa silmää emme selvinneet tästäkään lomasta. Viikonloppuna pojat kiljuivat iltapalapöydässä kilpaa. Koetin siinä tyynenä toimittaa iltapalaa väsyneille, nälkäisille itkusilmille. Olin ilmeisen hidas ja huuto yltyi. Aikavaras poukkasi keittiöön silmäänsä pidellen, entistä kovempaa karjuen. 

"Pipi tuli! Silmä sattuu, puhalla!"

"No mikä siihen sattui?"

"Kun Unirosvo huusi niin kovaa!"

"???"

"Se huusi liian kovaa, niin että mä tein näin [näyttää, miten heittää päänsä alaspäin epätoivoissaan] ja sitten silmä osui pöytään!" 

Selvä. 

Lomakotikaupungissa kevät oli paljon pidemmällä.

Viimeisenä päivänä Santa Cruzissa, vain hetki ennen lentokentälle lähtemistä, kävimme lounaalla Liskopuiston takana olevassa kahvilassa. Kun kävelimme takaisin lomakodille päin hakemaan matkalaukkuja, Aikavaras juoksi kävelykatua edeltä ja kiipesi taas kävelemään sen sementtiaidan päälle, jolta Miestä lainaten hänenkinlaisensa pätkä näkee merelle asti. 

"Isi sanoi kerran, että tästä aidan päältä tällainenkin pätkä näkee meren!" Aikavaras muisteli ja tähyili merta kaihoisasti. 

Liikutuin. "Muistatko, että me lähdetään täältä kohta Suomeen? Nyt sä voit katsoa merta siitä vielä viimeisen kerran ja tallettaa sen muiston sydämeesi", lepertelin ja sipaisin Aikavarkaan paitaa sydämen kohdalta. 

"Äiti", Aikavaras vilkaisi alaspäin ja katsoi mua kuin mitäkin idioottia, "siinähän on vain keittoa, joka siihen putosi lounaalla." 

Tuskin siitä suurta romantikkoa kehkeytyy. 

Lentokoneessa

Lento sujui hyvin. Perillä Helsingissä olimme vasta reilusti puolen yön jälkeen, eikä Aikavaras nukkunut koneessa lainkaan. Unirosvo otti parin tunnin iltaunet koneessa, mutta hotelliin päästyään oli sitä mieltä, että tämähän on hieno paikka hyppybileille ja katso Aikavaras, täällä on kylpyamme, mennään kylpyyn, tahdon suihkuun ja laittaa tuonne pottaan kaikki äidin tavarat, tehdään kuperkeikkoja matolla myös. Hotellin aamiainen ei kuitenkaan antanut armoa, joten herätimme lapset yhdeksän jälkeen. Meno oli vähän vähemmän hilpeää kuin keskellä yötä. Onneksi kumpikin tokeni raivoväsymyksestään aamiaispöytään päästyään. 

Aamupalan jälkeen jaksoi laittaa äidin laukusta löytyneet lapaset käsiin ja jatkaa hyppimistä.

Yhdeksän ja puolen viikon poissaolon jälkeen koti oli vieraan näköinen (osasyy pitkän poissaolon ohella oli toki se, että K-mummi tunnusti siivonneensa hujan hajan jääneet tavarat paikoilleen samalla kun kävi tarkastamassa postit ja valuttelemassa hanoja, ja bonuksena hinkannut  ruokapöydän pinnasta kaikki tsiljoonat kämäiset tarrat). Jalkapohjat muistivat vielä tomuisen kivilattian; parketti tuntui kummalliselta. Oli avaraa. Oli paljon leluja. Keittiö näytti valtavalta! Kaksi tiskiallasta! Tiskikone! Juotavaa hanavettä! Noin paljon kaappeja! 

Pojat katsovat hotellin ikkunasta, miten koneet rullaavat kiitoradoille.

Nyt olemme asettuneet. Täyttäneet jääkaapin, tyhjentäneet matkalaukut. Pakanneet toppapuvut pois tieltä, ostaneet Aikavarkaalle uudet kumisaappaat puhkinaisten, pieniksi jääneiden dinosaappaiden tilalle. Aikavaras tahtoi punaiset sydänkuvioiset. Lempi leiskahti Prisman kenkäosastolla niin vahvana, etten tällä kertaa kyseenalaistanut pojan toivetta vaan ladoin 28-kokoiset sydänsaappaat ostoskoriin. Niillä on toivon mukaan hyvä hyppiä huhtikuun lätäköissä. 

Kaksivuotisuhmaa, retkipäiviä ja hablamos español

Enää yksi kokonainen päivä täällä Teneriffan Santa Cruzissa. Tiistai-iltapäivällä suuntaamme täyteen ahdetulla vuokra-autolla lentokentälle tunnin ajomatkan päähän. Pitkän lennon jälkeen kello näyttää Suomen aikaa jo yli puoltayötä, joten jäämme lentokentän seutuville nukkumaan valvomaan hotelliin. Keskiviikkona ollaankin hyvissä ajoin Turussa. Ennustan poikien sekoavan leluistaan ja matkaväsymyksestään.

Unirosvo rantajoogailee Los Gigantesin rannalla, jonne ajoimme yhtenä päivänä...

...näiden kuuluisien maisemien takia (ja koska Santa Cruzissa satoi). Kalliot nimeltä Los Gigantes eli jättiläiset.

Unirosvoon on pesiytynyt kaksivuotisuhma: minä haluan! Ei! Parantunut verbaliikka tietysti tehostaa vaikutelmaa. Mutta vaikka x-asennossa riuhtova uhmamustekala onkin toisinaan superrasittava otus, Aikavarkaalla oli samassa iässä ja jo rutkasti aikaisemmin reilusti äänekkäämpiä ja holtittomampia uhmakohtauksia, jotka kestivät pitempään, eivät rauhoittuneet sylillä ja olivat täysin neuvottelujen ulottumattomissa, toisin kuin nämä kuopuksen esitykset.

Tunnustelevan uhmailun lisäksi Unirosvo on alkanut kertoa juttuja. Ikkunasta kantautuva ääni on kumma mopo, joka mitä ilmeisimmin ajaa kovaa, ajaa päin autoa, autoa päin. Tunnin päästä juttu menee niin, että Unirosvo ajaa kummalla mopolla autoa päin. Mopo on tietysti punainen. Sitä kummaa mopoa pelkäillään ja ikävöidään seuraavat pari päivää. Tutti kävelee, Unirosvo ilmoittaa. Kysyn, minne. Kuulemma se kävelee pöydällä, sitten seinää pitkin, sitten hyppää ikkunasta ulos. 

Las Arenasin ranta ja horisontissa sateenkaari. Kuulemma tällä rannalla on Teneriffan korkeimmat UV-säteilylukemat, mutta meidän aamupäivävisiitin ajan auringon peitti onnekkaasti rannan kokoinen pilvi. Aallokko oli hurjaa ja punainen lippu liehui merkkinä uintikiellosta.

Muuntuva ääntäminen aiheuttaa toisinaan kommunikaatio-ongelmia. Kun valmis oli sinnikkäästi mahmu ties miten kauan, ja eräänä päivänä se on yhtäkkiä vähvis, ei äiti ehdi pysyä kärryillä. Punainen ei ole enää mamumu vaan mumanen. Välillä äitikin on äiti eikä tääti. Ja sekös vasta on mahtavaa, kun ei tarvitsekaan enää nyökätä tai pudistaa päätään, kun kysyn otatko iltapalaksi leipää vai mysliä. Voi ilmoittaa ihan itse, että tahtoo mieluummin sipsejä (viittaa nachoihin, joita on pari kertaa maistanut meksikolaisessa ravintolassa) ja popkornia (maistanut uutenavuotena, ja kuuli Aikavarkaan muistelevan niitä)! Tätä innokasta puhumisen harjoittelua mulla tulee kyllä ikävä sitten kun meillä asuu kaksi selkokielistä lasta*; kun joka paikasta pienin bongaa toistettavia ilmauksia, sitten hokee niitä ylpeänä: Ino-äyjys-eji (dinosauruspeli). Pööpe-tetän jooju-nyninä (kirja nimeltä "Roope-sedän joulu-unelma").  

*No, ei ihan hetimiten. Aikavaraskin kaipaa vielä kadonneita L- ja R-äänteitä sekä taivuttelee miten sattuu ja sekoittaa sanoja: "Mulla on yhtä isot hampaat kuin valaksella! Mun pipistä tuli vertaa, ja nyt se verta on kuivunut. Nämä kukat voi laittaa naulakkoon. Ei kun naljakkoon. Viljasta tehdään leipää, muroja ja jauhelihaa!"    

Perjantaina ajoimme Las Galletasin kylään, jonka reunalta lähti viehättävä kivikkoinen polku kaktusten lomitse. Kävelimme sitä Unirosvon kantoreppupäiväunien verran ennen kuin palasimme rannalle kastelemaan varpaita lämpimässä, pilvisessä iltapäivässä.

Kävelyreitin varrella oli jonkilainen hippikylä. Tässä yksi hippiasumus. Tarkkasilmäinen voi bongata suurennetusta versiosta kyltin, jossa mainostetaan rastojentekomahdollisuutta. (Ei menty.)

Mun espanjan opiskeluinto lopahti aika lailla alkuunsa heti sen jälkeen, kun kehtasin sillä kehuskella. En siis ole jaksanut tankata sanastoja tai omaksua kielioppisääntöjä, vaan keskittänyt lapsiperhearjelta liikenevän ajan KIRJA-nimiseen tiedostoon ja literary thriller -genreen lukeutuvien e-kirjojen avulla rentoutumiseen. Olen kuitenkin sitkeästi asioinut espanjaksi, silloinkin kun olemme tehneet retken johonkin turistikohteeseen, jossa tarjoilijat varmaan osaisivat palvella lähestulkoon suomeksi. Preesens on edelleen ainoa aikamuoto, jonka hallitsen, ja verbivarastoni on merkittävän niukka, mutta simppeli kanssakäyminen onnistuu useimmiten.  

Liskot vilistivät kaktusten joukossa

Ehkä mua paremmin espanja on tarttunut Aikavarkaalle. Ihmisten ilmoilla kaveri ei juuri vieraille puhele, mutta kotona se ilmoittaa puhuvansa nyt espanjaa, ja vaihtaa konsonantit soinnillisiksi: "Ygsi giivi ja borhavor! Saisingoo disää bettä ja borhavor muivien?" (Borhavor= por favor = kiitos/please) Välillä Aikavaras julistaa: "Me gustas tu! (toim.huom. Tykkään sinusta.) Mää en tuskastu! Mui viento lo siento!" (Lo siento = anteeksi)

Las Galletasin hiekkaranta ja sen reunassa kohta, josta aallot huuhtovat noiden kivien ympäri

Pojat "uimassa". Leikkivät kalastamista laskuveden jättämissä lätäköissä.

Unirosvokin toistelee ja makustelee espanjan fraaseja. "Väve!" se hihkaisee vaikka viiden metrin päästä, kun kuulee mun vastaavan jollekin "vale" (jotakuinkin selvä tai hyvä on). "Käsjäs", se toistaa, kun kuulee gracias-kiitoksen. "Poopapoo", se nauraa, kun olen esittänyt tarjoilijalle, että näitä haluaisimme tänään, por favor.

Unirosvo heittää kiviä mereen Candelarian rannalla.

Pakata ja matkustaa ei huvittaisi, mutta onhan tässä jo koti-ikävä. Aikavaraskin muisteli eilen silmät kosteina, millainen roskiskaappi meillä on Suomessa, ja minkä näköisiä kierrätyspönttöjä kotitaloyhtiön roskakatoksessa on.

Kärsimysnäytelmiä (sisältää kaksi mopoa)

Pääsiäinen tuli ja meni täällä Teneriffallakin. On aika kirjata muistiin pääsiäisen 2016 kärsimysnäytelmät.

Kaksi pääsiäismunaa. Nököttävät vieri vieressä maauimalassa mutustamassa leipää.

Aikavaras muistaa viime pääsiäisestä K-mummin järjestämän suklaamunaetsinnän ja uskoo ilmeisesti ihan täysillä pääsiäispupuun. Kerroimme, että tänne ulkomaille pupu pysty tuomaan yhtä monta kuin mummilassa oli per lapsi (tiedoksi säälijöille, että sokeria on kumpikin lapsi saanut täällä reissussa ihan kyllikseen ja vähän päällekin!), mutta varmasti se voi piilottaa pääsiäissunnuntaina yhden yllätysmunan molemmille.

Persoonallinen mitali. Pääsee hyllyyn!

Lankalauantain vietimme Las Maretasin kylässä. Mies osallistui polkujuoksukisaan ja pokkasi ykköspalkinnon. Sen kunniaksi olimme vähän normaalia hövelimmällä tuulella, ja vaikka tavallisesti olemme vastustaneet krääsäleluja ja ylimääräistä tavaran ostamista henkeen ja vereen, nyt markkinahumu otti vallan, ja ostimme euron yllätyspallot sellaisesta automaatista, jota lapset olivat ihmetelleet viikkotolkulla. Aikavaras sai pienen mopon. Unirosvon pallo avattiin...eikä sieltä tullut mopoa. Vaan joku jalkapallo-potkukenkä-maaliverkko-yhdistelmä, joka ei aja. Arvaattehan: MOPOOOOOO! MOPO AJAAAAA! BYÄÄÄÄÄH! Kuopus oli lohduton, kun joutui katselemaan vierestä isoveljen mopokruisailua. Palkintojenjakoon oli vielä aikaa ja keskusaukio kaikui itkusta. Päätimme korjata krääsälelupahanmielen... loisteliaasti... hankkimalla lisää krääsää! Tietysti! Ostimme rihkamakojusta Salama-auton, joka soi ja kulki paristoilla. Puolen tunnin kuluttua Salama oli ajanut hiekassa ja ottanut kielloista huolimatta mutakylpyjä. Se siitä lelusta. Ei muuten aja eikä soi enää. Luonto kiittää krääsän kuluttamisesta.

Kannustusjoukot väsähtivät palkintojenjakoa odotellessa

Pääsiäissunnuntai koitti. Piilotin pupuna kaksi Kinderiä ja ajattelin, että Unirosvon päiväunen jälkeen on hyvä hetki iloita niistä. Eka virhe tapahtui, kun livautin suunnitelman Aikavarkaalle samalla kun annostelin lounasta lasten lautasille. Error error! Aikavaras meni ja löysi kätköt heti. Lupasin, että kun kerran munat löytyivät jo, ne saa jälkkäriksi, kunhan syö myös ruokaa. Aikavaras ei enää onneksi ole siinä iässä, ettei suostuisi syömään lusikallistakaan jos jotain herkkua on luvassa, mutta hei, ei se mitään - eräs toinen perheenjäsen nimittäin on! Sen lisäksi, että joku oli maininnut suklaan, Unirosvo oli muutenkin jo rättiväsynyt, ja silloin lounas on helposti muutenkin yhtä huutoa. Näin tälläkin kertaa. Aikavaras söi reippaasti ja sai avata Kinderinsä. Unirosvolle yritin suht tuloksetta opettaa, ettei jälkiruokaa saa jos ei syö ruokaa; lopulta tyydyin siihen, että pääsiäisen kunniaksi puolikas kierrepastanpala on "riittävän reippaasti maistettu". 

Arvaattehan: Aikavaras sai yllätysmunastaan mopon. (Okei, se oli sarvikuono, mutta sillä oli pyörät ja se ajaa - viittä vaille kaksivuotiaalle se on mopo.) Unirosvo sai...koottavan oranssin ukkelin. Ei pyöriä alla. EI AJA! Pettynyt Unirosvo sai niin totaalihervottoman itkukohtauksen, että oksensi sen puolikkaan kierrepastansa ulos, eikä edes maistanut koko suklaamunaa vaan liiskasi sen kädessään ja paiskasi raivoissaan lattialle.

Taannoin juhlittiin Aikavarkaan ensimmäistä virallista nimpparia. Aikavaras sai valita karkkikaupasta 12 karkkia. Unirosvolle otettiin solidaarisuudesta 6 karkkia. Aikavaras nautti omistaan hartaasti ja pitkällisesti. Unirosvo tunki suun täyteen ja nieli, suun täyteen ja nieli. LOPPU! 

Unirosvo koittaa kerjätä titää täty-tättiä eli lisää lakukarkkia.

Onneksi pääsiäinen on ohitse.

Mainittakoon myös pitkäperjantain kärsimysnäytelmä. Siihen ei liity mopoa vaan huvipuistoajelu jossain pikkukaupungissa, jonka nimeä en muista, mutta joka puolestaan muistanee Unirosvon puolen tunnin itkupotkukarjumisen, joka johtui siitä että huvipuistolaitteesta piti lähteä pois juuri niin kuin ennalta varoitettiin useaan otteeseen.

Ennen viimeistä kohtalokasta ajelua veljekset ajoivat yhdessä veturilla.

Karseista desibelilukemista huolimatta tunnustan, että olen tyytyväinen siitä, että kerrankin niistä lukemista vastasi Unirosvo eikä Aikavaras. Esikoisen raivokohtausten kanssa on taisteltu paljon niin kotona kuin reissussa, niin arkena kuin juhlissa; nyt oli ilahduttavaa päästä kehumaan, a) miten kauniisti Aikavaras suostui lähtemään huvipuistosta pois, b) miten reippaasti Aikavaras jaksoi odottaa suklaamunan avaamista ja hyväksyi että niitä on se yksi ainoa, ja c) miten kiltisti Aikavaras ymmärsi pikkuveljen mopopettymyksen ja lohdutti, että Unirosvo saa kyllä leikkiä kaikilla hänen mopoillaan.

"Unirosvo haluutko leikkiä taas sitä leikkiä, että sää kiipeet liukumäkeä väärään suuntaan ja mää tulen perässä ja sitten sää lasket mua päin?"

Reissua on jäljellä enää vajaa viikko!