Lumesta, yö(kyö)peleistä ja mistä ensimmäinen ihminen syntyi

Kuljemme yhä päiväkotiin ja töihin pyörällä. Juuri kun pää ehti mukaan syyssäiden haasteisiin - että aamutahmea aikuinen saisi tuupattua itsensä pukemaan aamutahmeita lapsia totuttua aikaisemmin, koska vaatekerrosten ylle kiskominen todellakin vie aiempaa enemmän aikaa - tuli talvi. Lunta. Pakkasta. En kykene luopumaan pyörästä. On niin helppoa, kun ei ole päiväkoti-työpaikka-akselin suhteen kohtuullisen kehnojen bussiaikataulujen minuuttiorja tai joudu stressaamaan taskuparkkipaikkojen taikomisesta autojentäyteisillä aamuhämärillä pikkukujilla. 

Naapuri tosin ei käsittänyt tätä mukavuudenhalu-logiikkaa, jota yritin puuskuttaen avata aamulla sutiessani kaatuvin renkain irtolumessa siinä ohi lumitöitä tekevän herran. Viittä minuuttia myöhemmin en minäkään enää ymmärtänyt. (En ymmärtänyt eilenkään kesken matkojen. Ei ollut liukasta, mutta kapeat renkaat eivät oikein saa upottavasta, renkaan alta liukuvasta lumesta otetta. Ja ne kokkareiset alamäet! Perille päästyä sitten aina unohti - tärkeintä oli lopputulos.) Iltapäivällä naapuri oli taatusti aidosti hämmästynyt nähdessään mut pystyssä ja hyvissä voimin kolaamassa etupihaa siistimmäksi. Tai ainakin pystyssä ja kolaamassa. Lasten lumikolalla. 

Tänään Mies osti mulle nastarenkaat. Oli kuulemma Prismassa myynnissä mainostekstillä "ISÄNPÄIVÄLAHJAKSI". Jännittää, miten hyvin huomenna pyöräily luistaa (eheh, mikä sanaleikki).

"Maksoivat satasen, joten rouva on nyt hyvä ja pyöräilee sitten ihan hulluna."

EI MAINOKSIA -tarrasta huolimatta noita lelukuvastoja tulee nimellä postin joukossa. Ja tuulikaappiinhan se sisääntulo on tyssännyt useampana päivänä.

Kuolema askarruttaa Aikavarasta enenevässä määrin. Kuolemista ja hautajaisia leikitään päiväkodissa useamman pojan voimin. Iltapalapöydässä muistot päivän leikeistä sitten eskaloituvat hysteerisen murheellisiksi itkukohtauksiksi:

"Onko se ihan oikeasti totta että kuolemisen kunniaksi järjestetään hautajaisjuhlat?"

"On."

"Mutta mitä sitten kun tulee kauhea ikävä sitä kuollutta?" [huutoitkua]

Niin, mitä sitten. En minä tiedä. Jotain koitin sopertaa, että usein ihminen on jo tosi vanha ja sairas ja väsynyt kuollessaan. Että sitten kun on kuollut, ei sitä ihmistä enää satu ja väsytä.

"Miten se hiekka auttaa!" [huutoitkua]

"?!?"

"Se hautausmaan hiekka! Miten se parantaa vanhat taudit?"

Siinäpä sitten selittämään, ettei se ihminen enää varsinaisesti ole siellä mullan sisällä. Että siellä on pelkkä kuori.

"No missä se ihminen sitten on!" [huutoitkua]

Sormi suussa siinä sitten pohtimaan, että ehkä voi ajatella vaikka että se istuu näkymättömänä pilven reunalla. Viiiiirhe!

"Miten sieltä pilven reunalta pääsee alas! Kun ei ole portaita! Ja se on liian korkealla hyppäämiseen!" [huutoitkua]

Huokaus. "Haluatko tulla syliin ja itkeä siinä? On ihan ok olla surullinen. Se on aika surullinen asia." Siinä sylissä se murhe vähän laantui, mutta minä jäin sisäisesti raapimaan päätäni. Tässä kohtaa kuulkaa uskonto tulisi tosi käteväksi avuksi. 

Ja koko tämän episodin ajan Unirosvo istui vastapäätä ja mupelsi tyynenä leipäänsä. "Aikavaras itki äsken", se totesi kohta.

Välihaalaria ja kypärämyssypipoa piti mennä ihailemaan peilistä ekalla pukeutumiskerralla.

 

Unirosvo kiukuttelee kintaista, rakastaa Miekkavalas Täplä kunnostautuu -kirjaa, laulaa merkillisen hyvin, komentaa isoveljeään turhan tomerasti ja heräilee öisin ilmoittamaan, että haluaa pelata heti kuulapeliä. Tai koirapeliä. Tai huutamaan kauhuissaan, että muki on liian lähellä (kohtuuttoman dramaattinen painajainen).

Kuoleman muassa Aikavarasta askarruttavat muutkin suuret asiat. Esimerkiksi muutama viikko sitten nukkumaanmenoaikaan: 

"Äiti mistä ensimmäinen ihminen syntyi?"

"Apinasta."

[epäuskoista hihitystä] "Eiii...ei! Ehkä mammutista."

"Ei kun apinasta."

"Tai huoltomiehen mahasta!"

Sitten olivat nämä tärkeät kysymykset:
 

"Voiko pisulla sammuttaa pienen tulipalon?"

(Vastaus: "Voi, hyvin pienen voi. Varovasti.")

Voidaanko me ostaa joku kerta savupiippu?

(Vastaus: "Ei.")

Ja tänään päivällispöydässä: "Äiti oletko sä vielä muistanut miettiä sitä mistä ensimmäinen ihminen syntyi?"

Mies: "Apinasta."

[epäuskoista hihitystä]