Koukuttavan arvaamatonta arkikomiikkaa

Aikavaras on jo muutaman kuukauden ollut täysin koukussa kieltomerkkeihin ja kieltomerkeiksi kutsumiinsa symboleihin ("Mikä toi kieltomerkki on, missä on sininen ympyrä ja punainen rengas ja punainen vinoviiva päällä? Mitä toi kieltomerkki tarkoittaa, jossa on keltainen kolmio ja salamanisku? Mitä se kieltomerkki tarkoitti, jonka mä näin eilen Isin kanssa enkä enää muista millainen se oli?"). Meinasin ehdottaa sen 5-vuotissynttäreiden valinnaiseksi teemaksi kieltomerkkejä. Tulisi aika rauhallistakin, jos lapset niitä noudattaisivat. 

Lapsista puheen ollen, lisääntymiskeskustelut puhkeavat edelleen aina välillä. Otteita kesältä:

"Äiti mä en voikaan aikuisena asua Unirosvon kanssa", Aikavaras julisti tajunneensa. "Kun mistä me sitten saataisiin vauva? Mulla on sellainen suunnitelma, että mä menen ympäriinsä ja kyselen kaikilta sopivilta tädeiltä - sellaisilta jotka on sopivan ikäisiä eli ei sataa vaan esimerkiksi neljäkymmentä, ja jotka on yksinäisiä - että haluaako ne vauvan, ja eka joka sanoo joo, niin sen mä otan."

Unirosvo on opetellut pyöräilemään, silloin kun polvessa ei ole traagista pipiä eli normaalia asfaltti-ihottumaa, joka kuitenkin vähän tiedostavammalta lapselta voi viedä kävelykyvyn kahdeksi päiväksi.

"Miksei sedillä ole vauvapussia mahan sisällä?" se jaksaa toistuvasti harmitella, nyt kun jo tietää, ettei vauva kasva vatsalaukussa eikä odottavan äidin syömä ruoka putoa suoraan vauvaraukan päähän (selvisi, kun raskas ystäväni oli kylässä). "Sitten ei tarvitsisi etsiä tätejä."

"Mä saan isona kuusi lasta jonkun tädin kanssa", se suunnittelee toisena päivänä. "Ensin tytön, sitten pojan, sitten kaksi tyttöä kerralla, sitten vielä pojan ja sitten vielä yhden pikkuruisen tytön."

"Ohoh, onpa siinä sitten vilinää! Kun meilläkin on vilinää vaikka teitä on vain kaksi."

"No mut Äiti! Mun lapsista tulee sellaisia ettei ne riehu koskaan."

[pyrskähdys] "Ööö... mäkin suunnittelin noin."

"Ai suunnittelitko?"

"Joo. Pieleen meni!"

"Ehkä mullakin menee pieleen. No ne voi riehua viisi minuuttia päivässä. Päästän ne päiväunen jälkeen takapihalle viideksi minuutiksi riehumaan."

Poikien lempileikki aluillaan. "Laivaan" eli Aikavarkaan sänkyyn lastataan huolellisesti valtavat määrät rahtia. Jokainen tavara jokaisesta säilytyslaatikosta vaihtaa paikkaa ja ruuma tilkitään myös kaikella muualta löytyvällä irtaimistolla.

Iltapalalla päläpäläpälätys hiljenee mystisesti. Ulkona on pilvistä, sytytän keittiön valot. Aikavaras riemastuu. "Ohoh kun nyt tuli yhtäkkiä hyvä tunnelma!"

"Ai tuliko? Kiva!"

"Joo, sellainen tunnelma kuin että me oltais Unirosvon kanssa aikuisina tässä fiksusti iltapalalla. Mä voin vaikka lukea sen kunniaksi lehdestä uutisen. [ottaa tarrakirjan] On tapahtunut kolari. Kolari tapahtui siksi koska kaikki autot ajoivat kaistoja vääriin suuntiin. Sitten tuli pyrstötähti. Toinen kolari on tapahtunut siksi koska kävelijä käveli keskellä pyörätietä, ja pyöräilijä ajoi sitä päin, koska pyörätiellä oli kieltomerkki, että ei saa väistää jalkakäytävän puolelle koska siellä on katuputsari."

Usein jo näinkin päin, pieni edellä ja iso perässä. Tämä kuva taitaa olla ylijäämää arkistoidusta, julkaisematta jääneestä luonnoksesta toukokuulta, sen verran vihreättömältä aidan toisella puolella näytää.

Pari viikkoa sitten käveltiin Aurajoen rannassa keskustassa. "Äiti katso, kaksi kesäautoa [=avoautoa] ajaa peräkkäin!"

"Katopa vain, niin ajaa." Olin käynyt töiden jälkeen vesijuoksemassa Samppalinnassa, ja Mies oli pyöräillyt lasten kanssa vastaan; suunnitelmissa oli ulkoistaa päivällinen ravintolaan.

Aikavaras tuijotti ohi lipuvia överiautoja hiljaa. Luulin, että se ihailee autoja yhtä hartaasti kuin niissä ajelevat sedät. Mutta:

"Tolla jälkimmäisen auton kuskilla on varmaan joku kauhea tarttuva tauti, kun se ei voi matkustaa ton etummaisen kyydissä. Eikä edes bussilla!"

No niin, karanteeniauto meni menojaan ja me pääsimme ravintolaan.

"Me ollaan kesän aikana nähty tosi paljon upeita paikkoja ja suihkulähteitä ja hienoja taloja", Aikavaras summasi kaihoisasti katsellessaan ravintolan vessan ikkunasta kotikaupungin kattoja. "Mutta tää Turku on kaikkein kaunein. On tää elämää. Että voi ravintolan vessastakin nähdä tän ihanan Turun! Voisinpa mä asua täällä."

"Me asutaankin Turussa. Muistako, tää on meidän kotikaupunki."

"Onko? Niin joo, oot sä kertonut. Mutta mä tarkoitin kyllä tätä vessaa."

"Musta on tullut mustikka- ja vadelmapoika, joka tykkää mustikoista ja vadelmista", Unirosvo huomaa metsässä ja pistelee purkkiin keräämiämme mustikoita suuhunsa. "Äiti oikeasti vadelma on sellainen oranssi vitamiinipuolukka! Nyt kerää mulle lisää näitä mustia ja heti ja paljon!"

Unirosvo - joka vihdoin ja viimein on ensimmäistä kertaa elämässään nukkunut (ennen pientä nuhaa, syyskauden maltillista avajaisvirusta) viisi (5) yötä peräkkäin niin kokonaisesti, että itsekin jo melkein pääsin useamman vuoden lainausmerkkiöiden jälkeen nukkumisen makuun - siirtyi loman aikana päivä- ja melkein yökuivien kirjoihin ja päiväkodissa loman jälkeen isojen ryhmään. Sinne se meni iloisesti ja tokana päivänä oli nöyrästi anellut, josko saisi vielä yhden kerran nukkua isojen kivemmassa nukkarissa. Oli saanut, ja seuraavanakin. 

"Äiti nyt ota toi serpentiini pois lampusta ja heti!" se alkoi rähjätä yhtenä iltana keittiön pöydän ääressä. Sen se yhä osaa, rähjäämisen. 

"En mä sitä nyt mihinkään ota. Siellä päällä on niin paljon pölyäkin."

"Sitä paitsi", Aikavaras keskeytti, "pian on taas mun synttäri, ja toi on edellisistä synttäreistä jäänyt. Turha sitä enää ottaa kun kohta on taas juhlat."

Niin. Vuoden päivät melkein jo viettänyt serpentiini siinä, läpi joulunkin, mutta se on ihan kivaa juhlavaa kullanväristä serpentiiniä, joka täydentää verhojen värimaailmaa.

Pääsiäisestä jääneet virpomisoksat sentään laitoin viikonloppuna pois keittiön pöydältä. Syy: Mies sai juoksukisoista kukkakimpun, ja virpomisoksat varasivat ainoan sopivan maljakon. 

Ehkä laitan sen kimpun pois sitten seuraavan pääsiäisen tieltä tekemään oksille tilaa.

Ihan kuin nyt kesän mittaan kuopuksen hiuksiin olisi tullut aiempaa vahvempi häivähdys punertavaa.

Sitten oli yksi viikonloppu tuossa reilu viikko sitten. Takana eka päiväkotiviikko loman jälkeen; viikonloppuna kaksi kyläilyä, toinen mummilassa, toinen meillä kotona. Piti olla ihan kivaa mutta eipä kyllä ollut. Kumpikin lapsi kirkui ja kiukutteli ja ripustautui ja itkupotkuraivosi käsittämättömät määrät, niin että sunnuntai-iltapäivällä, kun vieraiden lähdettyä ovi sulkeutui (heidän taholtaan uskoakseni ikuisesti) ja itkuviiruiset lapset toipuivat minuutissa leikkimään keskenään iloisesti kaipaamatta multa enää koko loppuiltana sitä huomiota, jota ilman he ilmeisesti olivat tekemässä kuolemaa vieraiden läsnäollessa ja jopa mummilassa, oli takki vähän tyhjä ja vannoin, etten enää koskaan pyydä meille ketään enkä vie lapsia minnekään. (Kai se ekan hoitoviikon aiheuttama karmea päiväaikainen äidinhuomiovaje kostautui noin, ja lomalla vietettiin aika lailla aikaa ihan neljästään, vaikka menoja piisasikin. Toivottavasti kuitenkin jäi poikkeukseksi.) (Ei, se oli jotain muuta kuin arkikomediaa.)

Entä olenko jättänyt kertomatta sen, miten on jouduttu keskustelemaan kuopuksen kanssa siitä, onko sopivaa näyttää Kauppasedälle pippeliä sillä aikaa kun koitan näpytellä kortin tunnuslukua? (Mutta ehkä se on joka kohteessa Kauppasedän arkipäivää.) Entä sen, että Unirosvo pitää luomia nänneinä ("Äiti, sulla on leuassa nänni! Äiti, Aikavarkaalle on kasvanut pieni nänni jalkaan! Äiti saako silittää tota nänniä sun käsivarressa?") mutta ei toisinpäin, sillä kun se juoksee päiväkodin pihassa vastaan ja huutaa että haluaa kurkata nänniä, niin se tosiaan kiskoo mun paidan alas? 

Sitä en ainakaan ole muistanut kertoa, että olen supersankari. Kun kuivailin itseäni yhteissuihkun jälkeen, kolmivuotias katseli vakavana ja silmät suurina, miten froteepyyhe ilmeisesti heilahteli tunnelmallisesti olkapäiltäni. 

"Äiti sä näytät ihan... Nänni-Batmanilta!"