Tuolikoulun loppuraportti, joulukoristelua ja yökukkumista

Kirjoitin taannoin Aikavarkaan nukkumaanmenorumban työläydestä ja siihen ratkaisuksi otetusta tuoli-unikoulusta. On loppuraportin aika!

Joulua kotiin. Kuvassa myös eteisaulaan vihdoin hommattu uusi, edellistä isompi ja huomattavasti ehompi lipasto.

Tuolikoulu oli meillä lyhyt ja tehokas. Mun tulkintani on, että Aikavarasta ärsytti se ovea kohti siirtyvä ruokapöydän tuoli ja Miehen pompottelemattomuus niin paljon, että katsoi paremmaksi olla kokonaan ilman aikuista. Ja nyt: Aikavaras on jo kahden viikon ajan nukahtanut itsekseen sekä päivä- että yöunille. Edes nuha ei tuonut tähän takapakkia. Minä käyn peittelemässä, suukottamassa ja toivottamassa hyvää yötä tai päiväunta, sitten veks. Joskus hiljaisuus laskeutuu saman tien, mutta iltaisin Aikavaras yleensä laulelee siellä ennen nukahtamistaan viitisentoista kertaa Kuiki kuiki tättönen, iitaisin sua katsejen, kookeajja oittat vaa, katsot ajas maaiimaan… Joskus Aikavaras tulee kokeilevasti kurkistamaan ovensuusta, mitä muualla on tekeillä. Joskus ilmoittamaan akuutista vaipanvaihtotarpeesta. Useimmiten sängyssä pysytään saman tien. 

Silloin tällöin sieltä peiton alta kömpii edelleen suu ammollaan raivoitkevä känkkäränkkärähjä joko kesken unien tai ihan täysimittaistenkin unien lopuksi, mutta useimmiten napero hipsii ovensuuhun ja hihkaisee: ”Äiti minä nukuin HY-VIN!” 

N-tonttutäti (Isosiskoni) oli lauantaina käynyt tuomassa pikkujoulutonttuja oven taakse sillä aikaa kun me shoppailimme laina-auton turvin epäekologisesti Ikeassa. Joo, olisi niitä kalusteita saanut hankittua käytettynäkin, niin kuin ennen vanhaan. Huomaa konditionaali. Ikean tusinahelvetin helppous ja toimitusvarmuus (Unirosvolle löytyisi takuulla sopiva hylly ja eteiseen tehokkaampi kenkähylly samalla reissulla) vei tällä kertaa kuitenkin voiton ideologisuudesta.

Unikoulun tarpeessa olisi myös perheen kuopus. Yöt Unirosvon kanssa ovat yhä yhtä hulabaloota. Parhaina öinä – eli yhtenä yönä viikossa, jos hyvin sattuu – herätyksiä on vain neljä. Tavallisesti niitä lienee kymmenisen siinä iltayhdeksän ja aamuseitsemän välissä. Nyt kun öisistä vatsankipristelyistä ja väliin ummetuksen, väliin vatsantoiminnan aiheuttamista herätyksistä on päästy, uusia valvomissyitä sen kun pukkaa. Vauvalle on ilmeisesti kehittynyt kurjanpuoleinen uniassosiaatio, joka vaatii syliinpääsyä uudelleennukahtamiseksi. Runsaan viikon kestänyt nuha ja makuuasentotukkoisuus ei auta asiaa lainkaan. Ei myöskään se, että alaikenen läpi näkyy ja tuntuu eka hammas; nyrkit osuvat suuhun järsittäväksi jopa puuron lusikoimisen välissä. Innokas ryömiminen ei sekään taida enää riittää kasvavalle vauvalle, vaan tänä aamuna toukka kiipesi muutamaankin otteeseen konttausasentoon. 

Tassuttelua olen kokeillut mutta ei auta. Tassu vain ottaa päähän keskellä yötä. Unirosvo ei etenkään nyt pikkuvaivaisena tyydy tuttiin eikä tassuun ja tuo sen ennemmin tai myöhemmin ilmi; minä en jaksa seistä varttia tassuttelemassa pimeässä huoneessa vain odottaakseni kitinän yltymistä itkuksi. 

Aikavarkaan kohdalla auttoi aika. Muistaakseni esikoinenkin heräili 4-8-kuisena alituiseen, sitten alkoi nukkua myös täysiä öitä. Pysyn toiveikkaana, odotan ajan kulumista (ja samalla kauhulla seuraan miten nopeasti päivät, viikot ja kuukaudet vierähtävät) ja taatusti en ala huudattamaan puolivuotiasta palleroa. 

N-tonttutäti toi pojille myös joulusukat. Unirosvo intoutui kilistelemään kulkusta lattiaa vasten, Aikavarkaan sukka taas pääsi seinälle. Päiväunten aikana tonttu sitten käy sujauttamassa sukkaan jonkun jouluyllätyksen. Uskoisin, ettei joulusukan kanssa ekaa kertaa tuttavuutta tekevä kaksivuotias vaadi ihmeitä, joten luulisin tontun tuovan vuorotellen muutaman rusinan, jouluaiheisen tarran, pari pähkinää, joululorun... Lisäksi ruokapöydän vieressä komeilee Aikavarkaan joulumarkkinoilta valitsema puusta, kävyistä ja hevosenkengästä tehty joulutaulu sekä ulko-ovessa saman diktaattorin despootin määrittämä kranssi.