Kesä(loma)viikon saldo

Mies piti viimeisen kesälomaviikkonsa. Ehdimme käydä... 

...pariinkin otteeseen rannalla kastelemassa pohkeita (ja uhkarohkea Unirosvo vähän enemmänkin)

Iik, peppu kastuu

 

...Zoolandiassa hurjastelemassa (neljättä kertaa tänä kesänä)

Nyt jo riittävän iso tähänkin vempaimeen

...Kuralan kylämäessä hevosia morjestamassa ja lampaita syöttämässä

Vyö unohtui

Unirosvo pelkäämässä kanoja

...Naantalin puutalo- ja purjeveneidylliä ihastelemassa sekä hakemassa vähän urbaanimpaa tunnelmaa Turun keskustasta (no, föriajeltiin lähinnä). 

Ei kuvia Naantalista eikä kotikaupungin jokirannasta

On syöty ranskalaisia ja jätskiä ja venytetty pinnoja. On hyöritty takapihalla, jota tähän mennessä ei tänä kesänä juuri käytetty; nyt lämpimällä ilmalla lapset on heitelleet siellä krokettipalloja hetken aikaa vähän joka välissä. 

Testattiin ensimmäistä kertaa Ikean lapsiparkkia pikaisen pitäiskö-hankkia-tietokonepöytä -visiitin aikana; Aikavaras jouduttiin raahaamaan pois sieltä.

Pojat purkaa omat lelut rattaista ja hyökkää muiden autoilla päristämään. Huomaa sammakkoviitta.

Lisäksi mä ja Mies käytiin kesäteatterissa poikien ollessa erinomaisen vieraskoreita Mummin ja Vaarin hoteissa. Näytelmä oli huono, mutta katsomoon sai ottaa viinilasin mukaan eikä sadekuuro iskenyt ennustetulla rankkuudella. Onnistuinpa myös treffaamaan eräänä iltapäivänä ystäväni kanssa vailla lapsiaveceja. 

Eilen aloitin lukemaan lupaavan oloista kirjaa. Tokaa tänä kesänä! Tosin en ole vielä saanut sitä ensimmäistä loppuun. Pöyristyttävän laiskaa ja keskittymiskyvytöntä ex-kirjatoukalta, mutta puolustuksen puheenvuoro: kun itsellä on ns. kirjoitusvaihe päällä (ja univelkaa), on hankala syventyä muiden teksteihin. 

Varsin hyvä viikko siis, vaikka Unirosvolla alkoikin (ilmeisesti kiitoksena ahkerasta vieraiden syöttötuolien nuolemisesta) viime yönä kesäflunssa. Meriitti sekin, kun on ensimmäinen pöpö sitten vapun.

Laatuaikaa labyrintin uumenissa

Katastrofaalisten valvoskeluöiden välissä yksi hieman unisempi yö. Parasetamolia jännitysniskapäänsärkyyn, ylimääräinen kahvikupillinen välipalalla. Niiden voimalla jaksoin lähteä Mehukattimaailman melskeeseen perhelauantai-iltapäivää viettämään. 

Kun Unirosvo oli leikkimiseen väsähdettyäänkin tyytyväinen Miehen seuraan ja peräti nukahti sen syliin ja vieläpä ilman tuttia, päädyin juoksemaan, hyppimään ja konttaamaan Aikavarkaan kanssa kiipeilylabyrintin putkissa ja mutkissa puolisen tuntia. ”Äiti tännepäin! Nyt mennään tuolta! Tule tänne minun kanssa! Mennään seuraavaksi tuosta läpi, tule tänne täällä on tämmönen näin!” Liikunnasta se kävi mullekin.

Näitä hetkiä, jolloin ei tarvitse jakautua kahteen suuntaan, olla jatkuvassa valmiustilassa erotuomarina tai lähteä Aikavarkaan leikeistä kesken pois Unirosvon päiväunien päättymisen vuoksi, pitäisi järjestää enemmänkin. Selvästi ne virkistävät sekä äitiä että taaperoa, ja auttavat lisäksi paikkaamaan monta komentamisen, tuittuilun, uhmaamisen ja mustasukkaisuuden venyttämää kohtaa tässä vanhemman ja lapsen välisessä ihmissuhteessa.  

Vuoden viimeinen: syömisestä, maapähkinöistä ja Mehukattimaailmasta

Piparit loppui, suklaa loppui, lusikkaleivät loppuivat. Lunta riitti eiliseen lauhtumiseen asti, unta ei vieläkään. Aikavarkaalla vierailee Känkkäränkkä useita kertoja päivässä, Muumien sijaan taapero on alkanut tykätä Kaaposta, eilen tehdyn lumiukon porkkananenä putosi jo illalla ja vuosi vaihtuu ensi yönä. Unirosvo tapailee konttausaskeleita, nousee matalia esineitä vasten polviseisontaan (kömpiäkseen niiden yli naamalleen) ja nukkuu viimeiset päiväunensa liian myöhään. Minä olen voiton puolella muutama viikko sitten aloittamani dekkarin lukemisessa mutta unohtelen asioita, esimerkiksi äitini minuutiksi lainatut kotiavaimet omaan taskuuni. 

Vauva tykkäsi leikkiä tällä joulupaketista niin paljon, että raaskittiin avata se vasta eilen. Koska Aikavaras avasi.

Nämä kaksi lasta on ainakin vauvaiässä ruokailijoina hyvin erilaisia. Kun Aikavaras avasi suun ammolleen mitä tahansa lähestyvää lusikkaa kohti eikä reagoinut mitenkään, kun vaihdoin sauvasekoittimen haarukkamuussaukseen, sihtikurkku kuopus yökkäilee sattumille, nipistää herkästi suunsa viivaksi ja kääntää päänsä, ja on välillä iltaisin yksinkertaisesti liian väsynyt ja maidonhaluinen jaksaakseen syödä puuroa. Kun olen välillä maistattanut purkkiruokia – helpottaisi esimerkiksi kyläillessä – tulos on inhonpuistatus ja mojova oksennus. Syömättä jää. Aikavaras rakasti maissinaksuja, Unirosvo puolestaan irvistää ja värähtää puhtaasta kammotuksesta maissinaksun saapuessa kosketusetäisyydelle. Ja minä kun luulin tarjoavani herkkunaposteltavaa, jotta vauva jaksaa istua syöttötuolissaan muiden vielä ruokaillessa!

...ja siitä yli.

Lääkäri soitti Unirosvon pari viikkoa sitten otetun ruoka-aineallergiatestin tuloksista eilen. Mitään aamuyökitinöitä selittävää tekijää ei löytynyt; maito, kala, nauta, muna ja viljat näyttivät negatiivista. Sen sijaan paljastui maapähkinäallergia. Hyvä, että moinen selvisi jo etukäteen eikä esimerkiksi kantapään kautta vuoden päästä, kun tarjoaisin välipalaksi maapähkinävoilla päällystettyä leipää (okei okei, olisin toki kokeillut ensin varovasti cashewpähkinöiden ja manteleiden sopivuutta ja maistattanut sitä meillä kausiluontoisesti käytettyä sokeroimatonta maapähkinävoita aluksi vain pikkiriikkisen enkä koko leivällistä). Lääkäri suositteli Unirosvolle toistaiseksi kokonaan pähkinätöntä ruokavaliota, myöhemmin tekemään varovaisia kokeiluja muilla pähkinöillä ja vuoden tai puolentoista päästä hakeutumaan komponenttidiagnostiikkaa käyttävään testiin, joka selvittää, mille maapähkinän osasille Unirosvo on allerginen. Tuloksista kuulemma selviää, onko riskinä vakava reaktio (anafylaksia) vai onko allergia lievää ja vähäoireista. 

Eilen vierailin minäkin ekaa kertaa Mehukattimaailmassa. Hieno paikka, pitää myöntää. Melkoinen rakennelma lapsille on kehitetty, ei ihme että Aikavaras on tykännyt Miehen kanssa käydessään. Unirosvo sai leikkiä ennen väsähtämistään 0–3-vuotiaiden puolella, Aikavaras taas painoi pelottomana isommille lapsille tarkoitetussa, muoviputkista, liukumäistä, portaikoista, verkoista, tikapuista ja ties mistä rakennetussa monikerroksisessa ja muutaman hehtaarin kokoisessa sokkelossa. Minä puolestaan näen pitkään painajaisia vauhdikkaita lapsia vilisevästä, kiljahdusten täyttämästä monivärisestä muovinkäryisestä labyrintistä. 

Siellä se Aikavaras on...ei kun juoksi jo.

Palaan linjoille ensi vuonna.