Ensimmäiset kesäpäivät

Kun reilu viikko sitten päiväkodin kevätjuhlat menivät hyvin, koska lunta ei sittenkään satanut niin kauheasti ja toppapuvussa tarkeni just ja just siinä kahden asteen lämmössä katsomaan ne nalle- ja pupuesitykset, ja vielä alkuviikosta sai arpoa, pärjääkö sormikkailla vai tarvitaanko kintaat, tuntuu hassulta miten yhdessä vuorokaudessa viikonlopuksi saapunut lämpö puhalsi kesän pihapiiriin, ja vaikka se tuntuu hassulta, silti keho muistaa sen edellisiltä vuosilta, eikä se parin tunnin jälkeen enää tunnu vieraalta.

Tänään käytiin vilkaisemassa kemikaalikirkastettua Littoistenjärveä noin triljoonan muun turistin lailla. Olihan se kirkas, mutta sen verran vilpoinen, että uiminen kuittaantui peruskahlailulla. Unirosvon kädessä on Fredriksson eli puhallettu humanoidi, joka löytyi eilisen varastonraivauksen tuoksinassa mystisestä muovikassista, jonka olemassaolon olin unohtanut. Kumpi vain siskoistani ne kellukkeet ja Fredrikssonin joskus lahjoitti, kiitos kaunis! Fredrikssonista tuli hetkessä Unirosvon uusi bestis, jota piti viedä pitkille kahlailukävelyille pitkin rantaa. Lopulta Fredriksson villiintyi kuitenkin potkimaan vettä Aikavarasta ja myös tuntemattomia päin siinä määrin, että se piti vähän niin kuin takavarikoida.

Tuli vihdoin lauantaiaamu, jolloin Aikavaras ja Unirosvo saivat syödä aamupalan teltassa takapihalla. "Muistakaa sitten", vannotin perjantai-iltana useaan otteeseen, "että mä laitan sen teltan ulos vasta kun olen ensin juonut kahvia. Ja vasta kun mikron kellossa eka numero on kahdeksan." (Aikavaras osaa kertoa ajan mikron digitaalikellosta, vaikka ei sen ajan merkitystä hahmotakaan.) Ja kello 8.15 oli päivän eka kahvi mahassa ja teltanrakennus käynnissä.

Eilen aamulla ne nököttivät siellä kiltisti ja huikkasivat välillä: "Saisinko lisää leipää/omenaa/banaania/vesimelonia tänne telttaan, kiitos?" Iltapäivällä varjoon siirrettyyn telttaan kutsuttiin naapurintyttö muovailemaan.

Tänään telttaa eivät kiinnostaneet rauhalliset oleskelut, vaan kuten Fredriksson, teltta yltyi vähän villiksi. Tässä Unirosvo kävelee teltassa Aikavarkaan ohjeiden mukaan - "Nyt kävele kattoon päin! Nyt kävele lattialle!" - ja isoveli hyppää aina viime tipassa pois pyörivän teltan alta.

Vaikka tietysti tässä tulee samalla punkkipelko, palamisen varominen, aurinkorasvatahmaisuus, kestohiekkaiset sukat, heinänuha, liian valoisat varhaisaamut. Silti. 

Jo parin viikon ajan takapihalla oli vieraillut melkein päivittäin rusakko, kuluneella viikolla yhä tiuhempaan ja pitempiä aikoja. Mutta "kumma kyllä" se ei ole uskaltautunut nyt telttapäivien aikana kylään.

Kiva että tuli myös tämä etupihan voikukkameri, joka sai eilen Chicagosta palanneen Miehen hieraisemaan epäuskoisena silmiään (perheen ainoa, joka ei voikukista innostu; mun mielestä voikukat ansaitsisivat mitalin, ne ovat niin sitkeitä ja puskevat pioneerimaisesti naama aurinkoina epätodennäköisimmistäkin laattojenraoista toitottamaan kesää). Luumupuukin on puhjennut kukkaan, samoin norjanangervot, ja perhosia (valkoisia; ehkä kaali?) liihottelee ympäriinsä juuri niin kuin kuuluukin.