Pingviiniriemua ja gorillojen katseita

En oikein tiedä, mitä mieltä olla eläintarhoista. Joo, osa on varmaan tarpeen katoavien lajien turvaamiseksi, siis geenipankkina; toisaalta onko syytä tekohengittää sellaista lajia, joka ei muuten säily tässä maailmassa? En osaa sanoa.

Osassa eläintarhoista ainakin osalla eläimistä on varmasti kurja elämä. Isojen petojen ahtaminen pieniin aitauksiin surettaa, samoin ne tapaukset, joissa villieläin on syönyt epälajityypillisesti pentunsa tai hyökännyt ennakoimattomasti hoitajansa kimppuun.

Toisaalta Miehen sanoin: "Ei kaikilla eläimillä ole luonnossakaan kiva elämä, ainakin noiden pingviinien elämä vaikutti sen elokuvan perusteella olevan ihan p**seestä." Jep, ne vain hautoo hyisessä viimassa, vaeltaa sadan asteen pakkasessa umpiväsyneinä, ja joka kolmas joutuu miekkavalaiden tai merileijonien ateriaksi jo ensiuinnillaan. Mutta onhan se sentään luonnollista..?

Entä valistuspuoli: huomaavatko länsimaiset lapset ja aikuisetkin arvostaa maapallon biodiversiteettia enemmän, kun saavat nähdä (häkki)tiikerin (ahdistuneen) katseen, kohdata (lasin läpi) gorillan (syyttävät) silmät? Onko siitä hyötyä, ettei tarvitse kasvattaa yksilön hiilijalanjälkeä ihan niin paljon ja lähteä savannille asti näkemään, miten isoja norsu ja kirahvi oikeasti ovat?

Pohdinnat sikseen. Kun kerran Teneriffan vetonaula, eläinpuisto Loro Parque, on tuossa 40 minuutin bussimatkan takana Puerto de la Cruzissa, totta kai mekin lievästä eettisyysskeptisyydestämme huolimatta kävimme siellä.

Päivä kului ilahduttavan sujuvasti ja kiukkukohtauksetta. Ehkä se vaikutti positiiviseen vaikutelmaan koko eläinpuistosta, heh, mene ja tiedä, vaikka ruoka ja virvokkeet olivat saaren yleiseen hintatasoon nähden ökyhintaisia (ja huonoja). Tosin molemmat pojat olisivat varmaan jääneet kolmeksi tunniksi katselemaan sisäänkäynnin viereen kaiverrettua karppilampea osaamatta vaatia sen kummempaa viihdykettä, siksi aikaa kun Mies vielä hautoi ärtymystään siitä, että vasta netistä yömyöhään ennakko-ostettujen lippujen vahvistussähköposteissa oli lukenut käsky printata liput etukäteen, ja lipunmyynnissä tosiaan varsin arkaaisesti vaadittiin tulosteita nähtäväksi. Onneksi muutaman minuutin inttämisen jälkeen asiakaspalvelija suostui asiakaspalveluhenkiseksi ja tarjoutui käymään tulostamassa edelleenlähettämämme e-liput meille, eli itseään varten.

No, puisto oli siisti, eikä mitään sen tyyppisiä laiminlyöntejä tietenkään näkynyt kuin romanialaisen pikkukaupunki Sighisoaran käärmenäyttelyssä, jossa sattumalta vuonna 2004 näimme ilmeisesti kuolleen alligaattorin akvaariossa, joka oli leveydeltään suppeampi kuin sen alligaattorin pituus. Pääpaino Loro Parquessa oli nimensä mukaan papukaijoissa, ja paria valkoista tiikeriä, yhtä mustaa pantteria, muutamaa tapiiria ja kahta muurahaiskarhua lukuun ottamatta mitään isoja maanisäkkäitä ei tainnut olla näytillä. Isoja kilpikonnia ja muutama krokotiili näkyi, flamingoparvi, muutama gorilla, pikkuapinoita.


Akvaariopuoli oli näyttävä, eri valtamerien habitaatteja ja ekosysteemejä oli ilo ihailla. Eikä tämä aikuisilta maksullinen vierailu sentään kärjistynyt siihen, että lasten mielestä kiinnostavin eläin olisi ollut Isin käsivarsirupea nakertava kärpänen ja hauskin kokemus se, kun sai valita minkä makuisen jäätelön syö välipalaksi.

"Äiti toi gorilla katsoi sua äsken ystävällisesti!" ("Voi tuskin...syyttävästi pikemminkin!")

Päivän kohokohtia:

Unirosvo oli pingiineistä niin innoissaan, että moni muu turisti katsoi ilahtuneemmin Unirosvoa kuin pingviinejä. Pingviinimaan puitteet olivat hienot: liukuhihna kuljetti katsojia luolassa, josta oli akvaarion ikkunanäkymät pingiinien jäiseen, lumisateiseen maahan.

Mies on ottanut tavaksi pakata retkipäiville ja ravintolavisiittejäkin varten mukaan kirjan tai pari, koska Unirosvosta on kehkeytynyt innokas sadunkuuntelija, ja odottelut voivat muuten käydä pikkumiehen hermoille.

Aikavaras pelkäsi miekkavalasshow'n alussa (joo, menimme sinne, vaikka olen kuullut huhuja siitä pahamaineisesta eläintarhamiekkavalas-dokumentista...) sekä mahdollisia pärskeitä että ylipäätään miekkavalaita, mutta show'n alettua tahtoi koko ajan nähdä "vielä yhden esityksen". Mitä tapahtui meidän yltiörohkealle lapsellemme? Onko se tämä kolmen vuoden ikä, kun mielikuvitus alkaa kehittyä toden teolla, vai mikä? Näyttävän akvaariomaailman haitunnelissa poika jumitti myös, kun ei uskaltanut kävellä lasikattoon liimaantuneen rauskun alitse.

Delfinaariossa potemassa huonoa omatuntoa delfiinaarioiden ylläpitämisen tukemisesta

Minä puolestani löysin itseni intoilemasta muurahaiskarhusta: katsotaan sitä vielä kerran, katsotaanhan. Katso tuolla se menee! Katso, oletko koskaan nähnyt mitään noin outoa? Tajusin, että tätä otusta en ole ennen tainnut nähdä. Olisipa meillä tuollainen monitoimisiivouskone: häntä kuin lakaisuharja ja nokka pitkä rikkaimuri.