Äiti ratissa

Lauantaiaamuna tapahtui:

Minä: ”Kuule Aikavaras, tänään mennäänkin Mummin luo Luksusautolla* niin, että Äiti ajaa!”

Aikavaras (huolestuneen näköisenä): ”Ojekko vaama, että osaat ajaa autoa?”

[EN!!!]

A: ”Muista että vasta haajottejet!”

M: ”Joo, se on ihan totta.”

A: ”Sitten vasta kun sinä muutut Isiksi, sitten vasta osaat ajaa autoa.”

***

Perille päästiin, mutta ilmeisesti Aikavaras ei ollut kovin vakuuttunut tuoreesta ajotaidostani, koska iltapäivällä paluumatkalla takapenkiltä kuului jatkuva ohjeistus:

”Muista ettei saa ajaa jos on punainen vajo. Koita niin että et aja puuta päin. Ei saa ajaa muita autoja päin. Eikä metsään. Nyt pitää vaamaan mennä tonnepäin. Äjä aja myöskään nuumikojje, siejjä voi ojja koijankakkaa.”

Enkä sitten saanut sitä autoa parkkiruutuun etupihallemme.

*Miehen vanhempien ”ylimääräinen” auto, 18 vuotta vanha Opel Astra, jonka luksusominaisuuksiin kuuluu mm. ruoste, räminä ja vähintään viisivuotinen siivoamattomuus

Päiväkodissa oli kehystetty valokuva, jossa lapsi pitelee ÄITI-korttia. "Minä väjitän sinujje onnikootin, jossa on äititeema", Aikavaras ilmoitti tänään kyniin tarttuessaan. 

Kalsarionnistuminen, sairastelua ja kaksi ajokoetta

Vappu sujui lokoisasti, kun ei yritetty liikoja. Oli edellispäivän rännän jälkeen kiva ilma, ulkoiltiin pitkään ja nukuttiin poikkeuksellisen hyvin. Vappupäivän ilta kului anopin järjestämillä lastenkutsuilla, jonne Mieskin kotiutui Kanadan-matkaltaan.

Vapun suurin menestys ei kuitenkaan ollut se, että onnistuin puhaltamaan muumi-ilmapalloja, ei se että pyydystin Aikavarkaan tuulenviemän päiväkotituliais-ilmapallon toiselta puolelta autotietä, vaan Aikavarkaan vaipattomuusläpimurto. Tällä kertaa kalsareiden hinta (että pitää myös käydä säännöllisesti vessassa) oli näköjään hyväksyttävä, kun motivaatiokin nousi pojasta itsestään eikä ulkoisesta patistamisesta. Vaippa on nyt viikon ajan ollut päällä vain päivä- ja yöunilla. 

Vaari toi työmatkalta Etelä-Afrikasta hienon leijonapaidan. Naamio ja vapputikkari puolestaan olivat Mummin ja Vaarin tuliaisia Venetsian-lomalta. 

Menestyksekkään vapun jälkeen olikin sopiva hetki napata ensimmäinen vatsatauti yli kuuteen vuoteen: heräsin uuteen sunnuntaiaamuyöhön pahoinvoivana ja kiduin oksennustaudin kourissa koko sunnuntain. Onneksi sunnuntain, koska Mies oli vapaana ottamaan päävastuun lapsista. Ruoka pysyi taas sisällä maanantaina, mutta maistui entiseen malliin vasta eilen illalla. Muu perhe säästyi mahataudilta, ihme kyllä ja kiitos paljon siitä. Jäin miettimään, olinko vain ollut onnistuneen hygieeninen käsideseineni ja taudinjälkeisine vessan- ja ovenkahvojenpesuineni, vai oliko tauti tullutkin vain kohdennetusti mulle, jos Unirosvon pitkin vaatteita räjähtäneen vaipan vaihto olikin huomaamattani mennyt lauantai-iltana kriittisesti pieleen.

No, vatsataudin vetäydyttyä maanantaiaamuna oli kiva huomata saaneensa tartunta lasten flunssasta. Tällä viikolla en siis ole tuntenut olevani fyysisesti missään elämäni vedossa. 

Unirosvo tykkäsi eläinfiguureilla täytetystä ämpäristä enemmän ennen kuin ämpäri avattiin ja uudet lelut esiteltiin. Nam, ihanaa muovia.

Mutta inssistä pääsin silti tänään läpi.

Kotimatka toimitti ajokoe numero kahden virkaa, kun Mies tuli lasten kanssa hakemaan mut katsastusasemalta laina-autollamme ja iski avaimen käteen. Suoraan sanoen tämä toka ajokoe jännitti enemmän; mahtaako mies pelkääjän paikalla olla tuttu (negatiivinen) ilmiö kenellekään muulle? 

Viimeisenä kehitysuutisena kerrottakoon, että Unirosvo on oppinut kiipeämään Aikavarkaan sänkyyn. Siellä se sitten seisoskelee itsetyytyväisenä seinää vasten ja repii sinitarralla kiinnitettyjä onnittelukortteja ja askarteluteoksia irti kirjahyllystä. Eikä tuholainen tietenkään osaa poistua sieltä sängystä muksahtamatta nenä edellä lattiaan. Voihan yksitoistakuinen!