Lasten suusta

Kyllä, ei enää lapsen vaan lasten. Unirosvon puheeseen pesityivät hetkessä paitsi kahden sanan ilmaukset, myös yhdyssanat. Paloauto, unipuku, nallehaalari, aamupala, lomakoti. Äitin kanssa, kädestä kiinni, ajaa kovaa, kävelee sinne, anna lisää. Lapsi on silminnähden ylpeä osatessaan äkkiä ilmaista itseään paremmin.

Aikavarkaalle on ollut jo vähintään puolen vuoden ajan tärkeää kysyä ja kuulla nukkumaan mennessä, mistä kukin perheenjäsen näkee unta. Aiemmin Unirosvon puolesta on vastattu mitä milloinkin (eikä Unirosvo ole ollut paikalla silloin). Nallesta, oravasta, hiekkarannasta, sateenkaaresta. Nyt iltatoimet ovat muovaantuneet siihen suuntaan, että Unirosvolta olikin mahdollista kysyä. Vielä viime viikolla se puisteli päätään merkiksi, että on liian vaikeaa vastata. Viimeisinä iltoina se on heittäytynyt pohtivan oloiseksi ja vastannut sitten:


"Paloautosta."

"Linja-autosta."
"Puupasta."

Ja Aikavaras, hän se osaa vetää maton naisen jalkojen alta.

"Kuuletko äiti, kun Isi hassuttelee Unirosvon kanssa? Isi kuulostaa Möröltä, Isi leikkii Mörköä. Mörkö tuli Muumeissa pyytämään sydämen muotoista simpukankuorta."


"Niin, mörkö tykkää kauniista asioista."


"Tykkääkö Isikin?"


"Hahah. Ei, Isi ei kauheasti välitä mistään koristeellisesta, ei kukista tai koruista tai simpukankuoristakaan."


"Mutta noista sun silmistä Isi varmasti tykkää!"


"Oi kiitos!"


"...kun niissä ei ole mitään kaunista."

Joskus tosin on kellossa toinenkin ääni: "Onpa kaunis näky."


"Ai mikä on?"


"Kun petaat mun sänkyyn puhtaan lakanan. Kiitos siitä! On kaunis näky kun pidät musta huolta."