Toinen on kolme

"Ei! Mää itte!" Unirosvo kivahtaa ja riisuu itse kengät, housut, takin ja lakin.

"Ei! Mää itte haluun laittaa kengät!" Unirosvo ähisee eteisen lattialla ja vääntää lenkkaria väärään jalkaan. "Onko oikea jalka?"

"Mä pärjään kyllä itte!" Unirosvo ilmoittaa, vetää kalsarit (!!! ja minä kun vielä kaksi viikkoa sitten luulin, ettei se päivä koskaan koittaisi!) alas ja kapuaa jakkaran kanssa vessanpytylle. (Tosin tähän kotona vallitsevaan vaipattomuuteen liittyy vielä kaikenlaista, niin kuin koulutusta siihen, ettei helposti saatavilla olevaa pippeliä esitellä esimerkiksi Kauppasedälle, joka kantaa ruokaostoksia ulkoportaalle.)

Ja niin kuin tuossa viimeisten viikkojen suuressa kehityksessä ei olisi riittävästi, nyt jo kahtena iltana Unirosvo on mennyt riidatta nukkumaan itse omaan sänkyynsä. Ilman kainaloa, jossa muhia; ilman syliä, jossa kiehnätä; ilman ihoa, jota hipeltää ja kynsiä ja likistellä. Viime yönä se heräsi kahdelta painajaiseen vieraasta päiväkodista ja valvoi pienen sylissä rauhoittumisen jälkeen tunnin ajan jupisten marisevalla äänellä siitä, miksei saa enää nukkua vieressä, mutta tyytyi kumman rauhallisesti siihen, että olen siinä jonkun matkan päässä sohvalla, en kuitenkaan käsien ulottuvilla enää.

"Mä en olekaan mikään tavallinen rupikonna!" Unirosvo julisti aika ennalta-arvaamattomasti esitellessään mun Conversejani, "sillä mulla erikoisrupikonnalla on jalassa aikuisten ihmisten isoset kenkäset!"

Unirosvo täytti eilen kolme. Koska kiky ei vienyt lähipiiristämme työvapaata helatorstaita, järjestimme pienet juhlat päiväunien jälkeen. Ne päiväunet tulivatkin tarpeeseen: Aikuisille jäi aikaa toipua aamupäivän tolkuttomasta kiukuttelusta ennen vieraiden saapumista, lapset taas saivat nukkua ylenpalttisen väsymyksen ja juhlajännityksen pois. Aikavaras oli nukahtanut keskiviikkoiltana vasta yhdeltätoista ja herännyt aamulla kuuden pintaan, minkä vuoksi riitaa tuli aamun mittaan esimerkiksi siitä, ehdinkö, osaanko ja suostunko leipomaan kuusi eri kakkua ja nimenomaan kahdestaan hänen kanssaan. Etukäteen sovittu, sopivan matalaksi arvioitu ylityskohta aidasta (= leivotaan croissanteja, täytetään kulhot karkeilla ja kekseillä ja kaivetaan pakastimesta päivänsankarin fanittamaa Viennettaa kakunvirkaa tekemään) ei yllättäin kelvannutkaan väsymyspäiselle nelivuotiaalle.

No, virkistysunien jälkeen maailma oli valoisampi ja huudottomampi ja alkuperäinen suunnitelma vaikutti muistakin kuin minusta kelvolliselta. Aikavaras tykkäsi rullata croissanteja ja piilotti itse ideoimanaan bravuurina jokaisen rullan sisälle yhden rusinan.

Pihahommissa Isin ja Aikavarkaan kanssa

Juhlasääksi saatiin tuulinen pilvipouta, ja oleskelukuntoon kunnostettu takapiha tarjosi lapsille kelpo areenan juoksentelulle, vaikka aikuiset eivät tuulisessa +15 asteessa kauan viihtyneetkään. Oli ilmapalloja, ja päivänsankari sai ylleen toivomansa (ryppyisen) valkoisen kauluspaidan. Koivun juurelle kasvaneet kaksi punaista tulppaania pääsivät maljakkoon lastenpöydän koristeeksi, juuri niin kuin viime viikolla lupasin.

Kukaan ei liiemmin riidellyt, herkut eivät loppuneet kesken eikä niitä jäänyt liikaa, ja juhlien jälkeen laskusokerihumalaa lähdettiin potemaan ulos naapurintytön seuraan uuden potkulaudan ja saippuakuplapyssyn kanssa.

"Minä olen taas isonenkenkänen! Oisinpa avaruusolento. Jos oisin maitovalas. Oisin krokotiili. Oisin lintu. Oisin syvänmerensähköankerias kanssa. Sinivalaan suuhun mahtuu pieni bussi!"

Illalla iso kolmevuotias ilmoitti vihdoin hyväksyvänsä sen, että on lapsen lisäksi myös ihminen. Aikaisemmin se on suuttunut ja väittänyt olevansa pelkkä lapsi, ja pelkkä Unirosvo, ei todellakaan vielä ihminen. Entä millainen tämä 15-kiloinen, 95-senttinen ihminen on?

Se tykkää syödä iltapalaksi maustamatonta jogurttia ja hunajaa, paahtoleipää paahdettuna, cashew-pähkinöitä, Golden-omenaa ja maitoa. (Tämä setti on ollut viikkoja aika vakio, ellei jokin ole loppu, mistä voi seurata pieni kriisi. Yleensä sentään vain pieni.) Se tykkää lukea, rakentaa junarataa, kiusata Aikavarasta, olla sylissä, käydä metsässä, riehua Aikavarkaan kanssa, levätä kainalossa ja olla mukana kaikessa, missä haluaa olla mukana, eikä oikein missään muussa.

Veljen kanssa etsimässä leppäkerttuja.

Ja joskus jo noinkin: pienempi päättäväisesti edellä, isompi perässä.

Se tykkää eläimistä ja työkoneista ja Muumeista ja isoveljen pikkuleegoista ja parhaasta päiväkotikaveristaan M:sta, jonka kanssa se leikkii dinosauruksilla ja autoilla ja työmiesleikkejä (kuulemma suhde on perin sisarellinen; M:n äiti kertoi, että kun M sai eräänä viikonloppuna uuden auton, ensimmäinen kommentti oli: "Unirosvo ei saa tätä!").

Se itkee paljon, mutta osaa yleensä jo nimetä, mistä itku johtuu. Se huutaa että äiti on tyhmä, ja samassa syöksyy halaamaan ja antamaan "märkäisen suukon" ja sanoo että rakastaa maailman paljoiten. Se kiukuttelee paljon, mutta niin sen ikäisen kuuluukin.

Kun se on hyvällä tuulella, se on aurinko.