keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joulun (ja kahden lääkärikäynnin) jälkeen



Joulu ja välipäivät ovat kuluneet sairastuvalla. Ensin sairastui Aikavaras pari päivää ennen aattoa, vanhan ja venyneen yskän päälle puhkesi selvästi uusi virus. Lääkäri määräsi tehokkaammat astmalääkkeet. Jouluaatto kului kuumevetelänä, kunnes kuumelääkkeet vihdoin illaksi laskivat lämpöä sen verran, että lapsi jaksoi innostua pukista, lahjoista ja suklaasta.

Unirosvo alkoi köhiä aattona ja kuumeili voimattomana seuraavat kolme päivää. Eli veljensä tavoin pyhien yli suklaalla ja pipareilla ja mangososeella. Sai toissapäivänä elämänsä ensimmäisen antibioottikuurin korvatulehdukseen, kotiutuipa apteekista myös astmapiippu rohisevia ja hinkuvia keuhkoputkia avaamaan. Nyt on infektioastmaisia piippupoikia oikein kaksin kappalein. Antibiootti alkoi auttaa tehokkaasti: viime yönä nukuttiin pitkästä aikaa kolmen tunnin pätkiä ja tänään päästiin jo pihalle hetkeksi leikkimään koko poppoo.



Eilen mentiin mummilaan ja mummi leikitti jo hieman piristynyttä Unirosvoa sisällä, kun vein Aikavarkaan lapsuuteni metsiin.
Aikavaras oli selvästi näreissään (lue: kiukutellut kuin heikkopäinen) siitä, että Unirosvo oli muutaman päivän asunut mun sylissä tavallistakin tiiviimmin, joten pieni kahdenkeskinen ulkoilutuokio tuli tarpeeseen.


Tästä joulusta jäi mieleen: kuumeiset lapset, tunkkaiset yskät, unettomat yöt, lattiat jotka olivat hetken ajan puhtaan näköiset aatonaattona, kuusi joka on saanut olla rauhassa yllättävän hyvin (ehkä lapsilla ei kuumeisina ole ollut niin paljon riehuenergiaa); Kaupungin sankarit, joka on Aikavarkaan uusi suosikkiohjelma ja jonka pariin sisälle teljetyt köhijät ovat rauhoittuneet kun peleihin ja leikkeihin ei ole riittänyt voimia; Gillian Flynnin lähes kymmenen vuoden takainen esikoisteos Sharp Objects, jonka luin nyt jo toistamiseen ja jonka päättymistä venytin viimeiseen asti ja silti petyin ja suutuin, kun tavoitin viimeisen sivun, ja nyt kaikki muut kirjat tuntuvat merkityksettömiltä ja pliisuilta. Uusi poikavauvakin syntyi sukuun pari päivää ennen jouluaattoa, onneksi ei tällä kertaa meille vaan Aikavarkaan ja Unirosvon serkuksi.

Joulun odotus ja valmistelu ovat tehokkaasti peittäneet sen faktan, että reissuunlähtöön on enää kuukausi. Nyt voikin alkaa valmistella ja odotella sitä, niin kuluu inhokkikuukauteni tammikuukin siinä sivussa.

perjantai 18. joulukuuta 2015

Hiustenkasvua ja onnistumisen kokemuksia



Kuulemma on yleistä, että imetysaikana lähtee tavallista enemmän hiuksia. Mä en huomannut sellaista efektiä Unirosvon imetysaikana, mutta ilmeisesti tukkakatoa tapahtui. Viime viikot olen puolihuolimattomasti kummastellut, miten pääni näyttää jatkuvasti tosi rähjäiseltä, vaikka miten hyvin harjaisin hiukset luottokampaukselleni takaraivonutturalle. Kun otin silmät käteen, huomasin että ympäri hiusrajaa kasvaa kymmenen sentin mittaisia hiustukkoja – juuri sen mittaisia, että ovat alkaneet joukolla kasvaa Unirosvon imetyksen loputtua –, jotka eivät näin pitkinä enää millään sopeudu pysymään kiinni sidottujen hiusten joukossa. Auki näitä hapsuisiksi kasvaneita laiheliinihiuksia taas ei voi pitää, koska ne leijuvat sähköisinä ja näyttävät yhtä väsyneiltä kuin miltä musta tuntuu.

Varasin kampaaja-ajan. Huomasin lähestyväni vuosittaista kampaajakäyntiä huolestuttavan naiivilla valheellisen toivon asenteella: kun pää kevenee ulkopuolelta, myös ajatukset kevenevät. 


Tolkuttomat, tottelemattomat hapsut; kiitos kuitenkin, että kasvatte takaisin!


Niinhän ei tietenkään käynyt, mutta tukka kyllä keveni parikymmentä senttiä. Nyt sitä pitäisi tosin jaksaa vähän laittaakin edes joka toinen päivä.
Tilapäinen vieroitus hiuslenkeistä ja takaraivonutturasta

***

Mies on vuosien varrella aivopessyt mut joulusiivouksen kannalle. Tänä vuonna päätin, ettei joulusiivous saa kumuloitua joulunaluspäivien stressiprojektiksi, joka vie ajan, energian ja hermot. Aloitin hyvissä ajoin pienin askelein; kun uuni ja mikro ja jääkaappi on kuurattu ja kaikki ovenkahvat ja ovet ja kaapit pyyhitty ja tasoja peittävät röykkiöt purettu ja järjestelty pois silmistä, on paljon helpompi ryhtyä loppusilaukseen. Sain jopa siirrettyä Unirosvon napatyngän kylppärin uumenista roskiin; viime vuonna en ilmeisesti kyennyt tekemään sitä hormonipäissäni, puhumattakaan siitä että olisin heittänyt sen pois heti irrottuaan kesäkuussa 2014... (Vilpittömät pahoittelut, jos tämä tieto ällöttää jotakuta, mutta mulle se oman lapsen kuivunut napatynkä on samaa tasoa kuin maitohampaat, ja niitäkin moni säästelee!)

Huoh. Vähäpätöisiä ovat kotiäidin onnistumisen kokemukset.


Aikavaras sen sijaan saa onnistumiselämyksiä muustakin kuin hyvissä ajoin aloitetusta joulusiivouksesta. Hän muun muassa opettaa K-Mummia puhumaan suomea oikein (”Ei kuulu sanoa puttoo, ei se ole sana, pitää sanoa putoo tai putoaa, minä osaan sanoa ne jo oikein!”) ja hehkuttaa ongelmanratkaisutaitojaan arkisissa tilanteissa, esimerkiksi jos jalkakäytävällä pyörii tyhjä mehutölkki ja äiti epäilee, mahtaako se mahtua bussipysäkin roskikseen, jonne lapsi sen tahtoisi toimittaa: ”Hei mä keksin! Jee! Se voi mahtua sinne…vaikka…väkisin tunkemalla! Näin minä ratkaisin tämänkin ongelman.” 

Unirosvo osaa hänkin positiivisen palautteen taidon, ja kehuu itseään (”Hyvääää!”) jokaisesta suuhun päätyneestä lusikallisesta sekä muun muassa ilmeisesti onnistuneeksi mieltämästään kaatumisesta.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Muistiinpanoja elämästä joulukuussa 2015



Pojat leikkivät ja kinaavat. Aikavaras ei hyväksy sitä, että parkkitaloleikissä Unirosvo tunkee muovisen makkaran ja ranskalaisia parkkitalon hissikuiluun ja laskee ärisevällä krokotiilillä ramppia alas. Unirosvo ei hyväksy sitä, että Aikavaras alkaa riehuessa juosta hänet kumoon liian rajusti, ja menee protestina sohvalle lukemaan kirjoja. Sitä ei Aikavaras hyväksy. 

Aikavaras leikkii taikuria peiton alla

Aikavarkaalla ei ole ollut kuumetta vuoteen. Viime viikolla se sairasti merkillisen, suht flunssattoman pikakuumeen, joka alkoi iltapäivällä ja loppui iltayöhön. Note to self: kun sille ei kelpaa omenaviilis tai pähkinät ja kun se itkee ulkona että pelottaa pimeä metsä, se ei kiukuttele vaan sille nousee kuume. Niinhän se nousi, ja kylläpä oli erikoista, kun iltasatuunsa addiktoitunut lapsi tahtoi jättää kirjan väliin ja mennä nukkumaan puoli seitsemältä. ”Mahdollisimman lyhyt sitten jos on pakko”, oli vastaus, kun kysyin haluaako se että laulan unilaulun. Iltakymmeneltä se heräsi iloisena ja kuumeettomana, kävi vessassa ja söi pienen iltapalan, sitten pyysi mahdollisimman pitkän unilaulun ja meni takaisin nukkumaan.

Perus: verhotkin pois paikoiltaan.


Aikavarkaan puhe selkeytyy kuukausi kuukaudelta. Vaikeat sanat solahtavat suusta aiempaa kokonaisempina. ”Kaupunkilaiskarhu” on jo kaupunkilaiskalhu, ei enää paukunti…kautumpi…paupunki…äääh liian vaikea! Puuttuva l-äänne asuu jo melkein lapsen suussa, r-äänne ei sentään vielä. Konsonanttiyhdistelmätkin alkavat sujua. Pitsa oli pitkääääääään pissa. Kaksi oli kassi, taksi oli tassi, keksi kessi, ja niin edelleen. Pari viikkoa sitten Aikavaras heräsi eräänä torstaina ja osasi sanoa kaKsi. Lauantai-iltapalaksi hän haikaili PiTsaa. Isi tuli työmatkalta taKsilla. Sitä paikkansa löytänyttä k-äännettä tietysti ihasteltiin ja kehuskeltiin. Ja mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä: Unirosvo kulki meidän muiden perässä hokien tät-S ja odotti kehuja siitä, miten hienosti hänkin sanoo taksi.    

Jotta ne löytyvät puskistakin

”Mä otan välipalaksi semmoisen kokkareen mantariineja että saan paljommin vitamiineja kuin kukaan muu koskaan!”

”Musta tulee isona tutkimusmatkailija. Käyn ihan joka paikassa ja tutkin maailman suuta! Enkä tule koskaan kotiin!” [hetken mietintätauko] ”Paitsi kesäisin ja syksyisin. Ja äiti sä voit tulla mun kanssa etelänavalle. Ja Unirosvo tulee myös joka paikkaan, hänestä tulee myös tutkimusmatkailija.”

Lapsi on myös lanseerannut uudissanan kiinnostella, joka tarkoittaa kiinnostavien asioiden hypistelyä. ”Saanko mä taas kiinnostella sitä kampaa automatkan ajan? Mitä Unirosvo saa kiinnostella?”

Ihan itse on taiteltu, ja sen huomaa


Unirosvonkin ilmaisu kehittyy. Ulosanti on huomattavasti etuvokaalipainotteisempaa kuin Aikavarkaalla saman ikäisenä, ja k-äänne on kummasti kateissa. Kukka on tyttä. Kuinka ollakaan, se kokee itsekin olevansa suloinen pikku ruusunnuppu, ja kutsuu itseäänkin nimellä Tyttä. Auto on tyytö. Joki ja koti on töti. Pipo on pöpö. Leipä on päppä. Rattaat ovat tättäät-s. Pois on pööp (Aikavaras sanoi kaksivuotiaaksi asti uaois). Lisää on tittää! Keinussa se hokee vartin verran – koska keinuminen on taas in – Tyttä, tittääÄÄ! Kunnes yhtäkkiä se toteaa: ”Tyttä, pööp.”

Että onhan tässä tulkitsemista. Mysteerejä tulee vastaan, esimerkiksi eräänäkin välipalahetkenä, kun kysyin haluaako se leivän jälkeen jotain muuta vielä. ”Mähmu”, se vastasi ponnekkaasti. Sitä mähmua sitten arvuuteltiin, mutta mikään ei kelvannut.
”Oletko sitten valmis, kysyin.
”Mäh-mu!” kuului kipakka vastaus ja se nosti kädet, että saisin nostettua sen syöttötuolista pois (toisin kuin isoveljellään, Unirosvolla ei ole ollut vielä mitään kiirettä harjoitella ylös alas kiipeämistä).
Hmmm…mulla alkoi raksuttaa. ”Miten Unirosvo sanoo valmis?”
”Mähmu!” se toisti iloisesti.

Sitten on pää. Se tarkoittaa paitsi päätä, myös jonkin laittamista jonkin toisen päälle ja jostain syystä myös kädestä kiinni ottamista. ”Pää!” se hihkaisee kurottaessaan asettamaan tutin pöydänkulmalle, kun akuutti tarve on ohitse. ”Pää!” kun se liittää leegon toisen päälle. ”Pää!” se komentaa käsi ojossa ulkona, ja tyytyväisenä asettaa pienen kinnaskätensä mun kämmenen päälle. 

Villasukissa luistelua ja Aikavarkaan pakkaamien matkatavaroiden purkamista matkalaukusta


Tämäkin postaus taitaa olla mähmu.