Marrasperjantai

Räyhähenget nukahtivat, toinen kymmentä yli ja toinen kaksikymmentäviisi yli kahdeksan. Tärykalvot soivat vielä. Molemmat halusivat taas yksin samaan syliin. Olivat väsyneitä. Kolauttelivat päitään. Aikavaras keksi juosta suu edellä Miehen polvea päin, hampaista tuli alahuuleen reiät. Iltapäivällä, päiväunet jälleen kerran skipattuaan se riehui täysin eri sfääreissä, pissasi ensin vaatteensa märiksi ja sitten puoli tuntia alasti tanssi ympäri kämppää laulaen hengästyneenä popsi popsi pisua, hampaita pissa vahvistaa ja monta samantyyppistä luritusta poikineen, tajunnanvirtaa huonoksi käytökseksi mieltämistään asioista. Vasta kun Unirosvo oli jo rattaissa puettuna 7 celsiusasteeseen, syviin lätäköihin ja navakkaan pohjoistuuleen kohtuullisesti sopivissa tamineissa Aikavaras suvaitsi havahtua transsistaan. 

Sunnuntaista tiistaihin oli vielä noin ookoo sää. Valoisaakin, vaikkei se ehkä kuvista välity. Unirosvo oppi kiipeämään edes hitusen.

 

Eikä toppapukujen ja saappaiden mukana kantautunut eteiseen viittä hiekkakiloa. Toisin kuin taas nyt.

Läksin kirpputorille myymään vanhoja vauvatavaroita ja pikkuisia vaatteita. Ei siinä mennyt kuin neljä kuukautta päätöksestä toimintaan. Kertyneiden röykkiöiden läpikäyminen tuntui jossain vaiheessa ylitsepääsemättömältä, mahdottomalta urakalta – tuleen vain koko roska! – mutta yhtä lailla jossain vaiheessa sekin tuli tehdyksi. En mennyt tekemään rahaa vaan pääsemään eroon turhasta, ehkä tekemään jonkun yhtä iloiseksi kuin itse aikoinani tulin iloiseksi laadukkaista, edullisista löydöistä: katso, näin uudenveroinen ja kivannäköinen ja vain euron! Lasten kanssa kaikkien tavaroiden roudaaminen ja järjesteleminen oli tosin omanlaisensa urakka. Että vaikka myyntipaikan vuokra tuli katetuksi kahdessa päivässä, vaivaa siitä toki oli. 

Aloin myös tunteilemaan: tässä myyn puolipotkuhousuja muistojani viidelläkymmenellä sentillä. Senkin harmaan velourhaalarin muiston joku osti eurolla. Joku toinen vauva nukkuu kohta makuupussissa muistossa, jonka joku tuleva äiti osti kahdella eurolla. (…toisaalta taas valokuvia löytyy, toisin kuin ylimääräistä kaappitilaa. Eivätkä ne kaikki muistot eivät olleet yksistään hyviä. Oli koliikki-itkua, kohtuutonta valvomista, riittämättömyyden tunteita, sarjapuklausta, epämääräisyyttä, sitten se totuus että meidän lasten tosissaan arkisin käyttämiä vaatteita ei juurikaan päässyt myyntiin; olivat niin kulahtaneita, että kukaan ei olisi niitä ostanut.) 

Tekemäänsä lumienkeliä ihastelemassa. Niin isoksi pojaksi tullut, joka päivä se hämmästyttää.

Lasten nukahdettua Mies lähti juoksemaan. Minä kaadoin punaviiniä (kuulemma jo lasillinen lisää rintasyöpäriskiä mutta hidastaa toisaalta toisen tutkimuksen mukaan vanhentumista; kahden imetyksen ja valvomislaihtumisen jälkeen en kehtaa puhua rinnoista vaan ulkonevista nänneistä, joten uskon bongaavani alkavan rintasyövän ajoissa, sen sijaan tällaisina päivinä tunnen vanhenevani kuukauden per tunti..helppoa riskinhallintaa!) ja asetin Oneironin sohvanreunalle. En oikein uskalla tarttua siihen. Vaikka olen ollut pienestä asti lukutoukka, en ole juurikaan seurannut korkeakirjallisuuden tapahtumia enkä oikeastaan ole varma, olenko lukenut yhtäkään Finlandia-voittajaa (paitsi oliko Puhdistus sellainen? Sen sain aikoinaan joululahjaksi ja tykkäsin, vaikken muista Oksasista ollut välittänyt). Varasin Oneironin kirjastosta monta viikkoa sitten, kun Sivulauseita-Helmi oli blogannut siitä. Se kuulosti kiinnostavalta. Olin varaussijalla 27. Mutta kun eilen yllättäin (!!!) huomasin sen voittaneen Finlandian, aloin jänistää. Tänään hain kirjan pääkirjastosta. ”Sä olet varmaan varannut tämän hyvissä ajoin!” virkailija jutteli. ”Nyt varauksia on tullut jo satoja ja satoja!” Okei, olen onnekas saadessani tämän teoksen tänään käsiini. Mutta silti – jos en tykkääkään? Jos en tajua? Tai jos tulen kateelliseksi, miten joku osaakin kirjoittaa noin loistavasti, syvällisesti, yhteiskunnallisesti, tärkeästi, palkitusti? 

Hei juu ja vaihdoin jouluverhotkin ikkunoihin!

Okei, Mies tuli kotiin ja viinilasillinen on tyhjä ja Unirosvokin on jo herännyt kahdesti nukahtamisensa jälkeen. Kannattaa varmaan tarttua siihen Oneironiin, jos aikoo lukea edes sivun ennen nukkumaanmenoa.

Tuolikoulun loppuraportti, joulukoristelua ja yökukkumista

Kirjoitin taannoin Aikavarkaan nukkumaanmenorumban työläydestä ja siihen ratkaisuksi otetusta tuoli-unikoulusta. On loppuraportin aika!

Joulua kotiin. Kuvassa myös eteisaulaan vihdoin hommattu uusi, edellistä isompi ja huomattavasti ehompi lipasto.

Tuolikoulu oli meillä lyhyt ja tehokas. Mun tulkintani on, että Aikavarasta ärsytti se ovea kohti siirtyvä ruokapöydän tuoli ja Miehen pompottelemattomuus niin paljon, että katsoi paremmaksi olla kokonaan ilman aikuista. Ja nyt: Aikavaras on jo kahden viikon ajan nukahtanut itsekseen sekä päivä- että yöunille. Edes nuha ei tuonut tähän takapakkia. Minä käyn peittelemässä, suukottamassa ja toivottamassa hyvää yötä tai päiväunta, sitten veks. Joskus hiljaisuus laskeutuu saman tien, mutta iltaisin Aikavaras yleensä laulelee siellä ennen nukahtamistaan viitisentoista kertaa Kuiki kuiki tättönen, iitaisin sua katsejen, kookeajja oittat vaa, katsot ajas maaiimaan… Joskus Aikavaras tulee kokeilevasti kurkistamaan ovensuusta, mitä muualla on tekeillä. Joskus ilmoittamaan akuutista vaipanvaihtotarpeesta. Useimmiten sängyssä pysytään saman tien. 

Silloin tällöin sieltä peiton alta kömpii edelleen suu ammollaan raivoitkevä känkkäränkkärähjä joko kesken unien tai ihan täysimittaistenkin unien lopuksi, mutta useimmiten napero hipsii ovensuuhun ja hihkaisee: ”Äiti minä nukuin HY-VIN!” 

N-tonttutäti (Isosiskoni) oli lauantaina käynyt tuomassa pikkujoulutonttuja oven taakse sillä aikaa kun me shoppailimme laina-auton turvin epäekologisesti Ikeassa. Joo, olisi niitä kalusteita saanut hankittua käytettynäkin, niin kuin ennen vanhaan. Huomaa konditionaali. Ikean tusinahelvetin helppous ja toimitusvarmuus (Unirosvolle löytyisi takuulla sopiva hylly ja eteiseen tehokkaampi kenkähylly samalla reissulla) vei tällä kertaa kuitenkin voiton ideologisuudesta.

Unikoulun tarpeessa olisi myös perheen kuopus. Yöt Unirosvon kanssa ovat yhä yhtä hulabaloota. Parhaina öinä – eli yhtenä yönä viikossa, jos hyvin sattuu – herätyksiä on vain neljä. Tavallisesti niitä lienee kymmenisen siinä iltayhdeksän ja aamuseitsemän välissä. Nyt kun öisistä vatsankipristelyistä ja väliin ummetuksen, väliin vatsantoiminnan aiheuttamista herätyksistä on päästy, uusia valvomissyitä sen kun pukkaa. Vauvalle on ilmeisesti kehittynyt kurjanpuoleinen uniassosiaatio, joka vaatii syliinpääsyä uudelleennukahtamiseksi. Runsaan viikon kestänyt nuha ja makuuasentotukkoisuus ei auta asiaa lainkaan. Ei myöskään se, että alaikenen läpi näkyy ja tuntuu eka hammas; nyrkit osuvat suuhun järsittäväksi jopa puuron lusikoimisen välissä. Innokas ryömiminen ei sekään taida enää riittää kasvavalle vauvalle, vaan tänä aamuna toukka kiipesi muutamaankin otteeseen konttausasentoon. 

Tassuttelua olen kokeillut mutta ei auta. Tassu vain ottaa päähän keskellä yötä. Unirosvo ei etenkään nyt pikkuvaivaisena tyydy tuttiin eikä tassuun ja tuo sen ennemmin tai myöhemmin ilmi; minä en jaksa seistä varttia tassuttelemassa pimeässä huoneessa vain odottaakseni kitinän yltymistä itkuksi. 

Aikavarkaan kohdalla auttoi aika. Muistaakseni esikoinenkin heräili 4-8-kuisena alituiseen, sitten alkoi nukkua myös täysiä öitä. Pysyn toiveikkaana, odotan ajan kulumista (ja samalla kauhulla seuraan miten nopeasti päivät, viikot ja kuukaudet vierähtävät) ja taatusti en ala huudattamaan puolivuotiasta palleroa. 

N-tonttutäti toi pojille myös joulusukat. Unirosvo intoutui kilistelemään kulkusta lattiaa vasten, Aikavarkaan sukka taas pääsi seinälle. Päiväunten aikana tonttu sitten käy sujauttamassa sukkaan jonkun jouluyllätyksen. Uskoisin, ettei joulusukan kanssa ekaa kertaa tuttavuutta tekevä kaksivuotias vaadi ihmeitä, joten luulisin tontun tuovan vuorotellen muutaman rusinan, jouluaiheisen tarran, pari pähkinää, joululorun... Lisäksi ruokapöydän vieressä komeilee Aikavarkaan joulumarkkinoilta valitsema puusta, kävyistä ja hevosenkengästä tehty joulutaulu sekä ulko-ovessa saman diktaattorin despootin määrittämä kranssi.