Unirosvo 8 kk: orastava pystyihminen

Jo kahdeksan kuukautta (ja kolme päivää). Tämän ikäisenä Aikavaras asettui itse istumaan, kiipesi ulos vaununkopasta, maisteli muiden varpaita, puri, seisoskeli tukea vasten, konttasi kuin maauimalan nopein kroolaaja, eikä hoitopöytää ollut voitu käyttää enää aikoihin. Imetys veteli viimeisiään, yöheräilyt olivat vähentyneet merkittävästi ja lelujen sijaan johdot ja kahvat kiinnostivat.

Kuopus ei ole kopio vaan uniikkikappale. Ei pure, ei varsinaisesti konttaa, ei istu vielä; pysyy vaunuissa ja hoitopöydällä; imetys sujuu. Ikätasoiset lelut eivät kyllä tätäkään kappaletta viehätä, vaan paratiisin virkaa toimittaa isoveljen huone ihanine leluröykkiöineen. Niin ja ne yöheräilyt – nukkumisesta ja Unirosvosta ei oikein kehtaa puhua samassa lauseessa (niin kuin eivät äitinsä ja adjektiivi "pirteä" mahdu samaan huoneeseen). 

Tää on jo niiin nähty asento

Unirosvo on jo jonkin aikaa ottanut yhden tai kaksi konttausaskelta, mutta ryömiminen on yhä vauvan varsinainen etenemiskeino. Konttausasennossa hengaillaan sitten paikallaan ollessa (ja valitettavasti nytkytään siinä pitkin yötä). Polviseisonta tukea vasten on myös kovasti huudossa, ja jalkaterien varaankin voi näköjään hetkeksi ponkaista. Eilen todistin ekaa kertaa, miten Unirosvo seisoi tukea vasten jalkapohjat lattiassa aiemman varvaskärkinojan sijaan. Huterasti mutta riemukkaasti. Säkkituoliinkin se kiipeää, ja tykkää kömpiä lattialla makoilevan vanhemman ylitse kerta toisensa jälkeen. Muksahtelu on tietysti lisääntynyt jo, ja toisin kuin rämäpää isoveljensä aikoinaan, Unirosvo parkaisee helposti pehmeästäkin kierähdyksestä tai melkein-kaatui-tilanteesta. Uusi yritys tosin seuraa varsin nopeasti.

Hei näinkin voi olla, vau

Aikavaras keksi alkaa sanoa tätätätätätä muutama päivä 8-kuukautisneuvolansa jälkeen. Siitä asti kaikki olikin pelkkää tätää. Kuinka ollakaan, eilen ruokapöydässä Unirosvo tapaili varovasti: ”Mämmämmämmä.” Tiedossa siis ärinän, kiekaisujen ja vokaaliäänteiden lisäksi ja sijaan myös kahdeksankuisille tyypillistä monitavuisuutta, mutta näköjään maltillisempaan tahtiin kuin Aikavarkaalla.

Tääkin on hyvänkorkuinen

Unirosvo viihtyy suht pitkiä aikoja tutkimassa asunnon kolkkia ja leikkimässä. Vauva työntää tavaroita koloihin, nostelee leluja matalien tasojen päälle ja totta kai pudottaa esineitä. Niin ja maistaa ihan kaikkea. Heiluttelee ovia (ja jää niiden taa jumiin taikka telkeää muut suljetun oven taakse), nostelee matonreunoja, heiluttelee tuoleja. Innostuu, kun joku laskeutuu kaveriksi lattiatasolle, ja alkaa hihkuen ja kikattaen ryömiä vuoroin karkuun, vuoroin kohti. 

...vaikka ei tosta tuestakaan välillä haittaa ole.

Neuvolassa käytiin: 71,9 cm ja 8480 grammaa. Parissa kuukaudessa 400 gramman painonlisäys on turhan vähän ja michelinrenkaita ei liiemmin näy, mutta syy lienee loppuvuoden flunssajatkumon heikentämä ruokahalu ja flunssista piittaamaton tehoryömiminen. Viimeisten parin viikon aikana sekä puuron että soseiden annoskoko on tuplaantunut ja suun kiinni nipistäminen lusikan edessä on vaihtunut innokkaaksi ammottamiseksi. Kokkareetkin kelpaavat. Ounastelen kymmenkuispäiväksi sovitun painokontrollin näyttävän hyviä tuloksia. Puklailu kylläkin jatkuu rasittavuuteen asti; siihen kokeillaan nyt Gavisconia. Josko sitten ei tarvitsisi vaihtaa bodya yhtä usein kuin Pariisin muotiviikkolaiset mekkojaan, ja Mies lakkaisi valittamasta että parketit haisevat oksennukselta. 

Viime viikolla myös Isi kelpasi Unirosvon hoivaajaksi, kun kävin kolmena iltana autokoulun teoriatunneilla. Hurraa! Toivottavasti Miehen viisipäiväinen työmatka tällä viikolla ei aiheuta vierastamista. 

Lopuksi Aikavarkaan luonnehdinta Unirosvosta: "Hänellä on pieni peppu. Ei saa hän vielä paprikaa ja lihapullia. Hän on hassu!"