Omistajuutta ja köh-köh-köhäinen äiti

”Aikavarkaan oma toi!” Lelut, kirjat, vaatteet ja vanhemmat ymmärrän. Mutta että hiekkalaatikon hiekka. Vesilätäkön vesi. Ja muiden lelut. (Ei sentään muiden vanhemmat.)

Nytpä käy elämä kiinnostavaksi, kun Unirosvollakin alkaa olla enemmän tavaraa näkösällä. (Sanoihan Nuuskamuikkunenkin, että niin, sellaista – eli hankalaa – on, kun tahtoo omistaa.) 

Aikavaras bongasi tiskipöydältä pesujonosta Unirosvon ristiäislahjaksi saaman muumipeikkomukin, mikä johti seuraavaan vuoropuheluun:

”Uusi muumimuki! Aikavarkaan oma toi!”

”Eipäs muuten olekaan. Vauva sai sen lahjaksi.”

”Vauva sai lahjaksi Aikavarkaan oman mukin!”

”Ei kun ihan vauvan oman mukin.”

”Aikavarkaan oma toi vauvan oma muki!” 

...ei mennyt ihan oikein vieläkään.

Yksi, kaksi, kolme, neljä (?)… Lasken tässä kuukausia siihen, kun Unirosvo alkaa ryömiä tai kontata kohti Aikavarkaan omia noita. 

***

Jos genetiivi onkin Aikavarkaalla kovin hyvin hallussa, ihan kaikki sijamuodot eivät vielä taivu:

"Äiti! Vauva on tossu!"

"Aikavarkaan oma toi Unirosvon oma lelukaari!" Ja tavallaan tietty onkin: sain sen ystävältä lahjoituksena Aikavarasta silmällä pitäen viikkoa ennen esikoisen laskettua aikaa.

Unirosvo on muuten alkanut kuolata. Kuolaliinat käyttöön, ettei napaan asti kastuneita vaatteita tarvi vaihtaa joka tunti. Vauvalla on vain yksi, lahjana saatu kuolaliina, koska olin ajatellut Aikavarkaan kuolaliinojen periytyvän samaan tapaan kuin 68-senttisten bodienkin. (Etenkin kun pitkän linjan kuolaajamme ei ole käyttänyt kuolaliinoja enää kesän aikana.) (Niin, siis ne bodyt tosiaan ovat periytyneet - ja käytössä jo.) Kuinka väärässä siinäkin olin!

”Äiti eiiiii! Aikavarkaan oma toi tähtikuolaliina! Ei vauva saa!”

”Öööö… Kuule, Aikavarkaan tähtikuolaliina on nyt pyykissä. Tämä on samanlainen vain!” Huh, läpi meni valkoinen valhe ja sopu säilyi sillä kertaa. Apteekkireissun yhteydessä poikkesin silti Lindexillä hankkimassa Unirosvolle muutaman Unirosvon oman kuolaliinan, ettei pojille tule riitaa heti huomenna noista härpäkkeistä.

***

Ja yskä. Taas. Toistaiseksi vain mulla, mikä on onnellinen juttu, mutta kurja juttu on se, että voinnin kurjistuminen ajoittui tietysti Miehen kolmipäiväisen työmatkan kanssa päällekkäin. Eilen ei lapioitu vettä iltapäiväsateessa vaan kiukuteltiin sisätiloissa koko piiiiitkä iltapäivä ja ilta. Ylähyllylle takavarikoitui Aikavarkaan oma juna, Aikavarkaan oma sininen dinosaurus, Aikavarkaan oma oranssi puhelin, Aikavarkaan oma kaukosäädin, Aikavarkaan oma onkipeli. (Jäähy tai nurkka meillä ei ole käytössä, kun esimerkiksi Unirosvoa pukiessa tai syöttäessä ei onnistu raahata käkättävää riehujaa kahdeksaatoista kertaa peräkkäin takaisin jäähypenkille tai nurkkaan, josta se taas singahtaa pois rikkomaan, hakkaamaan, heittämään ja juoksemaan päin kun sille päälle sattuu. Jäähylle Aikavaras joutuu välillä syliin, siis aloillaan pideltäväksi.) Nukkumaanmenorutiinit sujuivat onneksi ja yllätykseksi tavallista rauhaisammin, ja yöllä valvoi vain yksi lapsi. Kohtuullisen riutunein fiiliksin kohtasin silti uuden päivän aamuseitsemältä. 

Sellaista tänään, seuraavaksi jotain muuta.

 

Sadetta, päivähoitoa ja Posti-Patea

Alkoi sadekausi, ainakin mitä Ilmatieteen laitosta on uskominen. Päiväkodista tullessa vettä vihmoi Aikavarkaan silmään, mun piti puhaltaa ja silti tuntui kuulemma ikävältä. No olihan se aikamoinen tulvakuuro. 

Reteästi vettä lapioimaan, lammikoita etsimään

"Ei tänään satanut tarpeeksi. Ei ole tarpeeksi vettä. Ei tosta saakaan vettä. Äiti lapioi!"

Niin, Aikavaras on ollut erinomainen virikelapsi nyt kahden viikon aamupäivien verran, kahdeksasta varttia vaille kahteentoista. Se on pelastanut paljon. Saan käytyä kaupassa / laitettua ruokaa / hoidettua sekalaisia tärkeitä asioita / annettua Unirosvolle keskeytymätöntä huomiota; mikä milloinkin on tarpeellisinta ja mikä nyt ylipäätään on vaikeinta lähes-kaksivuotiaan heiluessa ympärillä. Puoli kahdeltatoista tungen Unirosvon tuplarattaiden alatasolle omaan koppaansa, lähden päiväkotia kohti ja jaksan olla loppupäivän parempi äiti. Aikavaras taas jaksaa hänkin olla kärsivällisempi, näköjään. Viime viikko oli suorastaan hälyttävän helppo. Omat lelut ja kotiolosuhteiden mahdollistamat leikit sekä mun ulkoiluseura jaksavat kiinnostaa, kun aamupäivän on saanut riehua lapsiseurassa. Poika ei joudu päiväkotiin vaan pääsee sinne, ainakin toistaiseksi.

Ropisee, ropisee. Sateen jälkiä meidän hiekkiksellä.

Ja hiekalla jo keltaisia lehtiä, ja Aikavarkaan askeleita

Kuukauden päästä Aikavaras täyttää kaksi. Kesä päivetti posket ja käsivarret, ruoto on venynyt, jalka kasvanut, ja tukka rehottaa taas kiharaisena pehkona. Puhetta tulvii, ja onneksi osaan tulkitakin sitä. Päiväkodista kotiin tullessa se selostaa aamun tapahtumia: ”P [hoitaja] suuttui Aikavarkaalle. P sanoi: ei saa Aikavaras kiivetä korkealle. Aikavaras kiipesi korkealle. X [hoitokaveri] puri Aikavarasta tohon, Äiti voi puhaltaa, Äiti laittaa laastari. P sanoi: ei saa X purra Aikavarasta, tuhmasti tehty. X sanoi: anteeksi Aikavaras.”

Paha-marjoja. Niitä pitää tunkea suuhun ja todeta pahoiksi, sylkeä pois ja tunkea lisää. Kai niitä linnuillekin silti jää.

Pihlajanmarjat. Apua, välikausihaalari ja fleecepuku ja kurakintaat ja se kun pitää aina sisään tullessa tunnustella onko varpaat lämpimät. Jäätä rattaiden pyörien alla, viiman kohmettamat sormet, pimeä hiekkalaatikko... Anteeksi, ei pitänyt pilata loppukesäfiilistä mutta näin on näreet.

 

Kotona se selostaa kaikkea ja toistaa vielä enemmän. Se kertoo tärkeät tapahtumat, kun Mies tulee töistä: ”Vauvan omaan silmään meni puklua!” Se raportoi ajatuksiaan, jotka etenevät aika nopeassa ketjussa: ”Tossa on vauva. Vauva lähtee nyt töihin tekemään Isin hommia. Aikavaras osasi onkia juhlissa. Juhlissa tuolla oli mopo. Aikavaras kävi päiväkodissa, Äiti tuli tosi isoilla rattailla, nyt satoi paljon vettä, Aikavaras kastui niin paljon, Äitin oma peppu kastui niin paljon. Isi meni töihin. Vauva osaa ajaa isin omalla polkupyörällä. Postisetä ajaa polkupyörällä. Aikavaras tykkää Posti-Patesta. Postin tuo, postin tuo! Isi tykkää Posti-Patesta, Äiti tykkää Posti-Patesta, tuoli tykkää Posti-Patesta, ilmapallo tykkää Posti-Patesta, saippua tykkää Posti-Patesta.” (Niin, tämä maailman surkein ja eniten mokaileva postimies taitaa olla syrjäyttänyt Muumit vähintään tilapäisesti.) 

Hei hellitä kaveri hetkeksi, Äitisi pidättelee naurua niin että kohta tukehtuu. 

"Musta kalamuotti vie paha-marjoja paljon tonne!"