Pitsa sulle, palkka mulle ja muita palmusunnuntaimuistiinpanoja

Äkkiä on kunnolla kevät. Leskenlehtiä, nokkosperhosia, muurahaisia. Taakse jäivät synkeänvalottomat pyörämatkat ("Äiti! Voidaanko me jo muuttaa pois Suomesta? Mä olen kyllästynyt Suomeen, koska apupyörät juuttui TAAS loskaan!"). 

Puistossa haetaan ojasta mutavettä ja perustetaan ravintola penkille. Minkä niminen ravintola tämä on? kysyn Unirosvolta. "Ööö...totatota...Ottamiskahvila! Pääruoaksi on karkkia. Jälkiruoaksi on limakuutio!"

 

Unirosvo kiukkuaa aikuisille irrationaalisista asioista ja Aikavaras hoitelee sosiolingvististä projektia, jossa selvitetään, montako avainsanaa virkkeestä voi korvata sanalla "kakka" ja tulla silti ymmärretyksi. 

Tekeillä keittoa, johon tulee paljon sokeria ja kookosmaitoa. Makaroonilaatikkoa, johon tulee jauhoja, kirsikoita ja mansikkahilloa. Kahviteetä, viilikahvia, banaanimehua ja monta sokerikakkua. Tarjolla on myös lapionmuotoisia kaurasämpylöitä, jotka on tehty tyynymuroista.

"Äiti sä olet tyhmä! Äiti mä rakastan sua vaikka sä olet niin tyhmä", Unirosvo ilmoittaa päivittäin. 

"Kakka sä olet kakka! Kakka mä kakkaan sua vaikka sä olet kakkan kakka", isoveli toistaa viereisestä huoneesta. Unirosvo raivostuu ja luonnollisesti itkee lattiaa hakaten seuraavat puoli tuntia. 

Vuorella ummistan silmäni säännöllisesti, kun Aikavaras kaahaa vinoilla kallioilla ja hyppää kiveltä toiselle ja välillä rinnettä alas. "Hyvin kävi!" se huutaa välillä iloisesti jostain ennen kuin olen edes tajunnut, että se on taas hurjastellut.

Sellaista. Noin niin kuin tiivistetysti. Myös matalaa hemoglobiinia ja lievää huolestumista siitä, että vajaan vuoden rauhallisemman kauden jälkeen Aikavaras on taas alkanut purra mua ja saada älyttömiä sekoilukohtauksia.   

Hampurilaismallin mukaan päätettäköön kuitenkin tämäkin teksti positiiviseen: 

Aikavaras ei tarvinnut koko talvikauden aikana "oranssia piippulääkettä" eli astman kestohoitoon tarkoitettua Flixotidea. 

Unirosvo ei pure. 

Töissä mun huonekaveri aikoo saada toisen lapsensa heinäkuussa ja pomo kaavailee sijaisuutta mulle tämän puolen vuoden sijaisuuden jatkeeksi, vastaahan huonekaverin homma mun koulutusta ja tälläkin hetkellä mennään jo vähän limittäin. Pomon esimieskin on suunnitelman jo suullisesti hyväksynyt. 

Kesälomasuunnitelmat saatiin puhuttua selviksi vailla draamaa jo samana päivänä kuin päiväkoti laittoi lomakyselylaput jakoon. Tänä vuonna ei tarvita "erikoispäiväkotia" eli päivystyshoitoa, eikä myöskään tarvitse vaivata vielä työelämässä kiinni olevia isovanhempia. Pystyn pitmämään juhannuksesta alkaen viiden viikon tauon, jota Mies vielä jatkaa viikolla elokuun puolella. (Eli tiedossa pitkä heinäkuu yhden tyhmää huutavan ja toisen purevan ja kakkakieltä puhuvan kanssa.)

Tänäkin vuonna siirrettiin viralliset naapurustokierrokset ensi kevääseen. Aikavaras oli tehnyt vitsan päiväkodissa, Unirosvolle tehtiin oma kompensaatio-oksa tänä aamuna pyynnöstä. Homma meni nopeasti siihen, että pelkkiin sukkiin pukeutunut pikkuveli juoksi isomman perässä ja hakkasi vitsallaan, ja molemmat huusivat nauraen: "Virvon varvon virvon varvon, tuoreeks terveeks, vanhaks tai vuoreks. Pitsa sulle, palkka mulle!"

Uusi vuosi, taas

Vuosi vaihtui (viime viikolla). Lasten ilotulitustapahtuma Kupittaalla; kovimpien pamausten hienovaraiseksi yllätyspelkääjäksi osoittautui korvatulehduksestaan jo ulkoilukuntoon toipuneen Unirosvon sijaan Aikavaras. Ei nakkeja, perunasalaattia tai tinoja tänäkään vuonna. Kenties ensi kerralla jaksaa jo panostaakin eri tavalla kuin ajamalla Kupittaalta kotiin Kotipizzan kautta.

Aikavaras kokeili luistimia ekaa kertaa uudenvuodenpäivänä.

En oikein tiedä, mitä ajatella viime vuodesta. Onneksi se on ohitse, on ensimmäinen intuitiivinen ajatus. Mutta eihän se huono vuosi ollut. Hyvin väsynyt vain. Aikavaras täytti kolme, Unirosvo yksi ja avioliitto kymmenen vuotta. Yksikään vauva ei saanut alkuaan tai syntynyt (kuten ei tänäkään vuonna). Unirosvo siirtyi kesän kynnyksellä nukkumaan päiväunet sisällä, Aikavaras kiemurteli syksyllä kokonaan vapaaksi päiväunistaan. Käytiin Kanarialla, Tukholmassa ja Pärnussa. Yritin kirjoittaa kirjaa. Hankin ajokortin. Valvoin ihan käsittämättömät määrät, nukuin kuopuksen nipistysote henkitorven ympärillä. Oli unikoulu, joka auttoi muutamaksi kuukaudeksi, sitten tuli loppusyksy ja flunssasuma ja muuttuneet olosuhteet ja kas, taas sitä nukutaan Unirosvo niskaan hönkien.

Enimmäkseen se oli tietysti tätä tällaista.

Vuodenvaihteen kunniaksi Aikavarkaalta jätettiin yövaippa pois, niin monta kuivavaippaisten aamujen viikkoa oli jo takana. Siirtymä siitä, että vaipasta huolimatta sänky oli märkä kolmena yönä viikossa kuivana pysyneeseen yövaippaan kävi lopulta ykskaks yllättäen, tuosta vain.

Lähimetsästä löytyi umpijäätynyt metsälampi, jonka jäälle saatiin tehtyä liukumisrata. Kivaa oli myös ihmetellä lammen sisään jäätyneitä ilmakuplia ja ruohonkorsia.

Vaihdoin kynttelikön karttapalloon ja tontut sekalaisiin somisteisiin. Plussakelit laskivat pakkaselle, pakkanen kiristyi. Jotta seinät eivät kaadu päälle, tavarat rikkoudu ja veljekset vain tappele, ollaan ulkoiltu mutta tavallista lyhyemmissä erissä, etteivät yhdetkään pienet varpaat ehdi vaipua syväjäähän. Ihme ja kumma lasten ennen niin atooppiset posketkin vaikuttavat kestävän kymmenen miinusastetta. Sisään tullessa eteisestä putkahtaa omenaposkiset juoksentelijat N-tädin kutomissa villahaalareissaan (mikäli kummallakaan tai molemmilla ei ole just raivaria päällä).

Nukkumatin Opel, oravariitoja ja suklaakalenterisolidaarisuutta

Minkä vauva-aikana skippaa, sen leikki-ikäisaikana edestään löytää? Me ei koskaan jouduttu lähtemään varta vasten autoilemaan, jotta vauva nukahtaisi edes hetkeksi. No, ei ollut autoa, mulla ei korttiakaan. Mutta nyt! Nyt. Kun uni ei lepäilystä, vieressä makoilusta, haukottelusta, shh nyt on päiväuniaika -hyssyttelyistä huolimatta tule, mutta väsymys on kuitenkin sen tasoista, että jo kolmen aikaan Aikavaras ei kestä elämäänsä (enkä minä sen äitinä olemista). Autossa se nukahtaa lähes saman tien (rattaissa ei, siksi yksityisautoilu...), ja sopiva kohde tai kohteen puutteessa reittivalinta takaa alle kymmenen minuutin palauttavat tirsat, joiden voimin siitä iltaan ei ole työmatkaleskivanhemmalle silkkaa helvettiä vaan pelkkää kiirastulta. Onneksi Unirosvo innostuu aina autoon menosta, kunhan ei seisota yksissäkään valoissa liian kauan.

***

Lapset ja kylmä, likainen vesi – mikä vetovoima siinäkin piilee. Tätättöön! oli yksi Unirosvon ekoista omaehtoisista ilmaisuista. Lätäkön lisäksi se hinkuu ojaan! Tänään aamupalalla Aikavaras ilmoitti tahtovansa lähteä puistoon uimahousuissa ja menevänsä uimaan. Koska mittari ilmoitti kolme astetta plussan puolella, kaikkea ei tänään(kään) voinut saada. Joten Aikavaras meni uimaan toppapuvussa. No, vettä oli vain polviin asti, mutta pipokin kastui, kun piti juosta karkuun äitiä joka koitti vihaisen näköisenä hakea pois sieltä ojasta. Tietysti siinä kompastuu, talventörröttäjät ja kaikki kun puskevat sieltä vedestä. Ei tehnyt kauheasti mieli lohduttaa, kun uimari itki sitä, että ojavesi roiskui silmäänkin. Saappaat olivat märät vielä iltapäivällä. 

"Minä vangin Unirosvon!" joku kolmevuotias hihkui huoneessaan, ja samalla alkoi kuulua Unirosvon kitinää. Tukalat oltavat varmaan tuolla leegojen, kirjojen, laatikoiden, pikkuautojen ja muun alla/seassa. Mutta arvatkaa halusiko se sieltä pois? Ei, vaan alkoi itkeä ja huitoi mun kädet veks kun koitin nostaa ylös. "Meillä on leikki kesken", ilmoitti Aikavaras. Unirosvo vahvisti asian nyökkäämällä.

***

”Ovava!”

”Missä! Tuolla! Mäkin näin!”

”ÄTÄÄH!”

”Unirosvo sanoi etten mä nähnyt! Näin mä!”

”Niin näitkin.”

”ÄTÄÄH!”

”Näinpä mä! Kyllä näin!”

”OVAVA, ÄTÄÄ!”

”BYYYÄÄÄÄÄH! NÄIN MÄKIN ORAVAN, BYÄÄÄH!”

”ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! BYÄÄÄÄÄ!”

”Nyt hiljaa! Kaikki näki oravan. Kaikille riittää oravia katseltaviksi!”

Tätä tai jotain tämän variaatioista joka ainoa päivä joka aterialla vähintään kerran. Niin no, ei pimeällä, silloin ei kukaan näe onko vai eikö ole oravia. Onneksi on kaamos.

***

Olin näemmä julkaissut tänään postauksen ilman otsikkoa ja vailla sisältöä. Selvisi sekin, mitä Aikavaras hihitteli, kun sai katsoa valokuvia sillä aikaa kun ripustin pyykkejä Unirosvon nukkuessa päiväunia. ”Mä painoin nappeja”, se totesi. Blogger vilahti, tajusin sen vasta jälkikäteen mutta unohdin tarkistaa, mitä se siellä puuhasi. Oli se ajastanut luonnoksiin huomiselle myös postauksen, jonka otsikko kuuluu ”Rex x bu v b vvbbhveqqtyg y ewdaycyf!!!” Aika hyvin, se nimittäin leikkii joka päivä olevansa dinosaurus rex. Unirosvo on kuulemma dinosaurus rax. Sitten ne molemmat ärisevät puoli tuntia niin, että mulle tulee kuuntelemisesta kurkku kipeäksi.

***

Monta summittaista luukkua auki jo tokana päivänä! Mikä yllätys. Tosin syy on eri kuin mulla vajaat 30 vuotta sitten.

Aikavaras sai Vaarilta tämän obsessiolempijoukkueen suklaakalenterin. Aikavaras murehti aamun tullen sitä, ettei Vaari ollut tajunnut hankkia samanmoista pikkuveljelle, joka yllättäin ei olekaan enää vauva. Onneksi neuvokas keksii ratkaisun: ”Nyt minä tiedän! Voin lainata joka aamu yhden luukun Unirosvolle!” Niin suloisesti ne imeskelivät pahaa kalenterisuklaata kylki kyljessä kolmen minuutin ajan, etten hennonnut huomauttaa luukkujen loppuvan sitten tiedoksi vain kesken. Pitää varmaan ostaa seuraavalla kauppareissulla alennuskalenteri, jotta Aikavarkaan suklaalainaamo voi toimia tarkoituksenmukaisesti jouluaattoon asti.   

Syyskuumuistiinpanoja

Jälleen ovat päivät vierähtäneet viikoiksi. Olen saanut nukkua muutaman yön hyvin ja herätä monena yönä usein. Olen pohtinut uhmaa, itkua ja kiukkua; olen iloinnut naurusta, halailusta ja kahta päivää vaille kolmevuotiaan jutuista, joissa on välillä odottamaton logiikka ja toisinaan ei päätä vaan kaksi häntää, sekä yksivuotiaan haparoivasta äänestä joka osaa sanoa pää ja määmää.

Täytin vuosia viikko sitten lauantaina. Olin aikonut leipoa jotain, muffinsseja ehkä tai piirakan, mutta unohdin koko asian, kun edeltävät päivät täyttyivät Aikavarkaan raivareista ja Unirosvon nuhakuumeesta. Lauantai oli niin arkinen, että Aikavarkaan oli vaikea uskoa äidillä olevan synttärit. Vaikka välipalalla löytyi pakastimen pohjalta kaikille jätskit, jotka kesämmällä ostettiin jäätelöautosta eräänä aurinkoisena torstai-iltana, Aikavaras silmäili mun hapsottavaa tukkaa ja Unirosvon räkästämää paitaa skeptisesti eikä suostunut onnittelemaan.

Viime viikolla, kun Mies ei ollut työmatkalla, varasin kalenteriini kaksi iltamenoa. Siinä on kaksi enemmän kuin normaalina viikkona. Numero yksi: viini-illallinen ystävän kanssa kiitoksena tieteellisen artikkelin oikolukuavusta. En katsonut kelloa, en ehtinyt kotiin ennen lasten nukkumaanmenoa, en murehtinut edes. Napanuora venyy ja paukkuu! Numero kaksi: toinen ystävä meni kesällä yllätysnaimisiin ja järjesti nyt kavereille bileet. En taaskaan vahtinut kellon kulkua mutta lähdin kotiin kymmeneltä; ajatus aamuyöhön tahallaan valvomisesta ja oman olon sabotoimisesta liiallisilla viinilasillisilla on sietämättömän imbesilli, sen verran Unirosvon kerryttämää univelkaa on vielä kuittaamatta, vaikka fyysinen vointini onkin parantunut sitten tämän kirjoittamisen. Bilepuheenaiheet olivat villejä ja keveitä, esimerkiksi että minkä ikäiselle lapselle aletaan puhua kuolemasta ja että lapsen edessä ateistikin saattaa turvautua kertomaan taivaasta.

Mies osallistui Turku City Marathonille. Reitti meni tästä meidän kodin tuntumasta, ja käytiin vilkuttelemassa maratoonarille ennen lasten päiväuniaikaa. En kehdannut jälkikäteen valittaa ääneen, että mulla tuli jalat kipeiksi, kun jouduin juoksemaan tuplarattaiden kanssa – sisältönään arviolta 27 kiloa pikkupoika-ainesta – kilometrin verran puistosta kyttäyspaikalle, koska puistosta lähteminen eli lasten kerääminen puskista ja maankamaraa takomasta kesti oletettua kauemmin. 

Olen itkenyt kuolevan, ilmeisesti rotanmyrkkyä maistaneen metsähiiren takia. Tai ehkä siksi, että Aikavaras järkeili että hiiren äiti tulee kyllä auttamaan sitä (ei tullut, vaan naapurinsetä sen jälkeen kun me olimme suunnanneet puistoon päin). 

Tänään tein sellaisen läpimurron, että päivällisen jälkeen sain luettua kirjaa kymmenisen minuuttia samalla kun pojat leikkivät keskenään Aikavarkaan huoneessa (useimmin ne leikkivät leikkiä, jossa kaikki kirjat ja lelut kasataan eri paikkoihin ja hoetaan että tää on meidän koti, meidän koti on nyt ihan täynnä). Entiseen, lapsettomaan malliin en tosin saa enää heittäydyttyä fiktiiviseen todellisuuteen. Luulin nimittäin keskittyneeni tekstiin, mutta joku tutka oli ilmeisesti kaiken aikaa valppaana, koska olin jo puolimatkassa olohuoneen halki ennen kuin varsinaisesti tajusin mitä se vaimea ääni siellä eri huoneessa oli kikatellut: ”Hihihi, Unirosvo syö sinitarraa!”

Unirosvo kiipeää pöydälle seisomaan monta kertaa päivässä. 

Aikavaras oppi puhumaan vohvelista tarkoittaessaan jäätelötötterön vohvelia. Tähän mennessä se on puhunut puhvelista. "Äiti, tässä jäätelössä on puhveli mukana!"