Pärnun jälkeen, ennen elokuuta

"Aamulla tulee joulupukki!" Unirosvo julisti eilen viimeisenä ennen nukahtamistaan. Valkopartaa emme nähneet, mutta jotain lopullisuuden tuntua ja menetyksen makua tässä heinäkuun viimeisessä päivässä on. Viikon mittainen lomani lipui ohitse liian nopeasti. Uusi päiväkotivuosi aukeaa edessä pitkänä, tuo mukanaan pimeitä iltapäiviä, loskaisia lahkeita ja väsyneitä aamuja. Miehen kesäloma päättyi eilen alkaneeseen Australian-työmatkaan, ja totta kai lapsilla puhkesi viime yönä nuha, ilmeisesti tuliainen Pärnun-loman kotimatkalta, joka ei muutenkaan sujunut ihan armoitetusti.

Aikavaras uusissa uimahousuissaan Pärnun rannalla. En kerta kaikkiaan käsitä, minne ne jätskikuvioiset turkoosit ovat kadonneet sen jälkeen kun palasimme Teneriffalta.

Pärnusta palatessa seisoimme tietyömaaruuhkassa puolimatkassa puoli tuntia ja myöhästyimme laivasta parilla vaivaisella minuutilla. Iltaseitsemän sijaan palasimme kotiin vasta yhdeksitoista. Toisaalta tällä kertaa sitten realisoitui se viimekesäinen kuvitelmani: lapset nukahtivat kymmenen jälkeen autoon eivätkä sanottavasti edes heränneet, kun pesin rähmäiset kädet ja kasvot ja vaihdoin ketsuppisten, hikisten matkustusvaatteiden tilalle puhtaat yöpuvut.

Pojat tutkivat paikallisen faunan ja flooran kuvia lintutornissa, jonne hurautimme vuokratulla polkuautolla

Mitä kertoisin Pärnusta? Kaupunki lähiympäristöineen paljasti lapsiperhelomailijoille taas uusia hyviä puoliaan, joiden takia varmasti palaamme vielä, vaikka kuusikymmentä kertaa helteisen reissun varrella taisinkin vannoa sekä hiljaa itsekseni että ääneen, etten enää koskaan lähde tällä kokoonpanolla yhtään mihinkään lomalle.

Perhepolkuautomme kaikessa majesteetillisuudessaan lintutornista nähtynä

Kolmesta perilläolopäivistä kaksi oli tavanomaista päivää huomattavasti kivempia. Se yksi taas alkoi kaikilla ihan väärällä jalalla, helle vei mehut ja hermot, oli yleistä känkkäränkkää, Unirosvo ei halunnut olla rattaissa eikä kävellä, Aikavaras ei halunnut kävellä eikä jaksanut pyöräillä, lapset halusivat vain jätskiä ja että heitä kannetaan kaikkialle, aikuiset halusivat vain että kitinä katkeaisi edes hetkeksi ja kenenkään ei tarvitsisi kantaa kilometritolkulla yli kolmetoistakiloisia punnuksia. Matkustuspäivät taas olivat sikäli rasittavia kuin matkustuspäivät aina kahden pikkulapsen kanssa tai mun mielestäni ilman yhtään lapsiakaan. Koko perheen kuuroutuminen oli lähellä, kun Unirosvo veti joka automatkalla hervottomat turvaistuinraivarit, koska ei päässyt heti äidin syliin / ei saanut pitää kiinni äidistä muualta kuin kädestä / mehu oli loppu / mehua sai myös Aikavaras / [vapaavalintainen syy]. No, näin jälkikäteen analysoituna paljon kurjemminkin olisi voinut sujua, ja Aikavarkaalle täytyy myöntää reippauspalkinto matkustuskärsivällisyydestä (ja tabletille jokin erikoissarjan palkinto Blaze ja Monsterikoneet -ohjelman esittämisestä 3-vuotiaalle automatkojen aikana).

Aikavaras ihailemassa ikkunalaudalta käsin ikkunanäkymäämme (ja Unirosvo kitisemässä takavasemmalla, että tahtoo pudota omenapuuhun, heti!).

Mutta kuten sanottua, oli niitä hyviäkin hetkiä. Unirosvo kirmaamassa nauraen nakupellenä (omien sanojensa mukaan natupöllönä) matalassa lämpimässä rantavedessä helteisen kiukuttelupäivän päätteeksi. Kaksi reipasta valjasapinaa Valgerannan kiipeilypuistossa.

"Kato mua, kato miten korkeella mä uskallan kiivetä!" Tämä tosin ei ollut maksullisella kiipeilyradalla vaan sen ulkopuolisen leikkipaikan kiipeilytelineessä.

Kiharapää kiipeää

Yöt, joita ei nukuttu tavallista huonommin vieraasta paikasta huolimatta. Lottemaa, joka Valgerannan seiklusparkin tavoin sijaitsee suunnilleen kymmenen minuutin ajomatkan päässä Pärnusta, tarjosi mielekästä puuhaa koko päiväksi. Virolaiseen lastenkirjallisuushahmoon perustuva teemapuisto pursusi mökkejä, taloja ja torneja leikkipaikoiksi. Oli lasten juoksustadion, ja Aikavarkaan onneksi ulkoravintolassa ulkokäsienpesupiste saippuioineen kaikkineen, joten ei tarvinnut tulla vastentahtoisesti pelottavaan aikuisvessaan, jossa saattaisi esimerkiksi mylviä syvästi traumaattinen käsienkuivauslaite helvetinkone. Siellä oli myös ymmärretty hyvin, miten yksinkertaiset jutut lapsia kiinnostavat tuntitolkulla: että saa hinata kaivosta vettä ämpärillä, jonka pohjassa on pieniä reikiä. Että saa hakata puiden välisiin köysiin ripustettuja patoja, pannuja ja kattiloita eri kokoisilla kauhoilla ja lastoilla! Uskomaton menestys.

Unirosvo Lottemaan pannunhakkaamispisteellä

 

Terveiset oikealta lomalta

Minilomani sujui sujuvasti ja vikkelästi. Tapasin ystävän, kävin ostoksilla - tavoitteenani oli uudistaa vaatekaappi nykyistä makua, kokoa, mallia ja elämäntilannetta vastaavaksi, mutta jestas miten ikäviä, rumia ja epäkäytännöllisiä vaatteita kaupat pursuilevat - ja sain ranteeseeni rasitusvamman klikkailemalla yötä myöten viimeisen vuoden valokuvasaldosta parhaita otoksia teetettävien kansioon. Miksi oli pakko napata Teneriffalla jokaisesta tuulenpieksemästä kivikkorannasta kaksikymmentä kuvaa?

Perheen kaksilahkeiset kotiutuivat torstai-iltana omnistuneelta reissultaan ja lepäilivät perjantain pois matkaväsymystään. Sitten koittikin mulle aika sulkea toimiston ovi perässäni ja sanoa että heippa, nähdään elokuussa lomani jälkeen. Pestä pyykkiä, odottaa sen kuivumista oudon kosteassa, liikkumattomassa ilmassa - ei Turussakaan sentään aina tuule - ja pakata kassit.

Sunnuntaiaamuna ajoimme Helsingissä Gabriellaan ja -iltapäivällä Tallinnasta Pärnuun kattohaikaroita laskien ja lasten autopuutumista vastaan taistellen. Tällä kertaa majoitumme hotellin sijaan Airbnb:n kautta vuokratussa kerrostalokolmiossa. Kämppä on mukava ja toimiva, eikä kauhukaksikko ole vielä rikkonut mitään,  vaikka ovat nykyisin sitä sorttia, joka juoksee kilpaa ympyrää huutaen kilpaa "pippeli pippeli pippppeeeliiii!" ja leuhkii sillä, että "aina just ennen kuin mä törmään, niin mä vain kiihdytän!"

Niin että terveiset vaan täältä. On polkuautoiltu lintutornille, kahlailtu lämpimässä matalassa meressä, syöty jätskiä, ajettu Valgerannan seiklusparkiin testaamaan metsän katveeseen rakennettua kiipeilyrataa, jossa on oma alueensa 2-6-vuotiaille lapsille. Kumpikin apinamme viihtyi siellä, mutta ihan vielä taidot eivät riittäneet vaikeamman radan suorittamiseen kokonaan. Mikään kiipeilijöiden possujuna tämä paikka siis ei ollut, eli haastetta riittää näitä vanhemmillekin tarzaneille.

Meillä on vielä kaksi päivää aikaa ennen kotiinpaluupäivää. En vielä mieti elokuuta, paluuta toimistolle, paluuta päiväkotiin.

Miniloma, saksihommia ja uudenlainen hyvänyöntoivotus

Mies hoiti lapsia viime viikon kotona (lue: Seikkailupuistossa, Zoolandiassa ja monenmoisilla retkillä, koska toisin kuin minä, Mies ei kammoa lähteä kahden apinan kanssa ainoana aikuisena haastaviin toimintaympäristöihin, joissa karkailut, päiväunet, housukakat ja kiukkukohtaukset aiheuttavat kotiolosuhteita enemmän säätöä). Tällä viikolla mulle koitti työssäkäymisestäni huolimatta pikkuinen lomantynkä, kun Mies läksi lasten sekä Mummin, Vaarin ja serkkupoikien kanssa vuokramökille Kouvolaan pariksi päiväksi. Tein itselleni pitkän listan, mitä kaikkea voin ja tahdon tehdä tämän pitkän vapauteni aikana. Toteuttanen listasta ehkä kaksi kohtaa, koska päivätyö ja laiskottelu. 

Lätäkköleikkejä pari viikkoa sitten

Edellisviikolla tilikauden päätöksen lähestyessä työpaikalla sattui sitä sun tätä absurdia, asioita jotka turhauttivat ja harmittivat niin, että jotain piti tehdä, johonkin piti se purkaa. Joten - totta kai! - lasten nukahdettua anastin esikoiseni Muumi-sakset ja leikkasin itselleni otsatukan. Täysin loogista, eikö vain. Sehän oli tietysti virhe, ainakin aluksi. Nyt puolentoista viikon etsikkoaikansa jälkeen muumitukkani asettuu jo kutakuinkin haluamallani tavalla. 

Aikavaras syö herneitä takapihan portaalla

Samaiset sakset pääsivät actionin makuun jälleen lauantaiaamuna. Ennen seitsemää eli unihiekkaisen aikuisen mielestä aivan liian varhain Aikavaras hipsi kuiskailemaan korvaani kiukkuisesti: "Miksei kukaan leiki mun kanssa! Tahdon että joku leikkii mun kanssa!" 
Unirosvo havahtui. "Hajuaa viejä puppua. Mää pupun viejä."
"No niin, katso nyt, Unirosvokin tahtoo vielä nukkua. Säkin voit tulla vielä tähän Äidin viereen lepäämään", kerroin Aikavarkaalle. 
Puolentoista minuutin päästä kumpikin poika säntäsi vierestäni. 
"Leikkimään!" isompi hihkaisi. 
"Peippimään!" pienempi toisti. 
Ihmeen rauhallisesti ja riidattomasti ne leikkivätkin vartin ajan. Niin hissuksiin, että suorastaan heräsi epäilys. Se kuittaantui toteutuneeksi, kun hetken päästä Aikavaras tuli kiskomaan mua ylös kummituspaitansa repaleisena. 
"Mitä sun paidalle on tapahtunut?"
"Unirosvo halusi sakset. Mä etsin ne sille. Sitten se tahtoi leikata mun paitaa vähän."
Saarnasin saksien vaarallisuudesta, siitä ettei pikkuveljen hölmöjä toiveita saa aina toteuttaa, siitä miten harmittavaa on kun hyvä yöpaita on nyt reikäinen, se olisi mahtunut Aikavarkaalle ainakin jouluun asti ja sitten periytynyt Unirosvon käyttöön. Aikavaras ei nähnyt näissä ongelmia. "No mutta ei meille käynyt mitään ja Unirosvo voi nukkua rikkinäisessä kummituspaidassa." See no trouble, have no trouble.  

"Laita lisää Ryhmä Hauta!"

Mikäli lapsilla on nukkumaanmenoaika yhtä aikaa (näin on silloin kun Aikavaras ei ole nukkunut päiväunia), Unirosvo joko lukee Miehen kanssa iltasatua, itkee mun jalassa roikkuen tai hengailee ilomielisenä pikku tonttuna sen hetken ajan kun kannan iltarutiinien merkeissä Aikavarkaan sänkyynsä, otan vastaan viisi halausta molemmille puolille, kolme suukkoa kummallekin poskelle, suukon otsalle, suukon nenälle, nenät yhteen, silitys, pörrötys, ja mitä näitä nyt siihen rituaaliin kuuluukaan, ja niiden jälkeen vielä lurautan iltalaulun ja mahdollisesti kuuntelen Aikavarkaan Laiva-lauluesityksen. Monesti Unirosvo tahtoo sanoa siinä sängyn vieressä vielä hyvää yötä isoveljelleen, näin myös lauantai-iltana. 
"Hyvää öötä, Aatavajas!" kaksivuotias kumartui kolmevuotiaan puoleen, lausui toivotuksensa iloiseen sävyyn ja silitti vielä tukkaa. 
"Pahaa yötä!" Aikavaras vastasi täydellisen neutraaliin sävyyn. "Oikeaa pettymysten yötä sulle Unirosvo!" 
"Tiitos vaan!" Unirosvo ilahtui ja kipitti nalle kainalossaan kohti puppumaanmenoa.

Siinä pyrskähdystä nieleskellessäni huomasin, että Aikavarkaan huoneen verhotkin olivat päässeet saksien työstettäviksi.

Pettymysten yötä vaan kaikille!

Kappas, on jo heinäkuu

Nukun liian vähän. Bloggaan turhan harvoin. Työpaikan yrityskulttuurissa on surrealistisia erityispiirteitä. En ole kirjoittanut fiktiota aikoihin. Siitä tulee itsestään erkaantunut olo. En tunnista minua, kun mielessä ei pyöri juonenkäänteet ja lauseenluonnokset. Unelma lipuu kauemmas, ja kieltämättä se harmittaa, vaikka tiedostan ettei kaikkea vaan voi saada yhtä aikaa. 

Mehut ovat nyt vähän vähissä, mutta silti tai oikeastaan etenkin siksi olen muutaman viikon ajan panostanut siihen, että liikkuisin edes vähän, edes vartin, edes jollain tavalla, joka päivä; kerrostalon uumenissa vietetyt kokonaiset työpäivät ummehduttavat olon. Olen myös pyrkinyt laskemaan rimaa kotona. Mitä väliä, jos lelut ovat hujanhajan, on tämä lastenkin koti, ovat meidän aikuistenkin kamat levällään. Välillä voi syödä eineksiä, jos päiväkodin jälkeen väsykärttyisten lasten keskellä ei resurssit riitä kummoisiin suorituksiin. 

Jossain välissä oli satanutkin. Hauskat lätäkköleikit päättyivät huutoraivareihin, kun Unirosvo ei meinannut uskoa, ettei Aikavarkaan huolella täyttämää ämpäriä kannata kaataa useampaan otteeseen ja ettei mummilta saatuja 30 vuotta vanhoja, mun nimelläni merkittyjä punaisia perintökottikärryjä saa rikkoa tahallaan.

 

Selvisimme kesäkuun viimeisestä viikosta, jolloin lapset olivat päivystyshoidossa kahmimassa mahdollisesti erinäisissä lapuissa uhkailtuja syyhypunkkeja ja muita loisia itseensä. Iso päiväkoti ei kohdellut perhettämme ihan yhtä karusti kuin pelkäsin. Vieraat, vaihtuvat aikuiset, uusi iso talo monine ryhmineen, nimilaput selässä; ei se tietysti lasten ideaaliarkea ollut, mutta meillä sitä kesti vain neljä päivää ja paikalla oli sattumalta Aikavarkaan luottohoitaja omasta päiväkodista. Isoimmat vastoinkäymiset olivat 

• se, kun Unirosvo kompastui pihalla ja sai peukaloniveliinsä pipit. Ihan tavalliset pienet verinaarmut ne olivat, mutta kuopus otti ne hyvinkin tosissaan ja kieltäytyi käyttämästä käsiänsä lainkaan lähes kahteen vuorokauteen. "Unirosvo on syöttövauva", Aikavaras summasi, kun veli istui syöttötuolissa ja kädet avuttomasti pystyssä julisti, ettei pysty juomaan mukista tai haukkaamaan leipää omin kätösin. "Aaapuaa", kuului iltayöstä nariseva vaikerrus Unirosvon huoneesta, kun viiden sentin päähän pudonnut tutti ei käsiteknisistä syistä päätynyt takaisin suuhun omin voimin. 

• se, kun varahoitoon piti lapset viedä autolla, ja mun vientivuoroina en meinannut löytää parkkipaikkaa toimiston lähettyviltä, kun en uskaltanut edes yrittää taskuun. Autoilu ei todellakaan ole vielä vuodenkaan jälkeen mulle mikään relaksantti. Viimeisenä varahoitopäivänä hoitajat toivottelivat lähtiessä hyvää lomaa. Vir-he. Unirosvo luuli, että lähdetään lomamatkalle, ja järkyttyi sydänjuuriaan myöten, kun sanoin että nonni, mennääs autolla kotiin. "En halua kotiin, emmä halua kotiin, ei mennä kotiin autolla ei!" kuopus pisti karjuen koko kotimatkan. Aivoissa kaikui siinä määrin, että muistijälkiä auton pakkaamisesta ei kertynyt. Puolimatkassa oli pakko pysähtyä tarkistamaan, olinko jättänyt kuravaatekassin ja kaksi hoitokassia keskelle päiväkodin parkkipaikkaa (en). 

"Kummituuuuus!" huutaa Aikavaras. "Mummituuuus!" toistaa Unirosvo. Sitten kaksi kummitusta juoksentelee sokkona törmäillen ja nauraen.

Nyt on lapsilla kesäloma päivähoidosta, toisin sanoen rasitamme mummeja viikon verran. Ensi ja sitä seuraavan viikon Mies huolehtii lapsista mun ummehtuessa toimistossani. Heinäkuun viimeisen viikon sain sovittua palkattomaksi lomaksi. Sitten onkin jo elokuu. (Kohta lehdet tippuu ja räntä piiskaa ja on koko ajan pimeä ja pojat on iltapäivisin aina viimeisiä lätäkköisellä päiväkodin pihalla märissä kintaissa ja varpaat kohmeessa.) 

Lopuksi taidepläjäys. 

Aikavaras ei liiemmin ole tykännyt piirtämisestä, omien sanojensa mukaan koska ei osaa. Kynästä on tullut lähinnä kärsimätöntä suttua, eikä kukaan todellakaan ole pakottanut harjoittelemaan. Yhtenä päivänä se kuitenkin tarttui kynään ja ilmoitti piirtävänsä sitruunan ja päärynän.

Näillä eväillä eteenpäin. Hapanta ja makeaa.