Kolmannen päiväkotiviikon jälkeen

Kolmas päiväkotiviikko toi muassaan...

Aikavarkaalle

• pikkunuhan ja yskän, joka tiistaina päiväkodista kotiin pyöräillessä yltyi infektioastmakohtaukseksi. Keskiviikkona esikoinen lepäili kotona Miehen tehdessä etätöitä. Kävivät myös hakemassa lääkäriltä sairastodistuksen ja vara-astmalääkitysvälineistön ja -ohjeistuksen päiväkotia varten. 

• Koska lepopäivä tehosi hyvin, torstaiaamuna Aikavaras oli museoretkikunnossa ja pääsi päiväkodin Aboa Vetus -kierrokselle, jota olikin odottanut innokkaasti. Kuulemma hienointa museossa olivat rotan luut ja kuollut possu.

Unirosvolle

• kaikinpuolin itkuttomia aamuja - kuopus on tyypillinen itkemäänherääjä, ja ne aamut viime kesän jälkeen, kun lapsi on herännyt ilman itkua, ovat taatusti yhden käden sormilla laskettavissa. Tällä viikolla niitä on kuitenkin ollut jo neljä! Voitte kuvitella sen ilahtuneen hämmennyksen, kun sen sijaan että Unirosvo itkisi sängyssä, kunnes tulisin nostamaan takertuvan mytyn syliini, napero hipsutteleekin omin tassuin keittiöön ja sanoo hymyillen Moi. Lisäksi Unirosvo on jäänyt joka aamu itkuitta päiväkotiin.

• iloisia iltoja, joina Mieskin on kelvannut leikkiseuraksi ja joina on paljastunut jälleen uusia päiväkodissa opittuja lauluja, esimerkiksi Pikkuiset kultakalat lammessa ui ja Paljon onnea vaan. 

Mulle

• aiempia kahta rauhallisemman työviikon, jonka aikana oli vihdoin aikaa selvitellä pöydältä keskeneräisiä sotkuja, pohtia kuvioita ja hahmottaa vihdoinkin suuria linjoja pelkkien tärkeiden mutta kapea-alaisten yksityiskohtien sijaan (mua vaivaa tehdä töitä niin, että seuraan vain "sitten avaa toi tiedosto ja klikkaa tosta ja kirjoita tuohon 252" -tyyppisiä ohjeita tietämättä miksi ja mistä syystä). 

• Aikavarkaalta tarttuneen flunssan, joka ei vielä torstaina ja perjantaina estänyt töihinmenoa mutta nyt viikonloppuna on pistänyt niistämään nenän puhki päänsärkyisenä.

Ehkäpä tämän viikkolaskennan voi jo lopettaa. Todeta, että päiväkodista on tullut suht sujuva osa arkeamme. Että lapset pärjäävät siellä päivät hyvin, ja että minä tulen tässä elämänvaiheessa mainiosti työpäivän ajan toimeen ilman heitä.

Sekalaista tapahtuma(ttomuus)reportaasia tarjolla

Viime viikonloppuna satoi ilmeisesti muutamassa päivässä sellainen sademäärä, joka tavallisesti sataa täällä koko vuoden aikana yhteensä. Perjantaina kahlattiin planetaariomuseoon, josta onneksi löytyi hyvä leikkinurkka lapsille. Lauantaina paettiin tulvasateita bussilla etelämpään Los Cristianosiin, jossa olikin jotakuinkin rantasää.


Perjantaina kastuneet kengät olivat sunnuntaina vielä uittomärät. Kun sade vihdoin lakkasi, vein ne katolle kuivumaan auringossa. Kuivuivat parissa tunnissa. Taas pystyi pesemään pyykkiäkin (sisällä ei ole kuivatus- eikä juuri kuivumismahdollisuuksia).

Hiekkakakkuja Los Cristianosin rannalla

Bussin ikkunasta näkyi sateenkaaria Santa Cruzista lähdettäessä ja sitä taas illalla lähestyttäessä, kun sadealue törmäsi poutasäähän.

Pojat pääsivät parturiin. Unirosvolle käynti oli ensimmäinen laatuaan, tähän asti mä olen saksinut pehkosta silloin tällöin suortuvan sieltä täältä, lähinnä niskasta, otsasta ja korvien päältä. Ihan siileiksi ei vedetty, jotta hiukset vielä suojaavat auringoltakin (vaikka pojat ovat yllättävän kiintyneitä kesälakkeihinsa).

Kiipeily sujuu, vaikka kiharapehko katosi

Unirosvo haahuilee Palmetumissa, kasvitieteellisessä puutarhassa

Eka flunssa iski. Aikavaras aivasteli ja niiskutteli ensin pari päivää, tänään Unirosvokin. (Hämmentävää kyllä, vajaan puolentoista vuoden takaisen kitarisaleikkauksen jälkeen Aikavarkaan nenä ei ole vuotanut koskaan; limaa saattaa olla paljonkin, mutta se valuu aina nieluun päin. Unirosvo on täysin päinvastainen tapaus. Pienikin basilisko, niin jatkuvasti räkä valuu leukaan saakka ja pitkin poskia.) Apteekkeja löytyy joka kulmasta ympäri vuorokauden, mutta niissä on hieman haasteellista asioida puutteellisella kieliyhteydellä. Kaikki lääkkeet on tiskin takana ja pakkausselosteetkin espanjaksi - enkä ruvennut raahaamaan muutenkin täpötäysissä käsimatkatavaroissa tuttuja kuumelääkepulloja silloin terveitä poikia varten (ruumassa taas olisi saattanut olla liian kylmä lääkkeille, jotka pitää säilyttää huoneenlämmössä). Nenäsuihkeiden lisäksi pakkasin suppoja mukaan ihan siltä varalta, että joku yllättävä kipu-kuume-katastrofi iskee kesken lennon, mutta...supot.


Viimeksi sairasteltiin jouluna; peukut pystyyn, että tämä tauti on lievempää virussorttia kuin se RS-virukseksi epäilty pentele silloin.

Pojat ihmettelevät näköalaa Palmetumin kasvitieteelliseltä kukkulalta. Auditorio bongattu taas!

Toiselta rinteeltä avautuu viehättävä näkymä öljynjalostamolle päin.

On käyty puistoissa (meillä on täällä Liskopuisto, Kiipeilypuisto, Yläpuisto, Paloautopuisto ja Hinauspuisto), ravintolassa, kaupassa. Syöty lounaaksi mun laittamia kasvismössöjä ja päiväunen jälkeen jonkun toisen laittamaa ruokaa jossain ihmisten ilmoilla. Aikavaras on nukkunut välillä päiväunet, usein ei. Monesti ollaan iltapäivällä otettu kahdet rattaat ulos mukaan, koskaan ei tiedä milloin kolmevuotiaille jaloille tulee totaalistoppi, ja Unirosvo ei enää viihdy repussa kovin hyvin. Välillä Unirosvokin kävelee pitkät matkat, toisinaan taas juoksee karkuun väärään suuntaan tai jää kaivelemaan jokaista pulunkakkaa.

On katsottu YouTuben kautta Tuomas Veturia ja Pikku Kakkosen nimipäiväonnitteluja, joista Unirosvo tykkää. Olen lukenut e-kirjan, koska täältä ei löydy englanninkielistä kirjallisuutta kovin helposti, ja yllätyksekseni pidin sähköisestä kirjaformaatista vastoin monivuotista ennakkovihamielisyyttäni. Plussaa siitä, että oli vaikeampi kurkkia loppuratkaisua ennakkoon (ikävä paheeni, josta tahtoisin eroon).


On totuttu olemaan täällä toistaiseksi.

Hyvää matkaa meille ja pari lapsen suusta -muistiinpanoa

Matkakuume alkaa olla jo korkealla. Onneksi ei muu kuume – tosin Mies matkusti maanantaina Singaporeen sairastuakseen ilmeisesti ruokamyrkytykseen heti seuraavaksi päiväksi. Mutta jos olosuhteet eivät loppupäivän ja tulevan yön aikana muutu vaan lapset pääsevät lauantaiaamuna terveinä matkaan (ja ovat siis käytännössä viettäneet koko tammikuun terveiden kirjoissa!), on vähintäänkin juhlan paikka. Voin vaikka tarjota repusta rusina-askit lapsille.

Käsimatkatavarat ovat kutakuinkin koossa ja puoliksi pakattuna. Mun ja lasten matkalaukut on pakattu, punnituksen mukaan poikien Samsoniteen (jonka Mies sai aikoinaan lahjaksi lähtiessään vaihtariksi Ruotsiin) mahtuu vielä lisää kirjoja ja vaippoja. Jääkaappia ja pakastinta pitäisi kuluttaa vielä tyhjemmiksi, että voi huoleti sammuttaa laitteet 9,5 viikon poissaolon ajaksi. Tyhjennys olisi huomattavasti helpompaa, jos pakastimessa olisi vain jätskiä ja jääkaapissa kuohuviiniä ja juustokakkua. Näin ei valitettavasti ole. 

Tavallaan tosi kiva, että lapset joko ulkoilee ennakkoluulottomasti sen tunnin ja vartin vaikka hakaten hyhmää lapiolla irti asfaltista, tai sitten ne kitisee vaikka olisi miten kaunis sää ja pirteä äiti leikittämässä. Ei voi ennustaa (paitsi sen, että todennäköisesti äiti ei ole pirteä). Ei liity säähän, toisin kuin aikuisilla.

Muihin aiheisiin:

Unirosvolle on tärkeää saada sama, mitä muutkin, tai ainakin isoveli. ”Mää!” kaikuu hätääntynyt määkäisy aina kun Aikavaras ilmoittaa tekevänsä tai tahtovansa jotain. ”Mää!” huutaa Unirosvo, kun sanon Aikavarkaalle, että nyt voitaisiin rakentaa se torni. ”Mää!” muistuttaa Unirosvo, kun päiväkodin täti toivotti Aikavarkaalle maanantaina mukavaa loppuviikkoa ja hauskaa lomamatkaa. Joten tottahan toki piti vilkuttaa ja toivotella myös pikkuveljelle.

Joka Aikavarkaan mielestä ei ole enää niin pikku. Eräänä aamuna Aikavaras pakahtui ylpeydestä: ”Äiti kato kato kato! Unirosvosta on tullut iso! Sille on kasvanut karvoja selkään!” Havainto tapahtui tilanteessa, jossa kuorin pissavaipan vuotovahingosta kastuneita uniasusteita tältä karvaselkäiseltä isolta ihmiseltä.

Joka kylläkin muistaa paljon ja ajattelee enemmän kuin kuvittelenkaan. Muurahaisista ei ollut juurikaan puhuttu kesän jälkeen, mutta äkkiä Unirosvon kommentti Luukkukirjan muurahaiskuvaan on: ”Tättuu!” Sattuu-ilmoitukseen liittyy kiivas elehtiminen kohti alueita, joihin muurahaiset ehtivät puraista silloin kesällä.

Ja kuka sinne Espanjaan on lähdössä? Paitsi ”mää”? Unirosvon mukaan koko perhe:
Tyytä (Unirosvo; lapsen artikulaatiologiikan tuntien jotain samankaltaisuutta nimensä kanssa)
Tööte (Aikavaras; sama)
Tääti (Äiti)
...ja…
Isi.

Katsaus taaksepäin ja lähdön hetkeä kohti

Unirosvo alkoi tykätä talviulkoilusta. Kasasi kerta toisensa jälkeen pulkan täyteen jäisiä lumikokkareita ja hinasi pulkkaa puistosta kotiin, hitaanpuoleisesti mutta sitäkin päättäväisemmin. Sopivasti sitten tulikin plussakelit. Tehtiin Aikavarkaan kanssa lumiukkoa sateessa, Unirosvo makasi räntälätäkössä ilmeisesti juomassa.

Matkaanlähtö lähestyy. Enää neljä yötä! Vaatteet on suurin piirtein valikoitu ja pesty; loppuviikko luuhataan sekundassa ja ladotaan kasoja laukkuihin. Ruokahuolto saattaa tuottaa yllätyksiä pakastimen lähtötyhjennyksen vuoksi. Kun pitää käyttää tämä ja tuo ja nämä ja nuo, saattaa lautaselle ilmestyä melko sörsseleitä. Toisaalta ruoanlaittoon uhratun vaivan ja ajatusten määrä korreloi käänteisesti lasten ruokahalun kanssa. Mitä hätäisempää ja epämääräisempää, sitä paremmin uppoaa.

Pojat käyttävät Kauppasedältä jääneitä elintarvikelaatikoita veneinä, joista voi katsoa Kaupungin Sankareita äidin kokatessa.

Matkaanlähdön lähestyessä paniikkikin kasvaa. Mulla on esimerkiksi non-stop-influenssatutka päällä. Käytin pojat Mehiläisessä jouluisen (ilmeisesti) rs-viruksen komplikaatioiden jälkitarkastuksessa. Joka puolella kaikui kuolemayskä, kuumeisia ihmisiä tärisi vinossa penkeillä. Lapset pitivät nipottajana, kun eivät saaneet koskea mihinkään tai jäädä leikkimään, lääkärit puolestaan käskivät tarkastuksen jälkeen marssia suoraa päätä ulos edes vilkaisematta leluja ja kahvoja, sen verran noususuhdanteinen epidemia on. Ei automarketteja, sanoivat. Ei yleisiä leikkipaikkoja, ei ostoskeskuksia.

Aikavarkaan leikit ovat keskittyneet viime aikoina matkustamiseen. "Hei sohva on juna! Nyt kaikki tavarat junaan! Äiti hain sulta viisi kauppakassia, ne on mun matkalaukkuja, katso pakkasin ne täyteen, nyt on vaunu täynnä, otetaan vielä Unirosvo viimeiseksi matkatavaraksi. Nyt mennään!" Käsi ylös, moniko kuvittelee että tuon pakkaamisen ja matkustamisen jälkeen lapsi jaksaa vielä PALAUTTAA tavarat omille paikoilleen... Niinpä. "Äiti sä PILAAT mun leikin! Sä sotket kaiken! Me tarvitaan niitä täällä matkalla!"

Mies on Singaporessa. Aikavaraskin ilmoitti, että isona hänkin matkustaa usein Singaporeeseen katsomaan kuplia. Sitten isona, kun hän on onkimistäti. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat nimittäin muuttuneet: Aikavaras ei aiokaan enää palomieheksi, eikä tutkimusmatkailijaksi, vaan onkimistädiksi, joka asuu erikoismaatilalla ja omistaa lehmiä ja järven.

Aikavarkaalla riehuminen heittää edelleen helposti överiksi, väsynyt tai ei. Seuraa kirkumista, riuhtomista, sokeaa mitään kuulematonta hysterianaurua, kohtaus joka yhden aikuisen läsnäollessa pysäyttää kaiken muun toiminnan ja saattaa viivyttää uloslähtöä, ruoanlaittoa tai nukkumaanmenoa helposti puolella tuntia, riippuen omasta mielentilasta ja Unirosvon reaktioista. Miten voi kolmevuotias olla niin kamala. Samalla, tai ainakin hetken päästä, niin ihana. Nukkuessaan häkellyttävän saman näköinen kuin kaksiviikkoisena. 

Unirosvo ihmettelemässä joululahjaksi saamaansa verhoa - tästä on jo aikaa, tukka oli vielä niskaan valuva ja sisällä oli ekoilla 20 asteen pakkasilla niin kylmä että pienellä piti pitää villapaitaa ja kaksia housuja.

Käytiin viemässä serkkupojalle 4-vuotislahja ja näkemässä jouluksi kotiutunut toinen serkkupoika kuukauden iässä. Talossa majaili myös viisikiloinen kani, jota Aikavaras yllättäin pelkäsi. Eläin kiinnosti, mutta kauhu iski heti kun harmaapörröinen pallero liikautti ruhoaan lasta kohti. Unirosvo puolestaan pelkäsi aikuisia, uskalsi katsoa ympärilleen vasta nakerrettuaan viisi keksiä. Sokerihumalan voimalla sosiaalinen! Kyläilyreissun kruunasi paluumatkalla tehty autopesulavisiitti, joka ei ollut puhtaasti positiivisesti kiinnostava ensielämys lapsille. Ennustettiin painajaisia seuraavaksi yöksi, mutta Aikavaras nukkui onneksi aamuun asti. Unirosvo ei, mutta siinä nyt ei ole mitään poikkeuksellista. 

Marrasperjantai

Räyhähenget nukahtivat, toinen kymmentä yli ja toinen kaksikymmentäviisi yli kahdeksan. Tärykalvot soivat vielä. Molemmat halusivat taas yksin samaan syliin. Olivat väsyneitä. Kolauttelivat päitään. Aikavaras keksi juosta suu edellä Miehen polvea päin, hampaista tuli alahuuleen reiät. Iltapäivällä, päiväunet jälleen kerran skipattuaan se riehui täysin eri sfääreissä, pissasi ensin vaatteensa märiksi ja sitten puoli tuntia alasti tanssi ympäri kämppää laulaen hengästyneenä popsi popsi pisua, hampaita pissa vahvistaa ja monta samantyyppistä luritusta poikineen, tajunnanvirtaa huonoksi käytökseksi mieltämistään asioista. Vasta kun Unirosvo oli jo rattaissa puettuna 7 celsiusasteeseen, syviin lätäköihin ja navakkaan pohjoistuuleen kohtuullisesti sopivissa tamineissa Aikavaras suvaitsi havahtua transsistaan. 

Sunnuntaista tiistaihin oli vielä noin ookoo sää. Valoisaakin, vaikkei se ehkä kuvista välity. Unirosvo oppi kiipeämään edes hitusen.

 

Eikä toppapukujen ja saappaiden mukana kantautunut eteiseen viittä hiekkakiloa. Toisin kuin taas nyt.

Läksin kirpputorille myymään vanhoja vauvatavaroita ja pikkuisia vaatteita. Ei siinä mennyt kuin neljä kuukautta päätöksestä toimintaan. Kertyneiden röykkiöiden läpikäyminen tuntui jossain vaiheessa ylitsepääsemättömältä, mahdottomalta urakalta – tuleen vain koko roska! – mutta yhtä lailla jossain vaiheessa sekin tuli tehdyksi. En mennyt tekemään rahaa vaan pääsemään eroon turhasta, ehkä tekemään jonkun yhtä iloiseksi kuin itse aikoinani tulin iloiseksi laadukkaista, edullisista löydöistä: katso, näin uudenveroinen ja kivannäköinen ja vain euron! Lasten kanssa kaikkien tavaroiden roudaaminen ja järjesteleminen oli tosin omanlaisensa urakka. Että vaikka myyntipaikan vuokra tuli katetuksi kahdessa päivässä, vaivaa siitä toki oli. 

Aloin myös tunteilemaan: tässä myyn puolipotkuhousuja muistojani viidelläkymmenellä sentillä. Senkin harmaan velourhaalarin muiston joku osti eurolla. Joku toinen vauva nukkuu kohta makuupussissa muistossa, jonka joku tuleva äiti osti kahdella eurolla. (…toisaalta taas valokuvia löytyy, toisin kuin ylimääräistä kaappitilaa. Eivätkä ne kaikki muistot eivät olleet yksistään hyviä. Oli koliikki-itkua, kohtuutonta valvomista, riittämättömyyden tunteita, sarjapuklausta, epämääräisyyttä, sitten se totuus että meidän lasten tosissaan arkisin käyttämiä vaatteita ei juurikaan päässyt myyntiin; olivat niin kulahtaneita, että kukaan ei olisi niitä ostanut.) 

Tekemäänsä lumienkeliä ihastelemassa. Niin isoksi pojaksi tullut, joka päivä se hämmästyttää.

Lasten nukahdettua Mies lähti juoksemaan. Minä kaadoin punaviiniä (kuulemma jo lasillinen lisää rintasyöpäriskiä mutta hidastaa toisaalta toisen tutkimuksen mukaan vanhentumista; kahden imetyksen ja valvomislaihtumisen jälkeen en kehtaa puhua rinnoista vaan ulkonevista nänneistä, joten uskon bongaavani alkavan rintasyövän ajoissa, sen sijaan tällaisina päivinä tunnen vanhenevani kuukauden per tunti..helppoa riskinhallintaa!) ja asetin Oneironin sohvanreunalle. En oikein uskalla tarttua siihen. Vaikka olen ollut pienestä asti lukutoukka, en ole juurikaan seurannut korkeakirjallisuuden tapahtumia enkä oikeastaan ole varma, olenko lukenut yhtäkään Finlandia-voittajaa (paitsi oliko Puhdistus sellainen? Sen sain aikoinaan joululahjaksi ja tykkäsin, vaikken muista Oksasista ollut välittänyt). Varasin Oneironin kirjastosta monta viikkoa sitten, kun Sivulauseita-Helmi oli blogannut siitä. Se kuulosti kiinnostavalta. Olin varaussijalla 27. Mutta kun eilen yllättäin (!!!) huomasin sen voittaneen Finlandian, aloin jänistää. Tänään hain kirjan pääkirjastosta. ”Sä olet varmaan varannut tämän hyvissä ajoin!” virkailija jutteli. ”Nyt varauksia on tullut jo satoja ja satoja!” Okei, olen onnekas saadessani tämän teoksen tänään käsiini. Mutta silti – jos en tykkääkään? Jos en tajua? Tai jos tulen kateelliseksi, miten joku osaakin kirjoittaa noin loistavasti, syvällisesti, yhteiskunnallisesti, tärkeästi, palkitusti? 

Hei juu ja vaihdoin jouluverhotkin ikkunoihin!

Okei, Mies tuli kotiin ja viinilasillinen on tyhjä ja Unirosvokin on jo herännyt kahdesti nukahtamisensa jälkeen. Kannattaa varmaan tarttua siihen Oneironiin, jos aikoo lukea edes sivun ennen nukkumaanmenoa.