Tämän vuoden juhannus

Seuraa reportaasi kotioloissa vietetystä juhannuksesta.

Aatonaattona piti neljältä lähteä sisällä sadetta pidetyn aamupäivän jälkeen ulos katsomaan kastematoja, mutta sillä aikaa kun puin Aikavarkaalle kumisaappaita, Unirosvo kaatui tuulikaapissa silmänurkka edellä eteiskaapin hyllynreunaa päin. Lääkärikeikaksihan se ulkoilu vaihtui. Tikkien sijaan onneksi riitti liima, eikä aivotärähdystä tullut.

Juhannusilme oli siis yhdellä meistä valmiina, kun varsinainen keskikesän juhla koitti vähän väsähtäneissä tunnelmissa. (Minä kylvin itsesyytöksissä – miksen sulkenut sitä ovea, miksen poiminut ajoissa lattialta kaikkia kenkiä jotka Unirosvo oli siihen vetänyt, miksen laittanut sitä istumaan heti kun se nousi seisomaan, ja sitten taas uudestaan istumaan kun se nousee uudestaan seisomaan, ja sitten taas – ja lisäksi unikoulussa oli parin yön verran takapakkia ennen kolhutorstaita.) Ilmeen lisäksi mustasilmän askellus on sellaista sopivan horjuvaa ja puhekin sekavaa ölinää, välillä riidanhakuista ja välillä omista jutuistaan riemastuvaa. 

Aattona käytiin puistossa, sentään eri puistossa aamu- ja iltapäivällä. Uuteen, torstaina haettuun autoon asennettiin Unirosvolle uusi turvaistuin. Kun tuet säädettiin olohuoneessa Unirosvolle sopiviksi, tyyppi ihastui tuoliinsa niin että itku tuli, kun lepolinna kuljetettiin autoon. 

Keitin pastasörsselin tai kasvissosekeiton sijaan uusia perunoita (vai onko ne vielä varhais-?) ja paistoin ahvenfileitä. ”Tämä ei ole minun lempiruokaani”, totesi Aikavaras. Mutta se ei kerro paljonkaan, sillä edellisenä päivänä Aikavaras ilmoitti: ”Minun uusi suosikkiruoka on kylmä spagetti suoraan pöydältä syötynä, sormin ja ilman kastiketta.”

Juhannussaunassa kävivät vain Mies ja Aikavaras, liimattua haavaa kun ei saanut kastella vielä. Ei Unirosvo toisaalta mikään kova saunafani vielä muutaman käynnin perusteella ole, ja kiuaskin on vähän rikki (Miehen piti ostaa uusi juhannukseksi mutta ostikin sen auton). Illalla oikein reviteltiin Miehen kanssa ja koitettiin katsoa leffaa ja syödä pakastepitsaa, vaan kyllä oli katkonainen leffa (ja muutenkin aika kehno), kun Aikavaras hipsi olohuoneeseen kahden tunnin ajan nukkumaanmenonsa jälkeen kysymässä, onko jo aamu. Ja tietysti juuri kun meillä oli ne pitsalautaset edessä (sohvalla! kiellettyä!), kuuluu sieltä nurkan takaa, että mulla on nälkä. Unirosvo protestoi uusia nukkumisjärjestelyjä pitkin yötä ja heräsipä Aikavaraskin hetkeksi huutamaan. Juhannuspäivänä kukaan meistä ei ollut mikään peipponen. 

Juhannuspäivänä taas puistoon, päiväunien jälkeen sadetta pitelemään Mummilaan. Sen jälkeen sentään hyvin nukuttu yö, jonka voimin jaksoi lähteä sunnuntaiksi Muumimaailmaan. Tänä vuonna Aikavaras ei ollut yhtä kiinnostunut hahmoista, mutta tekemisistä sitäkin enemmän, ja päivä kului nopeasti ilman päiväuniakin. Unirosvokin viihtyi ja leikki ja nuokkui Manducassa Miehen reppuselässä, eikä kumpikaan lapsi kadonnut edes fiktiivisesti.