Tämän vuoden juhannus

Seuraa reportaasi kotioloissa vietetystä juhannuksesta.

Aatonaattona piti neljältä lähteä sisällä sadetta pidetyn aamupäivän jälkeen ulos katsomaan kastematoja, mutta sillä aikaa kun puin Aikavarkaalle kumisaappaita, Unirosvo kaatui tuulikaapissa silmänurkka edellä eteiskaapin hyllynreunaa päin. Lääkärikeikaksihan se ulkoilu vaihtui. Tikkien sijaan onneksi riitti liima, eikä aivotärähdystä tullut.

Juhannusilme oli siis yhdellä meistä valmiina, kun varsinainen keskikesän juhla koitti vähän väsähtäneissä tunnelmissa. (Minä kylvin itsesyytöksissä – miksen sulkenut sitä ovea, miksen poiminut ajoissa lattialta kaikkia kenkiä jotka Unirosvo oli siihen vetänyt, miksen laittanut sitä istumaan heti kun se nousi seisomaan, ja sitten taas uudestaan istumaan kun se nousee uudestaan seisomaan, ja sitten taas – ja lisäksi unikoulussa oli parin yön verran takapakkia ennen kolhutorstaita.) Ilmeen lisäksi mustasilmän askellus on sellaista sopivan horjuvaa ja puhekin sekavaa ölinää, välillä riidanhakuista ja välillä omista jutuistaan riemastuvaa. 

Aattona käytiin puistossa, sentään eri puistossa aamu- ja iltapäivällä. Uuteen, torstaina haettuun autoon asennettiin Unirosvolle uusi turvaistuin. Kun tuet säädettiin olohuoneessa Unirosvolle sopiviksi, tyyppi ihastui tuoliinsa niin että itku tuli, kun lepolinna kuljetettiin autoon. 

Keitin pastasörsselin tai kasvissosekeiton sijaan uusia perunoita (vai onko ne vielä varhais-?) ja paistoin ahvenfileitä. ”Tämä ei ole minun lempiruokaani”, totesi Aikavaras. Mutta se ei kerro paljonkaan, sillä edellisenä päivänä Aikavaras ilmoitti: ”Minun uusi suosikkiruoka on kylmä spagetti suoraan pöydältä syötynä, sormin ja ilman kastiketta.”

Juhannussaunassa kävivät vain Mies ja Aikavaras, liimattua haavaa kun ei saanut kastella vielä. Ei Unirosvo toisaalta mikään kova saunafani vielä muutaman käynnin perusteella ole, ja kiuaskin on vähän rikki (Miehen piti ostaa uusi juhannukseksi mutta ostikin sen auton). Illalla oikein reviteltiin Miehen kanssa ja koitettiin katsoa leffaa ja syödä pakastepitsaa, vaan kyllä oli katkonainen leffa (ja muutenkin aika kehno), kun Aikavaras hipsi olohuoneeseen kahden tunnin ajan nukkumaanmenonsa jälkeen kysymässä, onko jo aamu. Ja tietysti juuri kun meillä oli ne pitsalautaset edessä (sohvalla! kiellettyä!), kuuluu sieltä nurkan takaa, että mulla on nälkä. Unirosvo protestoi uusia nukkumisjärjestelyjä pitkin yötä ja heräsipä Aikavaraskin hetkeksi huutamaan. Juhannuspäivänä kukaan meistä ei ollut mikään peipponen. 

Juhannuspäivänä taas puistoon, päiväunien jälkeen sadetta pitelemään Mummilaan. Sen jälkeen sentään hyvin nukuttu yö, jonka voimin jaksoi lähteä sunnuntaiksi Muumimaailmaan. Tänä vuonna Aikavaras ei ollut yhtä kiinnostunut hahmoista, mutta tekemisistä sitäkin enemmän, ja päivä kului nopeasti ilman päiväuniakin. Unirosvokin viihtyi ja leikki ja nuokkui Manducassa Miehen reppuselässä, eikä kumpikaan lapsi kadonnut edes fiktiivisesti.

Pieni ja valikoiva referaatti Pärnun-lomasta

Neljän päivän Pärnun-matka on onnellisesti takana, ja pyykkiröykkiöistäkin saatu jo niskaote. Pärnu on matkakohteena vanha tuttu, kolmesti koettu, mutta lasten kanssa se tietysti esitteli itsestään hieman eri puolen. Ei niihin leikkipaikkoihin, pomppulinnan hintaan ja kuusihampaiselle maapähkinäallergikolle sopivan ruoan löytymiseen ole juuri kiinnittänyt aiemmin huomiota. No, lapset vetivät rasvaista maitoa ekat kaksi päivää kuin oltaisiin kidutettu niitä janossa koko elämänsä, sitten taisivat kyllästyä ja siirtyivät nestemäisestä vähän kiinteämpään ravintoon. Unirosvo söi sitten lähinnä leipää, keksejä, banaania ja iltapuuroa, mutta nyt reissun jälkeen onkin ensimmäistä kertaa maittanut ihan sama ruoka muun perheen kanssa. 

Aikavarkaan Kanarian-matkan aikainen tukkinukkuminen ei ihan toistunut. Pojan oli kaikesta touhusta ja ulkoilusta huolimatta älyttömän vaikea nukahtaa sekä päivä- että yöunille, tosin vihdoin nukahdettuaan se posottikin ihan mukavasti – toisin kuin pikkuveljensä, joka pisti parastaan heräilytilastojen kärkeen pääsemiseksi ja bonuksena heitteli tuttejaan sohvan taakse ja itki niiden perään pitkin yötä. Hillona valvomiskakussa naistenvaivat tekivät yllätyshyökkäyksen, ja hotellin valkoiset lakanat ja jatkuva valumisen ja hulahtelun tunne…ei niin rentouttava kombinaatio, tiedättekö (oletan, ettei tätä lue kovin moni mies). No, majoituimme kylpylässä ja selvisin valvomisesta huolimatta Miehen sponssaamaan hoitopakettiin kuuluneisiin yläselkähierontaan (oikein hyvä, ei murjonut mun umpijumiutuneita lihaksia liikaa vaan pystyin seuraavanakin päivänä hengittämään), päähierontaan (yllättävän rentouttava ja virkistävä), käsikylpyyn (huljutin käsiä vartin ajan merilevävedessä, ei muuta sanottavaa) ja jumppaankin (kävi ilmi, että olisi moiselle tarvetta ihan kotimaassakin, sen verran koville otti liikkuminen parin päivän päästä). Lisäksi käväisin kampaajalla leikkauttamassa kuivat latvat veks (ei se ollutkaan tehtävälistalla kuin lokakuusta saakka), ja mikä parasta, ehdin kampaajan tuolissa vihdoin lukea puolitoista vuotta vanhan Olivia-lehden kirjailijanumeron parhaat palat. 

Mitä muuten puuhasimme: käytiin leikkipuistoissa ja hotellin leikkipaikassa, Aikavaras ajoi polkuautolla ja pomppi pomppulinnassa, vuokrattiin perhepyörä ja ajeltiin sillä keskustan suuntaankin, ja lisäksi Aikavaras pääsi kahdesti kylpylän vesipuistoon ja tykkäsi kovasti (tosin kummankin uimiskerran jälkeen Aikavaras oksensi jälkiruokansa ulos; syy varmaan jää mysteeriksi, mutta veikkaisin päällimmäisenä klooriveden nielemistä, koska 1) oksennus tuli uimisen jälkeisen ruokailun päätteeksi, 2) vain jälkiruoka päätyi pitkin lattioita, eli ihan virustautimaisesti mahalaukku ei tyhjentynyt, 3) näiden kertojen välissä oli kaksi ihan normaalia vuorokautta ja 4) pari minuuttia oksentamisen jälkeen Aikavaras oli taas elämänsä kunnossa). Unirosvo oli hänkin kovasti kiitollinen reissuun pääsemisestä ja merkkinä siitä hoki joka välissä aitäh (kiitos viroksi). 

Takaisin tultiin lauantai-iltana vähän ennen yhtätoista. Lapsille vaihdettiin unipuvut ja yövaipat jo laivalla ennen autoon pakkautumista, ja kyllä, myönnän että naiivisti olin jollain tasolla kuvitellut mielessäni, miten kotipihalla valoisassa kesäyössä kantaisimme raukeana kuorsaavan jälkikasvumme nukkuvina omiin sänkyihinsä ja se siitä. Ei tietenkään se siitä! Aikavaras ei nukahtanut koko automatkan aikana vaan katsoi Muumeja tabletilta (pääasia, että oli nätisti eikä yrittänyt kuristautua palkki-istuimensa turvavyöhön – been there done that). Kotona oli tietysti vielä nälkä ja pissahätä ja iltasadun tarve ja mitä vielä. Unirosvo kyllä nukahti autoon jo ennen kuin päästiin laivasta ulos ja nukkui koko Helsinki-Turku -välin muutamaa kuuman istuimen ja kadonneen tutin katalysoimaa välihuutoa lukuun ottamatta, mutta sitten kotipihalla heräsikin nokosistaan virkistyneenä ja heti sisällä karkasi soittelemaan innoissaan huuliharppua. Sunnuntaiaamuna unta onneksi riitti poikkeuksellisesti yli kahdeksaan. 

Oranssi keitto

Meillä syödään arviolta parina päivänä viikossa kasvissose-linssikeittoa aka Oranssia Keittoa (tai no, mä ja Aikavaras syödään, Mies syö mieluummin Findusta tai kynsiään). Veikkaisin Oranssin Keiton olevan Aikavarkaan suosikki mun tekemistäni ruoista; muiden tekeminä lihapullat ja perunamuusi taitavat pokata kirkkaimman mitalin.

Keiton koostumus ei ole vakio vaan riippuu fiiliksestä ja jääkaapin antimista. Yleensä ainesosaluettelo näyttää kuitenkin suhtkoht tältä:

1 iso bataatti

5 porkkanaa

½ kesäkurpitsa

1 dl punaisia linssejä

kasvisliemikuutio tai mausteita

1 dl kookoskermaa tai -maitoa

Ekaksi kuoritaan, huuhdellaan ja pilkotaan bataatti ja porkkanat. Bataatti saa jäädä isommiksi lohkoiksi, se kypsyy porkkanaa nopeammin. Palaset kattilaan. Pese ja pilko kesäkurpitsakin, mutta jätä vielä odottamaan, se kypsyy ihan tosi nopeasti. Huuhtele linssit lävikössä kylmällä vedellä pakkauksen ohjeen mukaan ja heitä nekin kattilaan, perään se mahdollinen liemikuutio. Kylmää vettä päälle niin, että kaikki lähestulkoon peittyy, lopuksi vielä kookoskerma. Keitä vartin verran, sitten lisää kesäkurpitsapalaset. Sekoittele välillä ja lopuksi soseuta sauvasekoittimella.

Vettä voi tietysti laittaa ihan niin paljon kuin kattilaan mahtuu, mutta me tykätään aika paksusta keitosta (ja tulee vähemmän sotkua, kun kaksivuotiaan lusikka ei falskaa niin paljon). 

Tarjoillaan raejuuston, avokado-juustoleivän ja/tai keitetyn kananmunan kanssa.