Toisen päiväkotiviikon jälkeen

Ilmassa leijuu siitepölyn ja muutoksen tuulten lisäksi rutinoitumisen merkkejä. Päiväkotitavarat löytävät aamuisin kätevästi tiensä Tähtösen ja Päivänsäteen mukaan, ja iltapäivällä Tähtönen ja Päivänsäde saadaan hyvässä hengessä roudattua kotiin katsomaan Ryhmä Hauta siihen asti, että päivällinen on pöydässä. 

Päiväkodin jälkeen kukkaispoika poimii voikukkakimpun etupihalta ja tuo sen sisälle kuihtumaan.

Mies on joutunut opettelemaan ruoanlaittoa ja minä kuljettamaan lasta pyöränistuimessa (jostain syystä kammosin ennen ajatustakin kiikkerästä pyörästä, jonka tarakalla keikkuu rakas ja helposti hajoava kolmetoistakiloinen. Mutta mitäpä sitä ei tekisi, että pääsee aamuisin joutuisasti eroon siitä kolmetoistakiloisesta! Ja että iltapäivällä saa sen takaisin kotiin). 

Aikavaras on alkanut päiväkotipäiväunistaan huolimatta nukahtaa vähän viimeviikkoista aikaisemmin, ja parina aamuna olen onnistunut nousemaan ylös ilman, että lasten äititutka hälyttää, ja tekemään aamutoimet rauhassa (toisaalta tieto siitä, että viimeistään töissä pääsee vessaan ilman pikku seuralaista, joka joko itkee, takertuu hankalasti kaulaan tai koittaa työntää jalkoja erilleen hokien "tahtoo nähjä pyttyyn, haluu nähjä pyttyyn", auttaa kestämään aamun kotihaasteet). 

 

Päiväkodista olemme saaneet viestejä hyvin menneistä päivistä. Unirosvo on alkanut syödä reippaasti ja käydä potalla, ja kotona kuulemme kyllä, mitä lauluja tänään on laulettu. Hiialahei vaan Piippolan vaarille!

Olen päässyt töissä perusasioista kärryille, kiitos parin kärsivällisen kollegan, ja tutustunut muiden ihmeellisyyksien muassa roll-on-purkista applikoitavaan silmänympärystuotteeseen, jonka vaikuttavina ainesosina toimivat kaviaari ja kultahiput. Kunhan ensi viikolla hommaan yhden kappaleen itsellenikin työsuhde-etu-alella, elämä saa tujauksen blingblingiä!

Silkkaa autuutta tämä ei tietenkään ole, tämähän on nyt siis sitä ruuhkavuosiarkea ja oravanpyörää. Maanantaina Unirosvo ylläpiti oman elämänsä huuto.net-palvelua ja kyllästi toukokuista ulko- ja sisäilmaa melusaasteella aamulla, illalla ja yölläkin parin kohtauksen verran, ilmeisesti koska olen hänet hylännyt Piippolan vaarille. Aikavaras puolestaan alkaa aamuisin itkeä kotona nautittavan aamupalan perään juuri silloin kun pitää alkaa vetää kenkiä jalkaan (mutta piristyy heti kun ollaan päästy tuulikaapista pihan puolelle ja varsinainen matka alkaa). 

Torstaiaamuna Aikavaras kysyi ääni täristen ja alahuuli väpättäen: "Äiti menenkö mä joka päivä koko päiväksi päiväkotiin?" 

"Et joka päivä", vastasin, "on lauantait ja sunnuntait ja lomapäiviä. Ja onneksi sulla on päiväkodissa kivaa!" 

No, lapsia hakiessaan Mies sai kuulla, että sinä päivänä Aikavaras oli poikkeuksellisesti istunut jäähyllä useaan otteeseen lukuisista tihutöistä.

Pienen piston sisimpään aiheuttaa myös se, että omat lapset ovat hakiessani aina viimeiset; minkäs teet, kun ei ole aamuvuorolaisen työaikoja vaan perustoimistolaisen. Toisaalta niistä on sentään toisilleen seuraa, kumpikin osaa jo muutakin kuin keinua, ja saavatpa ainakin riittävästi ulkoilua. 

Mitäs muuta? Aikavaras puhuu lentämään opettelemisesta kolme- ja puolivuotiaan vakaumuksellaan ja on muutaman kerran tunkenut manteleita ja kiviä nenänsä uumeniin. Ilmeisesti jossain on tullut myös puheeksi hydrauliset sylinterit, koska Aikavaras nimesi eräänä iltana rakentamamme junaradan aseman Hydrauliseksi Syliksi. Unirosvo ujostelee naapureita aiempaa vähemmän, toistaa lähes kaiken mitä kuulee sanottavan, rakastaa papuja ja oppi opettamatta pyytämään: "Saisinko lisää maitoa?"

Kolmas viikko pyörähtää käyntiin tuossa tuokiossa. Katsotaan, mitä muuta se tuo tullessaan kuin kuravaaterallia.