Tiedossa kaksi poikkeustilaa

Mahassa kipristelee välillä jännitys (tai sitten se on nälkää): lähitulevaisuus tuo tullessaan parikin poikkeamaa perusarjesta.

Mies tuumaili, että rivitalohöperöityvä äiti-ihminen tarvitsee Harrastuksen. Ehdotuskin oli hällä valmiina sekä pienen googlailun jälkeen aikataulut ja ilmoittautumispuhelinnumero. Niinpä minä ja minun epäluotettava spatiaalinen hahmotuskykyni ja kyseenalainen koordinaationi sitten ilmoittauduimme autokouluun. 

Voi hirvitys. No, pääsenpä seitsemänä iltana nautiskelemaan teoriatunneista, Mies taas jää nautiskelemaan Unirosvon äiti-eroahdistuksesta. Voi hirvitys!

Mutta totta puhuen kyllähän se kortti (jos sen lopulta saa) voi helpottaa tätä kotonajumittamisvaihetta (no viimeistään jos hankitaan myös auto, jota ajaa). Olisi kiva kyläillä ystävien luona, mutta nykyisellään mua ei kerta kaikkiaan haluta, huvita ja innosta lähteä bussiaikataulujen armoilla yhtään mihinkään näiden kahden rattaissa viihtymättömän venkoilijan kanssa. Joukkoliikennettä tukien vartin automatka muuntuu tunnin hikitaisteluksi ja monenasteisen huudon kuunteluksi, ja sitten sama takaisin päin. Niin ja välissä pitäisi jaksaa paimentaa kaksipäistä mutta miljoonakätistä laumaa siellä kylässä. Että anteeksi joukkoliikenne, fanitan sua jälleen joskus myöhemmin elämässä.

Ensi maanantaina hiippailen Hansaan ja toivon, että opettaja ei ole sovinistijuntti. Ja että ryhmässä olisi joku toinenkin, jonka ikä ei ala ykkösellä. 

***

Se oli se ensimmäinen. Toiseen liittyy joulupukin pojille tuomat punaiset hellehatut (pikkulintu oli liverrellyt Aikavarkaan Kummitädille) ja eilinen piipahdus poliisilaitokselle; käynnin tuloksena voin noutaa mun ja Unirosvon passit R-kioskista viikon päästä (Aikavarkaalle hankittiin passi jo pari vuotta sitten, mutta siinä välissä mun oma oli ehtinyt vanheta). 

Yllätys yllätys, tämäkin oli Miehen tekosia. Uhkarohkea puoliso klikkaili ensin lentoliput helmikuulle ja sitten vasta kertoi, että ollaan muuten lähdössä lasten kanssa lomalle. Viikoksi vain ja Kanarialle vain, sehän on melkein Suomi, paitsi ilman kypärämyssyjä, Kuomia ja kurakintaita, eli helpompi kuin Suomi helmikuussa. Eikä siinä mitään; mielellään olisin siellä perillä jo heti nyt. Tekee hyvää talviatooppisille poskille ja D-vitamiinitasoille et cetera. 

Mutta ne lentomatkat! Kahden lapsen kanssa! Ja kaikkien muiden matkustajien! 

Lumen pinta oli jäätynyt kovaksi kuoreksi, joten lumiukkojen sijaan saatiin tehtyä vain lumivauvoja. Joiden päähän Aikavaras sitten teki reikiä tikuilla.