Ihmisten vaatteissa

Viikonloppuna sain kuin sainkin ulkoistettua itseni täältä torkkupeittojen ja polvesta reikääntyneiden pyjamahousujen Eldoradosta, kun ystävä piti 30-vuotisbileet. (Aikavaras täytti samana päivänä puolitoista, mutta jäi ilman kreisibailuja. Tai no, valvoi kyllä turhan myöhään ja pisti paikkoja matalaksi heittelemällä kaikkea.) Kun kerran kyytikin vei ovelle asti, eikä tarvinnut tarpoa luvattoman keväisen viikon jälkeen sataneessa hangessa ja istuskella kahdessa bussissa.

Teki hyvää. Tuntui että olen taas olemassa, muutakin kuin neljän seinän sisällä väsyneenä haahuileva haamu, joka käy vain Prismassa ja päiväkodin ovella ja oman pihan leikkipaikalla ja puhuu vain puolitoistavuotiaan kanssa ja pukeutuu rähjäisiin vaatteisiin, koska seuraavassa hetkessä ne muut rähjääntyisivät kuitenkin: Aikavaras pyyhkisi rinnuksiin nenän tai heittäisi ruokaa helman päälle, hormonihiki valtaisi kainalot, hiekkainen/kurainen/loskainen taapero kiipeäisi syliin. Turha mennä talviselle hiekkikselle niissä parhaissa äitiysfarkuissa; turha pestä niitä kurastuneita kevyttoppahousuja tänään, kun huomenna ne kurastuisivat taas. 

No sehän on arkea.

Tämä oli juhlaa (vaikka herätinkin pahennusta lähtemällä jo kymmeneksi kotiin). Pitihän siitä kuvakin ottaa, ja samalla tutkia taas muuttuneita mittasuhteita: 

Rv 29+3. OIKEASTI se näyttää isommalta.

Tuon mekon hankin Aikavarasta odottaessani kesäjuhlia varten samoilla raskausviikoilla. Ja ihan ihmisten osastolta, en mistään H&M:n mammarekistä! Ajattelin että tosi hyvä löytö, tätähän voi käyttää sitten myöhemminkin, ei-raskaana. Todellisuus oli toinen: imetysaikana mekko oli kerrassaan hyödytön napittoman ja ei-riittävän-alas-venyvän kaula-aukon vuoksi, ja imetysajan jälkeen se roikkui päälläni niin kuin olisin pelkkä henkari.

Ei sitä takaa päin vissiin näy (paitsi vaappumisesta), mutta vyötärö on mystisesti kadonnut. Tulethan pliis takaisin sitten joskus puolen vuoden päästä?

30 raskausviikkoa kilahti täyteen eilen. Hui! Vaaka on vähän rikki enkä osaa sanoa onko kiloja kertynyt kuusi vai yhdeksän, mutta ensi viikolla lääkärineuvolassa mittaillaan senkin edestä sitä sun tätä.

Muodin vuoksi

Edellisen avautumispostauksen jälkeen ja Aikavarkaan kaupunkivaate-esittelyn jatkoksi vähän kevyempää matskua eetteriin. 

En ole koskaan voinut tai halunnutkaan voida kehuskella trendikkyydellä. Muutamaan muoti-ilmiöön – ottamatta kantaa siihen, ovatko ne nykyisiä vai takavuosien sulaneita lumikasoja (koska mä en oikeastaan tiedä) – olen kuitenkin hurahtanut. Tai vähintään löytänyt niiden kantavan idean.

Avainsana varmaan on se kantava.

Saanen esitellä kantavan naaraan käteviä vaatekappaleita:

PONCHO

Oli aika, jolloin mua ei olisi saanut kirveelläkään pakotettua jonkun teltan sisään. Mutta tässä on kasvuvaraa! Eikä se ala haista vaikka hikoilisin steroidikuurilla pumppaavan voimanostajan tavoin!

LEPAKKOHIHAT

Koska hikoilu. On luksusta, kun hihat eivät osu kainaloihin ja jää hautomaan ihoa kestomärkinä koko loppupäiväksi.

KORKEAVYÖTÄRÖISET HOUSUT

En mä nyt moneen vuoteen ole liputtanut sellaisten teinilantiofarkkujenkaan puolesta vaan suosinut kultaista keskitietä ihan mukavuussyistäkin. Samoista mukavuussyistä nyt on pinnalla tällaiset rohkeasti erittäin korkeavyötäröiset alaosat (ja edellisen raskauden perusteella voisin sanoa, että joustovyötärö on tärkeä osa päivittäistä asukokonaisuutta vielä ainakin kuukauden verran poikkipöydällä ponnistelemisen jälkeen). 

Kuvausassistentti näköjään heitti tyhjän gefilus-kapselipurkin mallin jalkoihin.

 

Ja hinasi sitten omatkin vaatteensa anonyymikuvaan.