Taas perjantai. Tällä viikolla olen...
...seurannut Valeäidin ihailtavan rohkeaa keskustelunaloitusta omiin
lapsiin kohdistuvista aggressiontunteista, jotka aiheuttavat käsittämättömän
syvää syyllisyyttä etenkin johtaessaan harmaalle alueelle – naama punaisena
karjuminen, astetta turhan tiukka tarttuminen kädestä jäähylle vietäessä,
tarpeettoman riuskat otteet rimpuilevaa lasta väkisin pukiessa. Ei lyömistä, ei
tukistamista tönimistä luunappeja ulos pakkaseen telkeämistä, mutta huonoja,
asiantuntijoiden laajalti mediassa tuomitsemia kasvatuskeinoja, joihin sortuu
väsyneenä ja kärsimättömänä ja etenkin silloin kun on tyytymätön itseensä ja omaan suoriutumiseensa, omaan riittämättömyyteensä. Been there, done that – ja olen syyllistänyt itseäni ja rypenyt
huonoudessani, kuvitellut olevani suunnilleen ainoa jonka hermot pettävät
välillä ei-rakentavasti. Valeäidin postauksen kommenttikenttä kuitenkin kertoo
toista tarinaa. Mikä helpotus, jonkinasteinen synninpäästökin; ehkä olenkin
normaali, inhimillinen, kokonaisuudessaan kuitenkin turvallinen äiti
lapsilleni. Ja kehityskelpoinen. Ja ehkä omien käyttäytymismallien kriittinen
arviointi ja raivontärinästä seuraava syyllisyys sekä omien tunteiden herättämä
pelko nimenomaan ehkäisevät sinne mustan alueen puolelle astumisen.
...käynyt ajokorttia varten passikuvassa. Vanhemmanpuoleinen täti-ihminen oli
huolissaan nenän kiiltämisestä: ”Ajattelin ettet varmaan halua katsella
sellaista kuvaa sitten niin kauan!” Kiitin ja puuteroin vähän, mutta lisäsin
että mulla on kaksi alle kaksi- ja puolivuotiasta poikaa, en enää ehdi priorisoimaan mattaista nenänpäätä. Täti hämmästeli, missä
välissä olen ehtinyt lapset tehdä kun olen ”vasta ajokortinhankkimisiässä”. Optikolle mars.
...soittanut kodinkonehuoltoon ja kysynyt, mitkä toimenpiteet olisivat paikallaan
kun kaksivuotias keksi leikkiä uunin olevan ottomaatti ("Täältä saa rahaa omalla kortilla!") ja kaksivuotiaan logiikalla ja oma-aloitteisuudella ei jäänytkään odottelemaan seteleitä
vaan sujautti Mieheltä pöllimänsä viisikymmensenttisen jonnekin uuninluukun ja ohjauspaneelin (tai mikä lie nimeltään) välissä
olevaan salakäytävään. Takaisin soittaneen Kimmon mukaan kyseessä on onneksi
vain ilmastointiaukko, eikä sinne tungettu kolikko aiheuta muuta kuin Aikavarkaan köyhtymistä.
Pitkällä rautalankakoukulla sitä voi kuulemma koittaa onkia.
...kuunnellut mielissäni Unirosvon monipuolistuvaa juttelua: "Tätätätä! Bää! Mömmömmämmämmääää. Tjii. Shii. Tititi!"
...ostanut apteekista kattavan arsenaalin kaikkea mahdollista sekä laatinut
listoja ja koonnut kasoja. Vielä niiden pitäisi järjestäytyä järkevästi
matkalaukkuihin. Jos kaikki menee riittävästi putkeen, astumme lentokoneeseen huomenna.
 |
| Ettei vain unohdu pakata lapsille paitoja mukaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti