Sillä aikaa kotona

Palasin eilen kotiin virkistävältä minilomalta (jonka aikana en estänyt syöttötuoleja kaatumasta tai ketään juoksemasta auton alle taikka syömästä kiviä tahi lyömästä veljeä, enkä pyyhkinyt maitoa lattialta enkä suorittanut kolmea asiaa kahdella vajaakoordinaatioisella kädellä, eikä kukaan nipistellyt mun kaulanahkaani). Kuulin, että poissaollessani kaikki oli sujunut kotona hienosti. Pojat olivat totelleet hienosti, nukkuneet hienosti, syöneet hienosti, leikkineet hienosti. Ei itkua, huutoa tai rähjäystä.

Jassoo. 

"Asuiko täällä ihan eri pojat hetken aikaa?" kysyin.

"Joo", Aikavaras vastasi. "Ja sitten sinä tulit kotiin."

Ja kohta se meininki muuttuikin tutummaksi taas.

Ex-Ruisrock-lesken rohkea suunnitelma

Mies osti viime viikolla kolmen päivän lipun Ruisrockiin. Verrattuna viime kesän Ruisrock-leskeyteen – josta päällimmäisenä keikkuu karsea muisto siitä hetkestä, kun ollaan liian kuumalla liian aurinkoisella liian tyhjällä leikkipaikalla ja Unirosvosta mustasukkainen Aikavaras, silloin 1 v 10 kk, lähtee juoksemaan kohti autotietä ja viisiviikkoinen ja vielä nimetön Unirosvo ei ole vielä lopettanut ruokailua ja alkaa itkeä kun keskeytän toimituksen, ja juoksen Aikavarkaan perään sydän jyskyttäen yltä päältä paniikki- ja hellehiessä ja huutavaa vauvaa tasapainotellen ja niskaa tukien vai tuenko sittenkään tarpeeksi ja paita imetyksen jäljiltä auki, ja vauva puklaa kaaressa mun naamalle ja hiuksille ja repsottavien imetysliivien sisään ja omalle bodylleen ja taapero vain juoksee ja jostain kuuluu auton ääni – ai miten niin verrattuna, koska eihän näitä nyt voi edes verrata.

Myönnän silti, että perjantai-ilta oli vähän hermojakiristävä. Mua ja ehkä lapsiakin painoi vielä reissuväsymys edellisen illan kotiinpaluun jäljiltä, puistossa oli liian kuuma eikä lainkaan seuraa ja takapihalla Unirosvo ei pelannut sääntöjen mukaan vaan pyrki itsetuhoiseen sabotaasiin ja Aikavarasta harmitti kun en ehtinyt leikkiä sen kanssa, ja sitten vielä Aikavaras reagoi kohtuuvoimalla siihen että Mies oli juuri ollut viikon tiiviisti lasten kanssa kunnes äkkiä häippäisi jonnekin Uis-okkiin. 

Se hoipertelee ja joskus pääsee perille

Mutta lauantaina onni oli ajokortti ja ilmastoitu auto, jolla pääsin lasten kanssa mummilasta toiseen. Päivä oli oikein leppoisa, säästyin ruoanlaitoltakin.

Sunnuntaina Mies viihdytti meitä väsyneellä olemuksellaan päiväuniin asti, sen jälkeen pärjättiin taas varsin hyvin keskenämme.

Ja kun homma meinasi iltasuihkussa levitä käsiin kun lapset villitsivät toisensa tärykalvonräjäytysparkuun, tämä ajatus toi lisäpuhtia: kohta on mun vuoro hengähtää hetki. 

Nämä kelit ennen lyhyttä hellejaksoa ja nämä kelit sen hellejakson jälkeen. No, saapahan rekka-auto pian uuden pesun lätäkkövedellä.

Siis ihan kohta. Lähden aamujunalla Helsinkiin, jossa odottaa ystävä, sellainen jonka kanssa ystävyys ei vanhene vaikka ei nähtäisi kuin kerran vuodessa tai kahdessa. Enkä edes tule yöksi kotiin!

Kuusi päivää Ruotsissa

Perjantai-iltana ajettiin Viking Graceen takakontti täynnä tavaraa. Hetki leikkimistä, iltapala, lievästi levoton mutta enemmän sillä lailla kikatteleva ja mikä-toi-lamppu-on-mikä-toi-nappi-on-hypin-vielä-tässä-tyynyllä-tyyppinen kuin ikävä rähjäitkuinen nukkumaanmeno. Muutama tunti unta ja autolla ulos laivasta. Muutama kilometri Tukholman keskustan läpi ja sisälle vuokra-asuntoon, joka muina ajankohtina on erään lapsiperheen koti. 

Sälekaihdinten välistä näki kauas

En voi kuin nostaa hattua ihmisille, jotka vuokraavat kotinsa tuntemattomille lomailijoille. Itse en siihen pystyisi, mutta kiva että heitäkin löytyy. (Tosin emme nuuskineet ja jätimme asumuksen edustuskelpoiseen kuntoon, joten ei se nyt niin ihme ole jos muutkin käyttäytyvät kuten me.) Kokemus oli kaikin puolin mukavampi kuin hotelli. Kymmenennen kerroksen kerrostalokolmio oli tehty lapsiturvalliseksi ja viihtyisäksi, ja pojat tykkäsivät leikkiä perheen taaperon huoneen lelumeressä. (Ainoa iso miinus puuttuvista verhoista – pimennysverhoihin tottuneelle oli hienoinen shokki yrittää nukkua kun aurinko paistaa valkoisten sälekaihdinten läpi aamuneljästä asti.)

Aikavaras ihmettelee Brilliance of the Seas -risteilijää

Miehen vanhemmat saapuivat pikapuoliin yhden kolmevuotiaan serkkupojan kanssa. Käytiin kaupassa, syötiin lounaseväitä lähirannassa, sitten minä ja Mies suunnattiin auto kohti Norrköpingiä, majoituttiin, poljettiin Miehen vanhemmilta lainatuilla kokoontaitettavilla retkipyörillä viisi kilometriä Bråvalla-festarialueelle kauniissa kesäsäässä.

Bråvalla: pientä pisarointia jonottaessa, sen jälkeen kuumasti paahtava aurinko. The Gaslight Anthem, Rise Against, Backyard Babies. Ennen kaikkea se Gaslight. Huvipuiston kieputuslaitteet ja värivalot kesänvaaleaa iltataivasta vasten. Hieman murehdintaa Unirosvon pärjäämisestä äidittömänä. Turhaan. Hyvin se oli pärjännyt. Erinomaisesti totta puhuen. 

Ja kun sunnuntai-iltapäivänä avattiin Tukholman-kämpän ovi, Mummin sylissä istuva Unirosvo ojensi iloisena kätensä päästäkseen Miehen syliin. No, myöhemmin, kun väsytti enemmän, Äiti alkoi taas olla enemmän in.

Toivotimme hoitojoukoille heipat ja jäimme viettämään vielä muutaman päivän Tukholmassa. 

Unirosvo taputtelee sammakkoa lähipuistossa

Nähtiin hienoja isoja leikkipuistoja, joissa oli kahluualtaita, kotieläinaitauksia ja härveliä toisensa perään.

Käytiin Skansenissa – tipuja, pupuja, karhuja, susia, possuja, villisikoja, vuohia, lehmiä. Ilves, jonka Aikavaras tulkitsi pissahätäiseksi, koska se juoksi puskaan. Aikavaras pelkäsi visenttihärkiä ja Unirosvo sitä kun kaksi kanaa riiteli. Sähköautoissa Aikavaras valikoi vahingossa erikoisnopea-kyltillä merkityn ajopelin ja siinä kyllä moottori vei poikaa. Vieressäni seissyt nainen nauroi vedet silmissä, kun Aikavaras painoi kaasua ja jumittui puristamaan rattia ääriasennossa, ja auto ajoi ympäri ympäri ympäri lujaa lujaa lujaa. Nukkuivat vielä yhtäaikaiset päiväunet, kumpikin omissa matkarattaissaan, niin että saimme lepuuttaa ylämäissä väsyneitä pohkeitamme ja nautiskella kahvista ja pullasta kaikessa rauhassa. (Harmi kyllä sinne lähdettäessä unohdin puhelimen matkasta, joten ei kuvia.) 

Toisessa semi-lähipuistossa, taustalla kotieläinaitauksia (aidoissa sähköpaimenet, ja siitäkös Unirosvo hermostui kun ei saanut nojailla aitoihin...)

Käytiin myös Fjäderholmarnan saarella – nätti pieni lomakyläsaari 30 minuutin laivamatkan päässä Slussenista. Noin aikuisena siellä olisi voinut tuhlata koko päivän lukemalla kirjaa, nukkumalla päikkärit, syömällä hitaasti pureskellen ja juttelemalla jotain kultivoitunutta. Mutta meidän kokoonpanolla tekeminen loppui suhteellisen nopeasti; rantaviivalla oli joko hanhenkakkakasoja tai lasinsiruja, joten Unirosvoa ei viitsinyt päästää möyrimään, ja saaren ympäri käyskentelyn jälkeen kultivoitunut puhe jäi unelman tasolle ja todellisuus oli lähinnä kyllä täytyy käydä vessassa -vakuuttelua ja ei saa rikkoa ravintolan omia kukka-asetelmia -saarnoja ja nyt kyllä annat sen tuhkakupin olla! -huudahduksia (plus kuitenkin kaatuneiden tuhkien siivoamista ruokapöydältä). No, laiva kulki takaisinkin päin, ja merimatkan jälkeen väsyneet rähjärit nukahtivat ja saatiin pieni ansaittu tauko Tukholman vanhassakaupungissa. 

Fjäderholmarnassa

Syötiin ulkona, sekä kauppaeväs-mielessä että ravintola-mielessä. Reissun alkupään ravintolakokemukset menivät yllättävän sivistyneesti, mutta viimeiset kaksi päivää Unirosvon ruokapöytäkäytös luokittui verenpainetta nostattavalle hellraiser-tasolle. Se oli sellaista raivohuutoa ja veitsivarastelua ja ruoanheittelyä ja lautastenpaiskomista ja kaikenhakkaamista, joka ei kannusta ihan heti uudestaan lähtemään lasten kanssa kalliille kynttiläillalliselle. 

Paluumatkalla torstaina Viking Gracen leikkipaikat olivat taas menestys, kaikki nukkuivat päiväunet samaan aikaan hytissä ja Aikavaras sai käteensä sinisen automaalauksen ja karkkibingon palkinnon ja kokeili polkuautoilua kannella ilta-auringossa. Unirosvo öykkäröi buffet-ruokailussa sekä aamulla että iltapäivällä, Aikavaras puolestaan söi onneksi jo niin kuin ihmisen voisi olettaakin. No, kohta tämä vuosikas hellraiserkin on jo isompi. Koitetaan nyt repiä viimeisiä huumorinrippeitä siitä että oma ruokailuhetki menee siihen kun estää syöttötuolia kaatumasta, estää lihapullaa lentämästä viereiseen pöytään asti ja estää lasta iskemästä otsaansa pöydänreunaan pelkästään siitä pettymyksestä ettei saanut tuupata itseään (toiselta puolelta pöytää varastetulla) haarukalla silmään. 

Ruotsinlaivaöykkäri hakkaa lelunakilla ikkunaa

Borta bra men hemma bäst, kävi mielessä kun ladottiin matkatavarat sisään kotiovesta ja lapset iltapesun ja iltapalan kautta nukkumaan. 

(Edit 7.7.: saaren nimi korjattu)

Catching up

Piti postata jo viime viikolla. 

Piti kirjoittaa, että Unirosvo oppi moneen kertaan kaivatun pinsettiotteen, vuoden ja yhden kuukauden ikäisenä ja melko lailla viikko sen jälkeen kun otti ekat askeleensa. 

Piti kirjoittaa, että ajoin uutta autoamme kolhimatta. 

Piti kirjoittaa, että ollaan perjantaina lähdössä Ruotsiin kuudeksi päiväksi. Että siellä Unirosvo viettäisi elämänsä ekan yön ilman mua, koska Miehen vanhemmat tulisivat viikonlopuksi mukaan; sillä aikaa minä ja Mies viettäisimme lauantai-illan Norrköpingissä Bråvalla-festareilla. 

No, en ehtinyt/jaksanut/muistanut postata, ja tänä iltana tultiin jo kotiin sieltä Ruotsista.